Kuva _John Morgan _ Caught Reading _ Flickr

Vieraskynä Reeta Törrönen: Ulkosuomalainen lapsi ja kaksikielisyys

Ulkosuomalainen äiti kertoo Lukulampun pyynnöstä kokemuksistaan ja näkemyksistään kaksikielisyydestä. Kirjallisuudella on oma tärkeä roolinsa lapsen kasvattamisessa kaksi- tai monikielisyyteen. Artikkeli ilmestyy tällä viikolla osana lukutaitokampanjaa; huomenna erityisopettaja kirjoittaa lukivaikeuksien kanssa opiskelemisesta ja elämisestä.

Onko yksikielisyys normi?

Useimmilla suomalaisilla on vain yksi selkeä äidinkieli, yleensä suomi. Siksi koemmekin yksikielisyyden helposti normina ja kaksi- tai monikielisyyden tästä poikkeavana erikoisuutena. Totuus on kuitenkin se, että valtaosa maailman ihmisistä käyttää päivittäin arjessaan useampaa kuin yhtä kieltä. Maailmanlaajuisesti katsoen monikielisyys onkin siis tavallisempaa kuin tiukka yksikielisyys, johon olemme Suomessa tottuneet.

Vielä muutama vuosikymmen sitten uskottiin, että kaksikielisyys sekoittaa lapsen pään ja hidastaa kielen kehitystä. Kaksikielisiä perheitä peloteltiin, että lapsista kasvaa kielipuolia, jotka eivät osaa puhua mitään kieltä täydellisesti. Onneksi nykytutkimukset ovat jo osoittaneet tällaiset huolet turhiksi.

 

Mitä kaksikielisyys tarkoittaa?

Mitä kaksi- tai monikielisyys sitten käytännössä tarkoittaa? Mahdollisuuksia on monia. Esimerkiksi Suomessa pääkaupunkiseudulla elävä suomenruotsalainen saattaa käyttää arjessaan sekä suomea että ruotsia lähes yhtä aktiivisesti. Hän on saanut koulussa opetusta molemmissa kielissä, osaa usein puhua molempia kieliä yhtä sujuvasti ja pystyy vaihtamaan helposti kielestä toiseen. Monissa maahanmuuttajaperheissä taas saatetaan perheen sisällä puhua yhtä yhteistä kieltä ja perheen ulkopuolella, koulussa ja töissä, ympäristön kieltä. Näiden vaihtoehtojen lisäksi on myös perheitä, joissa molemmilla vanhemmilla on oma äidinkielensä ja perheen ulkopuolella puhutaan vielä jotakin muuta, kolmatta kieltä.

Itse olen ulkosuomalainen äiti ja elän Oslossa norjalaisen mieheni ja 6-vuotiaan kaksikielisen lapseni kanssa. Perheessämme puhutaan suomea, norjaa ja toisinaan myös englantia. Meidän kohdallamme suomi on kuitenkin selvästi vähemmistökieli, muun ympäristön puhuessa norjaa.

 

Kaksikielisyys ei ole itsestäänselvyys

Valtaosa tietää jo, että monikielisyydestä on lapselle enemmän hyötyä kuin haittaa. Monet eivät kuitenkaan tiedä, mitä kaksikieliseksi kasvaminen vaatii. Usein uskotaan, että kaksikielisessä perheessä lapsi kasvaa automaattisesti kaksikieliseksi. Valitettavasti monille vanhemmille tulee yllätyksenä, kuinka haastavaa kaksikieliseksi kasvattaminen saattaa olla, jos perhe asuu muuten yksikielisessä ympäristössä.

