Kuvapohja_Maria_Carole

Vieraskynä Maria Carole: Kun kieli katoaa – ulkosuomalaisen kirjoittajan haasteista

Äidinkieli on kirjailijan tärkein työväline. Millaista on kirjoittaa, kun elää arkeaan vieraskielisessä ympäristössä? Ranskanssa asuva kirjailija Maria Carole kertoo vieraskynäkirjoituksessaan, miten ulkosuomalainen kirjailija pitää yllä suomen kieltään ja siteitä suomalaisiin kirjaympyröihin.

 

 

Maria-Carole-esittelyToisinaan sanotaan, että kirjoittaminen on yksinäistä työtä. Jos kaipaisin yksinäisyyttä, voisin oivasti toteuttaa myyttiä erakkokirjailijasta: työpöytäni sijaitsee fyysisesti parin tuhannen kilometrin päässä suomalaisista kirjallisuuspiireistä. En voi edes näyttää tekstejäni täkäläiselle lähipiirille, he eivät niitä kuitenkaan ymmärtäisi. Hieman paradoksaalisesti kuitenkin nimenomaan kirjoittaminen on tuonut Suomen ja kielelliset juureni lähemmäs minua kuin koskaan aiemmin ulkomaanvuosieni aikana.

Tavanomaisten kirjoittamishaasteiden lisäksi ulkosuomalaisella kirjailijalla on vielä yksi lisähaaste: äidinkielen taidon ylläpitäminen. Jokainen ulkomailla pidempään oleskellut tietää, että puheeseen hiipii aivan huomaamatta vääriä painotuksia, omituisia ilmaisuja ja lainattuja sanoja. Olen elänyt nämä lähemmäs kymmenen ulkomaanvuottani nettiaikana. Se auttaa paljon. Kommunikoin päivittäin suomeksi, puhun kieltä kerran tai pari viikossa. Siitä huolimatta, kun aloin pitkän tauon jälkeen kirjoittaa uudelleen, huomasin kirjallisen suomen kadonneen. En osannut ilmaista asioita niin kuin olisin halunnut.

 

Kirjallisuutta ensiapulaukussa

 

Ensiapuna haalin itselleni suomenkielistä lukemista. Paljon lukemista. Etsin kiinnostavia kirjailijoita, surffasin kirjablogista toiseen, tartuin teoksiin, jotka lupasivat kaunista kieltä. Listalleni kertyi suuri kasa nimiä, joita en ollut koskaan ennen kuullut. Intoa vain lisäsi syntymäpäivälahjaksi saatu e-kirjanlukija. Siirryin kerralla sähkökirjojen kannatusjoukkoihin. Muistan yhä sen häkellyksen, joka seurasi muutama päivä laitteen saamisen jälkeen. Olin kuin lapsi karkkikaupassa. Maailmassa on näin paljon lukemista! Se kaikki on tarjolla minullekin! Käytännössä e-lukijani on kuitenkin pullollaan suomenkielistä kirjallisuutta. Ei tarvitse miettiä postikuluja tai sitä, toimittaako kauppa ulkomaille. Olen takuuvarmasti parin vuoden aikana tukenut kotimaisia kirjailijoita enemmän kuin kymmeneen vuoteen ennen tätä. Kaikille, joilla on läheisiä ulkomailla, annan vinkin: kun etsitte lahjaa, hankkikaa kirja. Suomalainen kirja. Kokemukseni perusteella ulkosuomalaiset kaipaavat lukemista, eivätkä kaikki ole vielä siirtyneet e-aikaan.

Kirjailijalle pelkkä lukeminen ei kuitenkaan riitä. Kieltä pitää aktiivisesti huoltaa. Jos ulkosuomalainen kirjoittaja sijoittaa tarinansa nyky-Suomeen, ensin täytyy ottaa selville, kuinka siellä puhutaan. Uskokaa minua, minä puhun kieltä, jota Suomessa puhuttiin kymmenen vuotta sitten. Tarkkaavaisemman kuuntelijan korvaan kuulostan varmasti kummalliselta. Jos kirjoitan tarinan pelkästään tältä pohjalta, tulos lienee surkuhupaisa. Myös Kielitoimiston sanakirja on ahkerassa käytössä. Toisinaan jumiudun kirjoittaessani keskelle lausetta. Tiedän, mitä haluan sanoa, mutta minulla ei ole aavistustakaan suomenkielisestä sanasta. Vaikka näen kuvattavan asian silmieni edessä ja tiedän, että tunnen sanan varsin hyvin. Se vain on kadonnut sinne passiivisempaan osaan aivojani. Puhumattakaan sitten kadonneiden sanojen ilkeistä velipuolista, vieraskielisistä ilmaisuista. Miten se nyt menikään? Otanko suihkun tai laskeudunko junasta? Niinpä rangun apua tasaisin väliajoin ystäviltäni netin välityksellä: ”Mikä se ja se asia onkaan hyvällä suomella?”

