Kuvapohja_800_415_kirjasto

Vieraskynä Matti Karjalainen: Minne matka, kirjastolaitos?

Matti Karjalainen on tamperelainen tietopalvelusihteeri ja kirjavinkkari sekä Suomen kirjastoseuran hallituksen varajäsen. Hän osallistui kesäkuussa 2015 Suomen kirjastoseuran järjestämille Seinäjoen kirjastopäiville.

 

6855415885_82960b7e60_z

 

Kirjastojen tulevaisuus on herättänyt viime aikoina runsaasti keskustelua. Äänessä ovat olleet niin päättäjät, kirjastoammattilaiset kuin asiakkaat, ja niiden aiheet ovat vaihdelleet lainattavista lukuvälineistä aina Helsingin uuden keskuskirjaston saunaan asti.

Kesäkuisilla Seinäjoen kirjastopäivillä tulevaisuudennäkymät olivat myös esillä niin virallisissa keskusteluissa kuin käytäväpuheissa. Erityisesti tuoreen hallituksen poliittiset linjaukset herättivät kysymyksiä. Sipilän hallituksen ajaman linjan mukaan kunnilla on entistä suurempi vapaus päättää rahankäytöstään muun muassa kirjastojen suhteen. Ei ole vielä tiedossa, mitä oikein on luvassa, mutta kirjastojen lakkauttaminen ja henkilökunnan kelpoisuusvaatimusten höllentäminen ovat esiintyneet keskustelussa. Pahimmissa skenaarioissa on väläytelty jopa maksullisuutta. ”Varmasti jokin muuttuu”, totesi myös Seinäjoella puhumassa ollut kulttuuriasianneuvoja Hannu Sulin Helsingin Sanomissa 3. kesäkuuta 2015. ”Tiedämme enemmän syksyllä.”

Syksystä voi olla tulossa kylmä, niin kovasti kun tahtoisikin luottaa kunnallispäättäjien osaamiseen ja sivistystahtoon. Ainakin pirkanmaalaiset kirjastojen ystävät muistanevat hyvin Ylöjärven vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajan Pertti Johanssonin (ps) Ylöjärven Uutisille 9.1.2014 antaman lausunnon, jossa todettiin ”kirjaston olevan yliarvostettu paikka, jonne ei tarvitsisi sijoittaa hirveitä summia.”

Todellisuudessa kirjastomenoilla tarkoitetaan noin prosentin suuruista osuutta kuntabudjetista.

 

8157438562_e8eebbbb1b_z

 

Leikkauksia ja omatoimisuutta

 

Kirjastoverkkoa on tästä huolimatta supistettu. Kasvukeskuksissa asia ei tunnu niin vakavalta, mutta on syytä muistaa, että esimerkiksi pienen koululaisen, ikääntyneen tai erityistä tukea tarvitsevan henkilön kirjastonkäytölle saattaa parin kilometrin ylimääräinen matka olla ratkaiseva tekijä. Helsingin keskuskirjaston rakentamisen mahdolliset vaikutukset lähikirjastoverkkoon jäävät nähtäviksi.

Leikkaukset ovat osuneet kipeästi myös kirjastoautoihin, jotka haja-asutusalueilla saattavat olla asukkaiden ainoa kosketuspinta kulttuuripalveluihin. Säästöjen hakeminen tältä sektorilta on alueellisen tasa-arvon kannalta siis hyvinkin kyseenalaista. Lisäksi autoilla on erityinen etu puolellaan: ”Kirjastoautojen reittiä voidaan muuttaa väestön siirtymien mukana ja esimerkiksi kouluverkon eläessä”, toteaa kirjastopäivillä Suomen kirjastoverkon monimuotoisuutta korostanut Toenperän kirjastonjohtaja Jenni Joru.