Kun lapsen toinen vanhempi, ystävät, opettajat ja koko muu ympäristö puhuvat keskenään kieltä X, on erittäin haastavaa saada lapsi kiinnostumaan toisen vanhemman kielestä Y. Lapsi menee mielellään sieltä mistä aita on matalin eikä yleensä koe vähemmistökieltä itselleen tarpeellisena. Lapset eivät myöskään yleensä halua erottua ystävistään ja toisinaan lasta saattaa suorastaan hävettää, että oma äiti tai isä puhuu vähemmistökieltä. Tällöin lapsi saattaa kieltäytyä vastaamasta vanhemmalle vähemmistökielellä ja yrittää painostaa myös vanhempaa vaihtamaan ympäristön kielelle.

Valitettavan usein myös enemmistökieltä puhuvat sukulaiset ja ystävät saattavat ihmetellä, miksi perheessä halutaan ehdoin tahdoin puhua kahta kieltä. Monet saattavat suorastaan paheksua, jos vanhempi ja lapsi puhuvat keskenään ”salakieltä”, jota muut ympärillä eivät ymmärrä.

 

Jatkuvaa taistelua?

Jos vanhemmat eivät puhu toistensa kieliä yhtä sujuvasti, saattaa vähemmistökieltä puhuva vanhempi jäädä tilanteessa todella yksin.

Jos kaksikielisyys tuntuu jatkuvalta taistelulta, saattaa vähemmistökieltä puhuva vanhempi lopulta itsekin luovuttaa. Elämä lapsiperheessä on usein muutenkin haasteellista ja jos paukut menevät arjesta selviytymiseen, voi kaksikielisyydestä riitely tuntua turhalta ja liian raskaalta. Tällöin myös sukulaisten ja ystävien täytyy luottaa siihen, että jokainen perhe osaa tehdä itselleen parhaat ratkaisu,t eikä vanhempia kannata lähteä syyllistämään tai kritisoimaan, jos he päättävät, etteivät opetakaan lapselle omaa äidinkieltään.  Jokainen perhe on erilainen ja tekee omat valintansa. Usein vähemmistökieltä puhuva vanhempi kuitenkin tuntee pettymystä ja voimattomuutta, kun lapsi yrityksistä huolimatta kieltäytyy puhumasta muuta kuin valtakieltä.

 

Suomi-koulut ja Etäkoulu Kulkuri

Ideaalitilanteessa kaksikielinen lapsi voisi saada koulussa opetusta molemmilla äidinkielillään.  Tämä on kuitenkin mahdollista vain hyvin harvoille ulkosuomalaisille lapsille.

Maailmalta löytyy yli sata Suomi-koulua, joissa ulkosuomalaisten lasten on mahdollista opiskella suomen kieltä vapaa-ajallaan, yleensä noin kerran viikossa. Suomi-koulu kerran viikossa ei tietenkään riitä pitämään yllä lapsen kaksikielisyyttä, vaan koulu toimii lähinnä kaksikielisyyden tukena. Pääasiallisen työn tekevät kuitenkin vanhemmat itse. Ulkosuomalaiset lapset voivat opiskella suomen kieltä myös heille tarkoitetussa Etäkoulu Kulkurissa, mutta tällöinkin vanhemmilta vaaditaan määrätietoisuutta ja sitkeyttä, sillä harva lapsi innostuu kotikoulusta tavallisen koulupäivän jälkeen.

 

Kuinka innostaa ulkosuomalaista lasta puhumaan suomea?

Parasta olisikin, jos lapsessa itsessään heräisi kiinnostus ja motivaatio kaksikielisyyttä kohtaan. Kuinka tämä sitten onnistuu, jos toinen kieli ei vaikuta lapsen omassa arjessa hyödylliseltä tai tarpeelliselta?

