Vepe Hänninen Kylmäverisesti sinun

Vepe Hänninen: Kylmäverisesti sinun. Uusi alku

Viikon kirjamme ja Elisa Kirjan Dekkaripiirin kuukauden kirja on Vepe Hännisen Kylmäverisesti sinun. Teos jatkaa suositun Kylmäverisesti sinun -televiosarjan maailmaa.

 

Rikostarinoita tosielämästä

 

 

Kylmäverisesti sinun tunnetaan tv-sarjana, joka perustui oikeisiin Suomessa ja osin ulkomaillakin tehtyihin rikoksiin. Sarjan taustalla oli sekä rikospoliisin että poliisin väkivaltayksikön asiantuntijoita. Sarjan kaikki osat on lueteltu sarjan Wikipedia-esittelyssä.  Vepe Hänninen, joka on alkuperäiseltä koulutukseltaan pappi mutta toimii nykyisin vapaana kirjoittajana, oli mukana käsikirjoittamassa huomiota herättänyttä tv-sarjaa.

Nyt Hänninen on tuonut Kylmäverisesti sinun -päähenkilöt ja -maailman kirjapuolelle. Romaanissa Kylmäverisesti sinun. Uusi alku ollaan siirrytty kahdeksan vuotta tv-sarjan ajankohdasta eteenpäin. Yhteiskunta on muuttunut, ja poliisin työ on käynyt monimutkaisemmaksi. Samalla rikostutkijoiden resursseja on alettu ajan. Globaali pelko ja epävarmuus ovat tunkeutuneet suomalaisen yhteiskunnan perustuksiin.

Rikoskomisario Veli Miettisen vapaapäivä katkeaa, kun on lähdettävä selvittämään malmilaisten juoppojen läävään, kuka ryyppytovereista mahtoi tappaa yhden joukon jäsenen. Iso pyörä pyörähtää, kun samana iltapäivänä Tuusulantiellä ammutaan autoonsa venäjänjuutalainen suurliikemies, joka kuitenkin päällisin puolin vaikuttaa tavalliselta turistilta.

Selkeästi kirjoitettua romaania on helppo seurata – kuin sujuvaa tv-sarjaa. Romaanin alku:

 

KUKAAN EI OLISI uskonut miestä miljonääriksi, kun hän töpötteli lyhyellä askeleellaan lentoaseman liukkaita parketteja pitkin. Hän näytti tavalliselta aasialaiselta turistilta, joita Helsingin lentoasema imuroi Kaukoidästä ja sirotteli edelleen pitkin Eurooppaa.

– Mister Sato? rajavartija kysyi ja siirteli tottuneesti katsettaan passikuvan ja sen kohteen välillä.
– Yes, that’s me.
– Transit?
– No. Helsinki.

 

sisaltoalue_mainospalkki

Kovakantisena tai e-kirjana etuhintaan

 

Vepe Hännisen Kylmäverisesti sinun. Uusi alku (WSOY 2015) on saatavana painettuna kirjana ja e-kirjana.

Painettu teos maksaa 20,50 € Lukulampun kaupassa. Tutustu ja osta täällä. Toimitus on ilmainen ja kirjan voi tilata myös lahjansaajan osoitteeseen. Lukulampun kirjakauppa on toteutettu yhdessä kotimaisen Booky.fi:n kanssa.

Elisa Kirjassa Kylmäverisesti sinun. Uusi alku -e-kirjan normaali hinta on 14,90 €. Lokakuun 2015 ajan Elisa Kirjan dekkaripiiriläiset saavat teoksen kuitenkin etuhintaan 9,90 €. Lisäksi Dekkaripiirin jäsenille on tarjolla noin 200 dekkariklassikkoa hintaan 3,00 €/kpl; uudet jäsenet saavat liittymislahjan. Dekkaripiirin jäsenyys on ilmainen eikä sisällä ostovelvoitteita.

Tutustu Kylmäverisesti sinun. Uusi alku -e-kirjaan ja Dekkaripiiriin täällä: Elisa Kirjassa voit myös lukea kirjan lukunäytteen. Myös Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Aiemmat viikon kirjat löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.