Säästöt ovat tuoneet valokeilaan myös omatoimikirjastot, eräänlaiset kylmäasemat, joissa ei ole henkilökuntaa kuin harvoin jos lainkaan. Lempäälän kunnankirjaston johtaja Sarri Nykänen kyseenalaistaa aiheellisesti Kirjastot.fin keskustelufoorumilla omatoimikirjaston periaatteen. ”Se ei ole lakisääteinen peruspalvelu eikä se korvaa lakisääteistä kirjasto- ja tietopalvelua”, hän kirjoittaa. ”Kirjastolaki määrää, että kunnan on järjestettävä kirjasto- ja tietopalvelu ja että asiakkaiden saatavilla on oltava kirjasto- ja tietopalvelualan henkilökuntaa. Itsepalvelulainastosta puuttuvat niin tietopalvelu kuin asiakkaiden saatavilla oleva, koulutettu henkilökunta. Itsepalvelulainasto on suljettu palvelu ja se on tarkoitettu vain osalle kirjaston käyttäjiä, sillä ainakin kirjastokortti on sisäänpääsyyn pakollinen.”

 

Sarri Nykänen.

Sarri Nykänen.

Vapaaehtoisen työvoiman käyttöä on myös väläytelty jopa kirjastoalan päättäjien toimesta, mikä on ammatillisesta näkökulmasta arveluttavaa; kukoistaakseen kirjastolaitos tarvitsee myös koulutettua ja ammattitaitoista työvoimaa.

Mikäli leikkauksista haluaa löytää jotakin positiivista sanottavaa, niin ne ovat ainakin saaneet ihmiset monin paikoin nousemaan barrikadeille ja puolustamaan rakastamiaan palveluja. Kansalaismielipide lienee myös pelastanut muutamia kirjastoja sulkemiselta.

Saksalainen tietokirjailija Jörg Friedrich kirjoittaa teoksessaan Suuri palo (Gummerus, 2005) seuraavasti: ”Talonpoikaissotien jälkeen, joihin würzburgilaiset osallistuivat omakätisesti, oli kauhein koskaan nähty vihollinen Ruotsi, joka jumalattomuutensa huipentumana vei kaupungista kirjaston.” Toivokaamme, etteivät päättäjät sortuisi 2010-luvulla samaan kuin Kustaa II Aadolfin armeija aikanaan.

 

6143195242_b68a00b4cf_z

Lepuski Jam Sellon kirjastossa vuonna 2011.

 

Lettuja ja sirkushuveja

 

Suomalaista kirjastolaitosta on tunnuslukujen valossa voitu pitää maailman parhaana. Lainauslukujen ja kävijämäärien käyrä osoittaa tosin alaspäin, mikäli vertailukohtana käytetään huippuvuotta 1994 (vuoden 1980 tilastoja ollaan silti edelleen komeasti edellä). Syitä laskusuuntaiselle kehitykselle voi etsiä kirjaston verkkopalvelujen kehittymisestä – asiakkaan ei enää tarvitse tulla kirjastoon uusiakseen lainojaan – ja ihmisten muuttuneista vapaa-ajan käyttötavoista. Seinäjoen kirjastopäivillä pitämässään räväkässä puheenvuorossa tietokirjailija Teemu Keskisarja osoitti syyttävällä sormella erityisesti Internetiä.

Huippuluokan tilastoista huolimatta alan sisäistä keskustelua on leimannut pakottava uudistumisen tarve. Mallia haluttaisiin hakea esimerkiksi Hollannista ja Pohjoismaista. ”Ruotsissa ja Norjassa on jo uudistettu lakia niin, että kirjasto on entistä enemmän kansalaistoiminnan paikka, demokratian toimija”, visioi Hannu Sulin edellä mainitussa HS:n jutussa.

Pääkaupunkiseudulla osa kirjastoista onkin alkanut ottaa etäisyyttä perinteiseen kirjastoajatteluun, jonka keskiössä on vuosikausia ollut kirja. Espoolaisessa Entressen kirjastossa tapahtumista on tullut uusi musta; nyt kirjaston seinien sisällä opetellaan itsepuolustusta, pelataan konsolipelejä ja pidetään lettukestejä (HS 19.9.2013). Ääni ja vimma johdattavat asiakkaita kohti uutta ja uljasta kirjastomaailmaa, olohuonekirjastoa.