Omassa perheessämme enemmistökieli ja ympäristön kieli on norja. Lapsi puhuu norjaa isänsä, sukulaistensa, ystäviensä ja opettajiensa kanssa. Suomea hän puhuu arjessa vain minun kanssani. Vuosien varrella olen yrittänyt löytää tapoja, joilla motivoida lasta kielen pariin ja olenkin löytänyt kolme meillä parhaiten toimivaa keinoa:

 

1. Ehdottomasti eniten kielen kehitystä auttavat matkat Suomeen. Kun lapsi joutuu ympäristöön, jossa kukaan muu ei puhukaan norjaa, on hänen lopulta pakko itsekin vaihtaa norjasta suomeen. Usein suomen kieli ”jää päälle” myös kotiin palattuamme. Mitä pidempi matka on ollut, sitä pidempään kieli pysyy yllä arjessakin.

2. Lasta motivoivat hyvin voimakkaasti myös toiset suomea puhuvat lapset. Kun leikki tempaa mukaansa, lapsi unohtaa arastella kieltä ja miettiä mahdollisia virheitään.

3. Ehdottoman tärkeä apu on tietenkin myös kirjallisuus. Lukemalla jännittäviä ja hauskoja kirjoja lapsi oppii kieltä kuin huomaamatta. Kun lapselle lukee pienestä pitäen säännöllisesti, hän oppii nauttimaan kielestä ja kirjallisuudesta. Sanavarasto kasvaa kuin huomaamatta ja lapsi oppii käsittelemään myös abstrakteja aiheita, jotka eivät yleensä nouse esiin jokapäiväisissä keskusteluissa ja leikeissä.

 

Kirjoittakaa kuvakirjoja kaksikielisyydestä!

 

Minä ja muut ulkosuomalaiset vanhemmat toivommekin, että suomalaiset lastenkirjailijat innostuisivat kirjoittamaan kaksikielisyydestä ja ulkosuomalaisuudesta. Pienelle lapselle on erittäin tärkeää ja voimauttavaa tunnistaa itsensä tarinasta ja ymmärtää, että maailmassa on muitakin kaksikielisiä kuin hän. Ulkosuomalaisesta arjesta kertovat kuvakirjat voisivat innostaa pientä lasta kiinnostumaan myös Suomesta ja suomalaisuudesta.

 

Vinkkejä monikielisen lapsen läheisille

 

Aivan lopuksi haluan vielä antaa muutaman vinkin kaikille, joiden lähipiiristä löytyy kaksi- tai monikieliseksi kasvavia lapsia: Anna perheen tehdä omat valintansa rauhassa äläkä turhaan neuvo tai kritisoi heidän valintojaan. Osoita sen sijaan kiinnostusta monikielisyyttä kohtaan. Kysele, keskustele –  ja aina kun siltä tuntuu: kehu! Kehu lasta, joka uskaltaa puhua vähemmistökieltä, kenties vahvastikin murtaen, ja kehu vanhempia, jotka ovat jaksaneet sitkeästi pitää kiinni kaksikielisyydestä, ympäristön joskus vahvastakin vastustuksesta huolimatta. Älä missään nimessä naura (edes hyväntahtoisesti) lapselle tai hänen virheilleen. Näe monikielisyys voimavarana.

 

Lähteet ja lisätietoa:

Kotimaana suomen kieli – Näkökulmia suomen kielen säilymiseen ja kehittymiseen ulkomailla. Toim. Maila Echhorn ja Anne Helttunen (Äidinkielen Opettajain Liitto, 2003)
Kaksikielistä kakkua leipomassa – äidin ja tutkijan blogi, kirj.  Soile Pietikäinen
Etäkoulu Kulkuri

 

Teksti: Reeta Törrönen / Lukulamppu.fi, kuva: John Morgan / Caught Reading / Flickr Creative Commons Attribution 2.0. Generic CC BY 2.0.

 

Artikkeli ilmestyy osana #Lukuhaaste -teemaa.

 

Kerro kokemuksiasi kaksi- tai monikielisyydestä!

15 comments

  1. Tuttuja asioita! Me asuimme pitkään Englannissa, tosin molemmat vanhemmat suomalaisia. Luimme joka ilta iltasadun suomeksi.