 

takanreuna

 

 

Yhteys Suomeen elää verkossa

 

Ylipäätään internet on ehdoton apuväline kirjoittamisessa. Enkä nyt puhu taustatyön tekemisestä, vaan yhteydenpidosta. En ole koskaan kokenut olevani yksin kirjoittamisen kanssa, sillä minulla on paljon vertaistukea. Vaikka en ole tavannut heistä kaikkia kuin kerran tai pari – jos koskaan – he ovat ihmisiä, jotka ovat olleet tukena ja kannustajina. Verkon välityksellä suomalainen kirjallisuuskenttä on yllättävän lähellä. Kirjan ja ylipäätään tekstien julkaisuun liittyvät asiat hoidetaan lähes täysin internetin kautta. Sitä tehdään toki paljon myös Suomessa asuvien kesken. Punakynä on muuttunut virtuaaliseksi. Jopa esikoisromaanini julkkarit olivat verkossa. Facebook-tapahtuma keräsi kysymyksiä niin paljon, että meinasin hengästyä niihin vastatessani. Juhlallisuuksien pukeutumiskoodissa asu oli ”vapaa, eikä edes pakollinen” ja juomansa kukin sai valita itse.

Tapahtumien ja kokoontumisten väliin jättäminen on yleisesti ottaen ulkosuomalaisen kirjailijuuden huono puoli. Suurimman osan mielenkiintoisista tapahtumista joutuu sivuuttamaan, koska on niin kaukana. Aika tai budjetti eivät veny jatkuvaan reissaamiseen. Enkä minä edes ole mitenkään mahdottoman matkan päässä, Atlantin toiselta puolen olisi vielä hankalampaa lähteä. Tänä vuonna olen optimoinut matkustamiseni kahden itselleni olennaisimman kirjallisuustapahtuman mukaan. Olin paikalla sekä kesän Finnconissa Jyväskylässä että lokakuussa Helsingin Kirjamessuilla. Kirjani yleisö on kuitenkin pääasiassa Suomessa, vaikka häpeämättä olen sitä vinkkaillut myös ulkosuomalaisille tuttavilleni: ”Sitä saa muuten e-kirjana…”

 

Ranskalainen kielimuuri

 

Ranskalaiseen kirjallisuuskenttään tahtoisin tutustua nykyistä paremmin. Kirjallisia tapahtumia täällä riittää joka sormelle. Olisi mukava osallistua ja voida lähestyä täkäläisiä kustantajia ja julkaisuja. Mutta välissä on kielimuuri. En kirjoita ranskaksi. Vaikka ranskaa sinänsä sujuvasti osaankin, yritykset ovat aina loppuneet turhautumiseen. Kielellä on minulle kirjoittaessa niin suuri merkitys, etten halua tehdä kompromisseja ja kirjoittaa jotain puolivillaista.

Tulen tyttärien kirjoittaminen lähti liikkeelle sattumista. Olen aina viihtynyt lukijana viihteellisen kirjallisuuden parissa, ja toisaalta novellikirjoittajana. Tulen tyttäretkin pohjaa novelliin, jonka jälkeen tuntui, että tarina ei ollut kokonaisuudessaan niillä muutamalla sivulla. Romanttinen fantasia valikoitui siis genreksi varsin itsestään selvästi, ja käsikirjoituksen ehdottaminen Osuuskumman toimitusneuvostolle oli melko luonnollinen jatke kirjoitusprosessille. Olinhan jo ollut mukana Osuuskunnan toiminnassa jonkin aikaa, ja nähnyt mihin pystymme. Suurin osa kirjan tekemisestä toteutetaan omin voimin, ja ehdottomasti suurin vaikutus tulokseen oli Christine Thorelin peräänantamattomalla kustannustoimittamisella.

Nyt kun Tulen tyttäriä etsii pikkuhiljaa lukijoitaan, minä jatkan uusien projektien parissa. Kaikki eivät ole spekulatiivista fiktiota, mutta voisi sanoa, että kaikille on yhteistä naisvetoisuus ja tietynasteinen viihteellisyys. Kirjoitan mitä haluaisin lukea: viihdettä, jossa yhdistyvät hyvä kieli ja tarpeen vaatiessa tummemmatkin sävyt, mutta josta jää hyvä mieli.

 

tt-kansi-netti

 

Tutustu kirjaan ja kirjailijaan

 

Lue Tulen tyttärien lukunäyte.

Tulen tyttäriä Lukulampun kaupassa ja Elisa Kirjassa
Maria Carole Osuuskummassa
Tulen tyttäriä Osuuskummassa
Maria Carole Twitterissä
Maria Carolen blogi Calendula

 

Teksti: Maria Carole / Lukulamppu.fi. Kuvat: Kansikuva: Alice Smith / Osuuskumma. Maria Carole kirjamessuilla: Tarja Sipiläinen. Maria Carole: Maria Morri / Osuuskumma. Kirjat takanreunuksella: Maria Carole.
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

Artikkelin avainsanat ja muut aihepiirin artikkelit: e-kirjat, kirja-ala, kirjailijat, kirjoittaminen, lukeminen, uutuudet, vieraskynä.

 

Miten sinä ylläpitäisit suomen kieltä ulkomailla asuessasi? Entä pidätkö romanttisesta fantasiasta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.