 

3471951580_a1946661ab_z

Tomin musiikkihetki Entressen kirjastossa vuonna 2009.

 

Sirkushuvien merkityksen ymmärsivät jo ne kuuluisat muinaiset roomalaiset; kansalle oli tarjottava sitä mitä kansa halusi, jotta se pysyi tyytyväisenä. Skeptikko voi kuitenkin kysyä, missä määrin lettukestit ja muut vastaavat kirjastolain ensimmäisen luvun toisessa pykälässä ilmaistuun tavoitteeseen ”edistää väestön yhtäläisiä mahdollisuuksia sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastukseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen…”

Ei silti ole mielekästä asettaa vastatusten perinteistä ja tapahtumavetoista kirjastoa. Tapahtumia kirjastoissa on ollut aina, ja ne ovat luonteva osa koko kansan kulttuurilaitoksen tehtäväkenttää. Lukupiirit, kirjailijavierailut, musiikkiesitykset – kaikki nämä ovat olleet alusta lähtien oleellinen osa kirjastopalveluja.

Tampereen kaupunginkirjaston musiikkiosaston järjestämissä Metso LIVE -tapahtumissa on oivallisella tavalla yhdistetty kokoelmat ja tapahtumat. ”Tapahtuma ei olisi mitään ilman kirjastoaineistoa. Keikat tapahtuvat musiikkiosastolla aineiston ja kirjastotoiminnan keskellä. Yhteys kirjastoaineistoon toteutuu monella tavalla, joista näkyvimpänä ovat artistien vinkkauslistat heille merkityksellisistä kirjoista, elokuvista ja levyistä”, kertoo Seinäjoen kirjastopäivillä puhunut Metson musiikkiosaston johtaja Jarkko Rikkilä Musiikki kuuluu kaikille -blogissa.

 

5692802680_9681b908fc_z

Pelihuone Entressen kirjastossa.

 

Onko kirja itseisarvo?

 

Tuleen ei saa jäädä makaamaan, tiesi jo Väinö Linna. Kirjaston tulee kehittyä ja uudistua ajan myötä, siitä lienevät kaikki kirjastoammattilaiset yhtä mieltä. Suunnan määrittely on sen sijaan vaikeampaa. Niin yllättävältä kuin se kuulostaakin, suhde kirjaan on eräs keskustelun avainkysymyksistä.

Lukemisen ja kirjojen ympärillä pyörivää kirjastoa pidetään tietyissä piireissä vanhanaikaisena; esimerkiksi Kuntaliiton Johanna Selkeen blogiteksti Sielujen apteekki vai kirjan museo ottaa kysymykseen kantaa jo asenteellisella otsikollaan, jossa museo-sana on saanut epämiellyttävän pölyisen vivahteen. Myös muutamien maakuntakirjastojen johtajat ovat käyttämissään puheenvuoroissa antaneet ymmärtää, että tulevaisuus on jossakin muualla. ”Kirjaston painopiste on siirtymässä kokoelmista siihen, mitä kirjasto saa aikaan ihmisten mielessä”, Helsingin kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto totesi YLE:n uutisille antamassaan haastattelussa syyskuussa 2013. Toimittajan esiin nostaman ”rakkaan, vanhan kirjan” asemaa hän ei pidä itsestäänselvyytenä.

Kirjailija Salla Simukka on toista mieltä. ”Kirjastojen pitäisi olla aivan ehdottomasti ja ensisijaisesti paikkoja, joissa on kirjoja ja niitä tuntevaa henkilökuntaa”, ilmoittaa Lumikki Andersson -trilogialla maailmanlaajuisesti läpilyönyt kirjailija Facebook-viestissään. ”Kirjat, kirjallisuus, sivistys, lukeminen ja lukemiseen kannustaminen ovat niitä asioita, jotka tekevät minut niin lukijana kuin kirjailijanakin ylpeäksi suomalaisesta kirjastolaitoksesta.”