    Tällä hetkellä asumme Suomessa, mutta lasten suomenkielessä olisi toivomisen varaa. Mukava kuulla, että tutkimustulosten mukaan ei pitäisi olla hätää.

    Norja on ihana maa, olisi kiva taas päästä käymään siellä! Vietin siellä nuorempana kaksi kesää. Mielenkiintoinen blogi sinulla.

  2. kris

    HYvä kirjoitus. Perheiden valintoja pitää toki kunnioittaa, mutta silti tulen aina tosi surulliseksi kuullessani vanhemmidta jotka eivät puhu lapselle omaa äidinkieltään. Totta kai se on vaivalloidsta ja vaatii monenlaista panostusta! Siis jos ympäristössä vallitsevana muu kieli. Mutta ellei sitä tee, riistää lapseltaan tämän kulttuuriperinmön ja yhteydet sukuun maassa, jonka kieltä ei siirrä eteenpäin. Väitän että se onnistuu aina (tavoitteena ei tietenkäänn täydellinen vaan riittävä kielitaito) jos haluaa. Kokemusta on. Oma äidinkieli on arvokas asia! Vaalitaan sitä, myös haastavissa oloissa!

  3. Kiitos Reeta hyvästä kirjoituksesta!
    Oman kokemukseni perusteella toivoisin tukea varsinkin taaperovaiheeseen, kun (mitä tahansa) kieltä vasta opetellaan. Kulkuri jne ovat suunnattu pääosin lapsille, joilla on jo aika hyvä ’lähtötaso’. Olisi myös ihanaa, jos jonkinlainen leikkikoulu tai taaperoryhmä olisi vaikka netissä, ja tapaisi esim skypen kautta niin, että ihmiset, jotka asuvat kaukana Suomi-kouluista ja -seuroista voisivat myös osallistua. Oma lapseni on kasvanut ympäristössä, jossa ei ole ollut muita suomalaisia tai mitään ’suomalaisresursseja’, ja voin sanoa, että hankalaa on ollut.
    Krisin kommenttiin haluaisin vastauksena painottaa jo Reetan kirjoituksessakin mainittua tilanteiden moninaisuutta. Esimerkiksi synnytyksenjälkeinen masennus tai puolison/lähipiirin negatiivinen asenne kaksikielisyyteen voi tehdä vähemmistökielen opettamisen miltei mahdottomaksi.

  4. Olen Krisin kanssa samaa mieltä. Jos vanhemmalla on halu, lapsi oppii myös kielen joka ei ole valtaväestön kieli. Yksinkertaisesti vain puhuu lapselle omaa kieltään. Lapsi ymmärtää, vaikka ei jossain vaiheessa sitä haluaisi puhuakkaan.
    Itselläni on paljon ystäviä joilla toinen vanhempi suomalainen, toinen muunmaalainen. Ne joille toinen vanhempi ei ole omaa kieltään opetanut, suurin osa heistä katkeria asiasta aikuisena.
    Itseläni 4 kolmikielistä lasta, molemmat vahmat syntyjän ykskelisiä.

  5. Hienoa, että teksti herättää keskustelua! 🙂

    Olen samaa mieltä siitä, että monikielisyyteen kannattaa ehdottomasti panostaa. Uskon, että lapsi arvostaa kaksikielisyyttään viimeistään aikuisena ja olen samaa mieltä siitä, että suomen kielen kautta myös suomalainen kulttuuri avautuu lapselle entistä paremmin.

    Halusin tässä tekstissä kuitenkin painottaa sitä, että ulkosuomalaisen lapsen kaksikieliseksi kasvattaminen ei ole niin helppoa kuin yleisesti luullaan. Yleensä homma ei kaadukaan siiihen, ettei vanhemmilla olisi tahtoa tai kiinnostusta, vaan siihen, ettei ennen lapsen syntymää ole osattu valmistatua henkisesti siihen miten iso työ on tulossa.

    Itse olen puhunut lapselleni suomea koko hänen elämänsä ajan. Meillä luetaan joka päivä, katsellaan suomalaisia DVD-elokuvia, kuunnellaan musiikkia, käydään Suomi-koulussa pari kertaa kuussa, opiskellaan Kulkurin kautta, vieraillaan Suomessa monta kertaa vuodessa, saadaan vieraita Suomesta lähes joka toinen kuukausi jne. Jopa mieheni on opiskellut suomea. Kaikki tämä on vaatinut melkoisesti ylimääräistä ns. näkymätöntä panostusta sekä ajallisesti että rahallisesti (koulut, matkat ja kirjat maksavat melkoisesti). Ja kaikesta tästä huolimatta tyttäreni haluaa vastailla minulle norjaksi! 😀

    Ulkosuomalainen äiti tai isä jää usein hyvin yksin, jos lähellä ei ole muita suomalaisia tai asuinmaa kovin kaukana Suomesta. Ja valitettavan usein kuulee niitä tarinoita, joissa sukulaiset ja tuttavat suorastaan sabotoivat toisen kielen opettamista. Ympäristö saattaa pelätä, että kaksikielisyys sekoittaa lapsen pään tai sukulaiset kokevat jäävänsä ulkosuoliseksi, kun vanhempi ja lapsi puhuvat keskenään ”salakieltä”. Nostan todellakin hattua kaikille ulkosuomalaisille vanhemmille, jotka kaikesta tästä huolimatta jaksavat opettaa lapsilleen omaa kieltään.

    Itse en usko, että neuvot tyyliin ”Kyllä se onnistuu, jos yrittää!” ovat kovin hedelmällisiä, koska niistä monet (usein jo valmiiksi uupuneet) vanhemmat syyllistyvät lisää. Itse uskon kannustukseen. Me ulkosuomalaiset tarvitsemme niitä lastenkirjoja ulkosuomalaisuudesta! Me tarvitsemme elokuvia, TV-sarjoja, nettiradioita tai vaikka noita Sannan ideoimia Skype-tapaamisia muiden ulkosuomalaisten kanssa! Me tarvitsemme sukulaisia ja tuttavia, jotka jaksavat vuodesta toiseen lähettää suomenkielisiä lastenkirjoja. Kehuja, tukea ja kannustusta syyllistämisen sijaan. Ja ehkä ennen kaikkea sen, että joku näkee ja panee merkille sen näkymättömän työn, jota ulkosuomalaiset vanhemmat tekevät.

    Olen ollut aika yllättynyt myös siitä miten vähän Suomen valtio on kiinnostunut ulkomailla asuvista suomalaisista lapsista. Esim. Etäkoulu Kulkurin kirjat on ostettava itse ja lukukausimaksut ovat melko suuret. Myös monet Suomi-koulut pyörivät pääasiassa vanhempien vapaaehtoisuuden turvin. Ulkosuomalaisen lapsen kielenkehityksestä ei ole julkaistu edes kirjallisuutta juuri lainkaan! Jonkun verran löytyy tutkimuksia, muttei juuri lainkaan sellaisia yleistajuisia ohjeita vanhemmille. Tuo tekstin lopussa vinkkaamani”Kotimaana suomen kieli” on loistava kirja, mutta sekin on julkaistu yli 10 vuotta sitten ja painos on ollut loppu jo kauan. Eli jälleen kerran tulee tunne, että aika yksin täällä ollaan.

    Onneksi nykyisin on kuitenkin tämä netti. 🙂 Uskon, että vuosien varrella opimme hyödyntämään netin tarjoamia mahdollisuuksia vielä entistä paremmin ja ulkosuomalaiset vanhemmat pystyvät helpommin tukemaan toisiaan virtuaalisesti. Toivottavasti myös ulkosuomalaiset lapset ja teinit voivat verkon kautta löytää yhteyden Suomeen ja suomalaisuuteen. 🙂 Eli toivoa ei saa menettää!