 

6342018412_16751acdf6_z

Lasten ja nuorten lukemisharrastus vähenee ja lukutaito heikkenee, mistä niin tutkijat kuin opettajatkin ovat kantaneet huolta. Niinpä ilmoille voisi heittää kysymyksen, eikö kirjastojen kannattaisi ennen kaikkea keskittyä kaiken oheistoiminnan sijasta juuri kirjallisuuteen ja lukemiseen kannustamiseen? ”Joka koettaa olla kaikkea, ei ota vastuuta mistään”, kuten FT Vesa Suominen Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen laitokselta esitti kirjastopäivillä pitämässään puheenvuorossa.

Nykyinen kehityssuunta ei välttämättä tue ajatusta kirjallisuuden johtoasemasta; esimerkiksi uusia kirjastotiloja suunniteltaessa ja vanhoja remontoidessa kokoelmien painoarvo näyttää vähenevän vähenemistään. Poistoja tehdään entistä suurempia määriä. Kirjastojen kokoelmien syvyys ja kattavuus heikkenee. Kehityssuunta on huolestuttava, sillä kaupallisessa nykymaailmassa ei kansakunnan kirjallisesta muistista pidä huolta mikään muukaan instanssi. Ei tarvitse kuin vilkaista kirjakauppojen valikoimia saadakseen käsityksen siitä, miten lyhyt kirjan elinkaari onkaan.

Varaamalla ja kaukolainoja tekemällä on toki mahdollista saada melkein mikä tahansa kirja käsiinsä verrattain lyhyessä ajassa. Varaaminen on monesti maksullista, ja monesti kirja haluttaisiin saada mukaan välittömästi. On myös aiheellista kysyä, onko vaikkapa Lois Lowryn erinomaista lastenkirjaa Minä Anastasia (Otava, 1987) enää tosiasiallisesti olemassa tamperelaisille lapsille, kun kohderyhmä ei sitä minkään kirjaston avokokoelmasta löydä?

 

6488725465_67af444e9d_z

Kuvakirjakamari Tapiolan kirjastossa.

 

Sähköinen tulevaisuus

 

Sähkökirja on kirjaston tulevaisuuden kannalta eräs keskeisistä kysymyksistä. Sähkökirjoja on hankittu kirjastojen kokoelmiin jonkin verran, mutta niiden kysyntä ei ole vielä ollut erityisen suurta. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että kustantajien kanssa ei ole päästy sopimukseen tekijänoikeuksista.

Lienee varmaa, että aineistot tulevat enenevässä määrin digitalisoitumaan, mutta on vaikea nähdä että kehitys tekisi fyysisen kokoelman tarpeettomaksi, vaikka osa kirjastoammattilaisista onkin alkanut liputtaa tämän vaihtoehdon puolesta. ”Mitä tapahtuu, kun uusia kirjastotiloja remontoidessa kirjahyllymetrit saavat kenkää, jotta saadaan tilaa moneen käyttöön soveltuvalle avoimelle tilalle?”, kysyy kirjailija Siri Kolu Facebookissa julkaisemassaan avoimessa tilapäivityksessä, jossa hän kantaa huolta kansankunnan kirjallisesta muistista. ”Kustantaja ei ota kaikista kirjoistaan e-versioita.”

Kolun huoli on aiheellinen: kustantajat keskittyvät usein myyntimenestyksiin ja pääosin proosaan, eikä vanhemmista kirjoista ole välttämättä sähköisiä versioita saatavilla.