  6. Ja vielä Rosalle kommentti, että tuo tekstin lopussa mainittu ”Äidin ja tutkijan blogi” ei ole minun, vaan kaksikielisyystutkijan Soile Pietikäisen. Se on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka! <3

    Oma kaksikielinen kirjallisuusblogini löytyy osoitteesta http://www.les-lue.com

  7. Anya75

    Kiitos Reetalle hienosta kirjoituksesta! Me olemme Suomessa asuva kaksikielinen perhe. Olemme alusta asti tehneet parhaamme, että kolme lapsemme oppivat puhumaan ja lukemaan myös toisella äidinkielellään – mielestäni olemme onnistuneetkin siinä hienosti. Lapset kommunikoivat erittäin hyvin myön minun kotimaassani sukulaisten kanssa, oppivat serkuilta lasten- ja nuorten kieltä. Isoimmat osaavat jo lukeakin. On hienoa, että Suomessa lapset saavat käydä oman äidinkielensä tunneilla ilmaiseksi, siitä on ollut todella paljon hyötyä. Minusta meillä on ollut kaikki mahdollisuus ja tuki oman äidinkielen opettelussa ja käyttämisessä, ehkä ainoa asia, jota koen hankalaksi tai pikemminkin oudoksi on se, ettei kahta (tai useampaa) äidinkieltä voi rekisteröidä virallisesti. Me olemme lasten äidinkieleksi kirjoittaneet varmuuden vuoksi kaikkiin papereihin heidän toisen kielensä, vaikka todellisuudessa he osaavat suomea paremmin. Ajattelimme, että tästä voisi olla joskus hyötyä.
    Vanhin lapsi on nyt 10-vuotias, saa nähdä haluaisiko hän isompana lähteä vaikka vaihoon minun kotimaahan tai sitten yliopistoon. Jään odottamaan mielenkiinnolla miten kukin lapsi sitten aikuisena käyttää kaksikielisyyttään hyväksi.

  8. Pirjo

    Kiitos hienosta kirjoituksesta. Miten toimia siinä tapauksessa, että vanhemmat puhuvat lapselle kumpikin omaa kieltä, jota toinen vanhempi ei osaa. Yhteinen kieli on englanti, jota myös ympäristö puhuu.

  9. Anya75, tuota ovat ihmetelleet monet muutkin, että miksei ihmiselle voi rekisteröidä kuin yhden äidinkielen. Muistaakseni siitä on tehty joku vetoomuskin, mutta pikaisella googlettelulla en löytänyt sitä, joten voi olla, että muistan väärin.

  10. Kansanvalistusseuran kotikoulu ei mun mielsetä ole mikään tyyris, kannattaa katsastaa.

    Miksi Suomen valtion pitäisi olla kiinnostunut ulkosuomalaisista lapsista?

  11. Pirjo, en ole kielitutkija, joten en osaa antaa selkeää vastausta. Usein kuitenkin sanotaan, että periaate ”yksi ihminen, yksi kieli” olisi toimiva tapa. Eli jos äiti puhuu lapselleen vain omaa äidinkieltään ja isä omaa äidinkieltään, niin lapsi ei mene sekaisin, vaikka ympäristö tai vanhemmat keskenään puhuisivat jotain kolmatta. Tietysti jossain vaiheessa täytyy miettiä mikä valitaanyheiseksi kieleksi silloin, kun kaikki kolme puhuvat keskenään. Silloin auttaa, jos vanhemmat oppivat ymmärtämään toistensa kieliä, vaikka eivät niitä puhuisikaan. Silloin jokainen voisi puhua omaa kieltään, mutta ymmärtäisi myös muiden puheen.

    Niisku, kansanvalistuseuran kotikoulu on nimenomaan tuo Kulkuri, josta puhuin. Siellä yhden aineen opinnot yhdelle lapselle yhdeksi vuodeksi (tilatessani kirjat Suomeen) olivat yli 200 euroa. Jos lapsia olisi vaikka kolme, opiskeltavia aineita enemmän ja kotipaikka niin kaukana Suomesta, että kirjat olisi pakko tilata sinne suoraan, saattaisivat kustannukset nousta hyvinkin korkeiksi. Se taas vähentää kiinnostusta aloittaa opiskelua ollenkaan.

    Hyvin monet ulkosuomalaiset lapset ovat Suomen kansalaisia, joten voisi kuvitella, että valtio olisi kiinnostunut kansalaisistaan. Monet ulkosuomalaiset myös palaavat jossain vaiheessa takaisin Suomeen ja silloin paluumuutto on helpompaa, jos kielitaito on kunnossa. Tämän lisäksi ulkosuomalaiset ovat usein Suomen mannekiineja maailmalla ja silloinkin on hyvä, jos ulkosuomalaisella on lämpimät ja kiinteät välit Suomeen, suomalaiseen kulttuuriin ja kieleen.

  12. Katja Kortelainen

    Hei Reetta!

    Kiitos hienosta kirjoituksesta! Monta, monta tärkeää asiaa nostit esille.. Minä tartun nyt vain tuohon lastenkirjailija ja -kirja asiaan: Oletko laittanut suoraan suomalaisille lastenkirjailijoille viestiä että tällaiselle kirjalle olisi tilausta? Ja voisin jatkaa keskustelua kanssasi tästä aiheesta sähköpostitse, oletan että saat sähköpostiosoitteeni tämän kommentin mukana?

    Katja Kortelainen

  13. Mirri

    Hei Reeta,

    Hyva kirjoitus, kiitos!

    Kaksikielisten lasten kasvattaminen on haastavaa ja osuit nauluan kantaan sanoessasi ”Itse en usko, että neuvot tyyliin ”Kyllä se onnistuu, jos yrittää!” ovat kovin hedelmällisiä, koska niistä monet (usein jo valmiiksi uupuneet) vanhemmat syyllistyvät lisää.” Kaikki tekevat parhaansa mutta usein myos se suomea puhuvat vanhempi on toissa ja lapset koulussa jossa puhutaan muuta kielta kuin suomea. Arjen rutiineissa suomen kuuleminen ja puhuminen saattaa rajoittua vain ja ainoastaan iltahetkiin ja viikonloppuihin.

    Minulla on kaksi lasta, vanhempi puhuu suomea taysin sujuvasti mutta nuorempi ei kovin paljon vaikka ymmartaa kaiken mita sanon. Asumme Yhdysvalloissa ja mieheni on amerikkalainen. Kaymme Suomi-koulussa, luen lapsille paljon suomeksi, he katsovat TV Kaistan kautta lastenohjelmia ja matkustamme Suomeen aina kun mahdollista. Periksi en anna ja minusta tuntuisi hassulta puhua lapsilleni muuta kuin omaa aidinkieltani. Oma aidinkieli on kuitenkin kaikille se ”tunnekieli” jolla voi ilmaista itseaan sataprosenttisen taydellisesti.

    Tsemppia kaikille Suomi-aideille (ja miksei isillekin) ympari maailmaa!

  14. Hei Mirri! 🙂

    Olen kuullut, että tosi monilla käy noin, että ensimmäinen lapsi osaa kieltä huomattavasti paremmin kuin seuraavat. Yhden lapsen kanssa aikaa ja energiaa kielen opettamiseen on varmasti enemmän. Olisi tietysti ideaalia, jos lapset saisi puhumaan keskenään sitä vähemmistökieltä, silloin he motivoisivat ja opettaisivat toinen toistaan, mutta usein lasten yhteiseksi kieleksi muodostuu enemmistön kieli.

    Tsemppiä teidän perheelle näiden kielikysymysten kanssa! 🙂 Jos yhtään löytyy aikaa ja jaksamista, niin tuo Kulkurin etäkoulu on kyllä mainio!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.