”Herra nähköön minkälaisia väännöksiä sitä nykyisin on tehty ”olohuoneisiin” […] Tiesittekö että kirjoissa on muskottipähkinän tai jonkin vieraan mausteen aromia? Kun olin poika rakastin niiden tuoksua. Hyvä Jumala sentään, yhteen aikaan oli paljon ihania kirjoja, mutta nyt me olemme hävittäneet ne”. Amerikkalaisen Ray Bradburyn scifiklassikko Fahrenheit 451 (Kirjayhtymä, 1966) maalaa pelottavan kuvan maailmasta ilman kirjoja. Suomalaisen kirjastolaitoksen tulevaisuus ei liene aivan näin synkkä, mutta horisonttiin on silti noussut tummia pilviä. Jokaisella meistä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa; äänestäkää, ottakaa rohkeasti kantaa ja ennen kaikkea: käykää kirjastossa.

 

8287984078_48660b89b1_z

Kaisa Lekan kirjastosarjakuva.

 

Aiheesta lisää

 

Lue Lukulampun artikkeli: Vapaaehtoistyö kirjastoissa on kunnallispolitiikan kuuma peruna
Lue Lukulampun artikkeli: Mitä kuuluu Helsingin keskustakirjastolle?

Artikkelin avainsanat ja muut aihepiirin artikkelit: e-kirjat, kirja-ala, kirjastot, vieraskynä.

 

Teksti: Matti Karjalainen.
Kuvat: Vihannin kirjasto: Anni Vartola, CC BY-SA 2.0. Tikkurilan kirjasto: HelMet-kirjasto, CC BY 2.0. Pojat lukemassa Kirjasto 10:n säkkituoleilla: Nadia Lund-Iivonen, CC BY 2.0. Sarri Nykänen: Lempäälän kunta. Lepuski Jam:  Iiro Sivula ja Minna Parkkisenniemi / Sellon kirjasto , CC BY 2.0. Tomin musiikkihetki: Entressen kirjasto, CC BY 2.0. Pelihuoneessa: Entressen kirjasto, CC BY 2.0. Tapiolan kirjaston aikuisosasto: Aila Kaunisvaara / Tapiolan kirjasto, CC BY 2.0. Kuvakirjakamari: Aila Kaunisvaara / Tapiolan kirjasto, CC BY 2.0. Kaisa Lekan kirjastosarjakuva Kirjasto 10:ssä: Rauha Maarno / HelMet-kirjasto, CC BY 2.0.

 

Millaisia toiveita sinulla on suomalaisen kirjastolaitoksen tulevaisuudelle?

4 comments

  1. Reine Westerling-Salo

    Kirjastoja EI saa hävittää tai ajaa alas. Nykyisin ihmisillä ei ole kirjahyllyjä kotonaan, vaikka lukisivatkin kirjoja. Syitä on monia: keräävät pölyä, on lemmikkieläimiä jos jonkinlaisia, keräävät niitä karvoja, ei ole tilaa, asunnot pieniä jne. Sitä tärkeämpää on, että on paikka, kirjasto, josta voi löytää lukemista, vaikka ei omia kirjoja olisikaan. Sähköiset kirjat on ihan hyvä keksintö, mutta ne eivät koskaan korvaa oikeata kirjaa, jota voi pitää käsissään.

  2. Eevatar

    Vaikka minulla on kotona useampi metri kirjahyllyjä, olen silti sitä mieltä, että kirjastoja EI saa hävittää.

  3. Lukulamppu
    Author

    Kiitos kommenteistanne! Kirjastot ovat suomalaisille tärkeitä paikkoja.

    Salla / Lukulamppu

  4. Googletin muuta ja huomasin tämän mielenkiintoisen kirjoituksen. Hyvää pohdintaa. Viisas lainsäätäjä laati meille 90-luvulla hyvät ohjenuorat nykyiselle kirjasto- ja tietopalvelulle. Kyse on meille kaikille tärkeästä lähipalvelusta, siksi päätösvaltakin on paikallistasolla. Omatoimiaukioloajoista on saatu jo nyt hyviä kokemuksia. Se täydentää palvelutarjontaa ja saavutettavuutta. Toivottavasti kirjastopalveluja
    erilaiset palvelutarpeet huomioiden kaikille jatkossakin ja erilaisia mahdollisuuksia ja yhteistyötä hyödyntäen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.