top_dekkarihahmot

Top 10: Kotimaiset dekkarihahmot

Listasimme kymmenen kotimaista dekkarihahmoa. Oletko samaa mieltä valinnoista?

Maria Kallio

Laatuviskistä ja suomalaisesta punk-musiikista pitävä punatukkainen poliisi Maria Kallio oli piristävä tulokas suomalaiseen dekkarikirjallisuuteen 90-luvun alussa. Leena Lehtolaisen sankarittaren matkassa on seurattu, millaisia vastuksia naisella on ollut yletessään miehisessä poliisiorganisaatiossa. Helppoa ei ole ollut perhe-elämän ja uran yhdistäminen, vaikka matemaatikkoaviomies ei ihan perinteisimmästä päästä asenteineen olekaan. Maria Kallio -dekkareita on ilmestynyt jo koko tusina, ja kolmastoista nimeltä Surunpotku (Tammi) ilmestyy elokuussa.

Sakari Koskinen

Nallekarhumainen komisario Koskinen on sulattanut tuhansien naislukijoiden sydämet, mutta rehti ja aidon inhimillinen suomalaispoliisi tuntuu vetoavan erityisesti mieslukijoihin. Seppo Jokisen pääosin Tampereelle sijoittuvia Koskis-dekkareita on ilmestynyt vuodesta 1996 alkaen, ja keväällä julkaistu uusin Kuolevaksi julistettu (CrimeTime) on sarjan kahdeskymmenes teos. Vuosikymmenten mittaan on saatu tutustua niin Koskisen työtovereihin ja alaisiin kuin yksityiselämän henkilöihinkin.

Anna Fekete

Hailuotolaisen kirjailija Kati Hiekkapellon poliisidekkarisarjan päähenkilö on aito maahanmuuttaja Anna Fekete, joka on tullut Suomeen kymmenvuotiaana Jugoslaviasta sodan jaloista. Etniseltä taustaltaan Anna on Serbian unkarilainen, siis jo kotimaassaan vähemmistön edustaja. Kolmikymppinen Anna ratkoo rikoksia Oulua kovasti muistuttavassa kaupungissa rasistisia vitsejä laukovan työparinsa Eskon kanssa. Hiekkapelto voitti toisella Anna Fekete -dekkarillaan Suojattomat (Otava, 2014) viimevuotisen Vuoden johtolanka -palkinnon.

Antti Hautalehto

Porvoon poliisin pohjalaisvahvistus, paljasjalkajuoksua harrastava rikosylikonstaapeli Antti Hautalehto on unelmavävyn ja jokanaisen haavemiehen yhdistelmä: hyvännäköinen, hyväkroppainen, kovakuntoinen, rohkea, oikeudenmukainen, suorapuheinen ja sanavalmis, hyväkäytöksinen ja rahtusen romanttinenkin. Tämä Christian Rönnbackan sankari seikkailee syksyllä jo neljännessä poliisidekkarissa Kylmä syli (Bazar).

Pii Marin

Eppu Nuotion kuusiosaisen dekkarisarjan päähenkilö on turkulaistuva tv-toimittaja Pii Marin, jonka afrikkalaissyntyinen biologinen isä on kuollut hämärissä olosuhteissa jo silloin, kun äiti vasta odotti Piitä. Toimittajan ulkonäkö on siis epäsuomalainen, vaikka nainen on ikänsä Suomessa asunut. Rasismilla on osuutensa sarjassa, samoin Piin identiteettikysymyksillä ja isän arvoituksella. Rikokset sarjassa ratkoo Piin poikaystävä, turkulaispoliisi Juha Heino. Ensimmäinen Pii Marin -dekkari Musta (Otava) ilmestyi vuonna 2006.

Ariel Kafka

Ariel Kafkan tapaa Harri Nykäsen dekkareissa Helsingin rikospoliisin väkivaltatoimistosta, missä hän työskentelee komisariona. Hieman erikoisen Kafkasta tekee hänen juutalaisuutensa. Kafka ei ole kovin ahkera seurankuntatoiminnassa, mutta suvun asiat toki vaikuttavat pian keski-ikäisen miehen elämään monin tavoin. Sopivaa vaimoa ei ole juutalaisyhteisöstä ainakaan toistaiseksi löytynyt. Kafka muuten työskentelee samalla laitoksella kuin Jarkko Sipilän Kari Takamäki. Ariel Kafka -dekkareita on ilmestynyt toistaiseksi viisi, viimeisin on nimeltään Leijonakuningas (CrimeTime 2013)

Anna Laine

Pitkänhuiskea ja lihottavien herkkujen alituisesta ahminnasta huolimatta kadehdittavan hoikka Anna Laine ei ole poliisi vaan freelance-graafikko. Silti tämä Outi Pakkasen lauttasaarelaissankaritar ajautuu tavan takaa erilaisten rikosten liepeille. Unohtaa ei sovi myöskään karkeakarvaista mäyräkoira Justusta, josta on tullut lukijoiden rakastama hahmo. Pakkasen teoksissa rikoksia tarkastellaan usein psykologisesta näkökulmasta. Anna Laineen keittokirja Porosta parmesaaniin (Otava) ilmestyi vuonna 2003.

Viktor Kärppä

Dekkareiden sankarit eivät aina itsestään selvästi asetu lain oikealle puolelle. Vähintäänkin harmaalla alueella liikuskelee Matti Röngän inkerinsuomalainen paluumuuttaja Viktor Kärppä, jonkinlainen puoliroisto rakennusurakoitsija. Neuvostoliiton erikoisjoukoissa tappajaksi koulutettu sotilas on edelleen kiinni Venäjän valtion ja mafian kiemuraisessa koneistossa. Käskyjä satelee niin suurlähetystöstä kuin Pietaristakin. Lisäksi Kärpällä on likeinen työsuhde suuta soittavaan suomalaispoliisiin. Kärpällä tuntuu kuitenkin olevan poikkeuksellisen korkea moraali, eikä hän jätä koskaan tavallisia ihmisiä tai ystäviään pulaan. Viimeinen Viktor Kärppä -dekkari Levantin kyy (Gummerus) ilmestyi vuonna 2013.

Arianna de Bellis

Roomalaisen yksityisetsivätoimiston osakas Arianna de Bellis on rikkaan kreivin nuori ja kaunis leski, syntyperältään puoliksi suomalainen. Italiassa asuvan Vera Valan sankarittarella on lisäksi menneisyydessään usean vuoden mittainen musta aukko, aika, josta Arianna ei muista mitään. Neljän romaanin mittaan tuota salaperäistä menneisyyttä on pala palalta avattu, mutta ohessa on selvitetty myös koko joukko raakoja rikoksia, kuten murhia. Uusin Arianna de Bellis -dekkari Tuomitut (Gummerus) on ilmestynyt aivan hiljattain.

Burt Kobbat

Suomenruotsalainen freelance-toimittaja ja suositun lastenkirjasarjan isä Burt Kobbat seikkailee aavistuksen verran tulevaisuuteen sijoittuvissa Staffan Bruunin dekkareissa, joita ei pidä lukea liian ryppyotsaisesti. Bruun suomii antisankarimaisen sankarinsa avulla suomenruotsalaista ja vähän muutakin yhteiskuntaa ja ylipäätään maailman menoa reippaalla kädellä. Hajanaiseen tahtiin ilmestyneeseen sarjaan saatiin uusin osa Murhastudio (CrimeTime) vuonna 2014.

 

Dekkarien henkilöhahmoista kiinnostuneille vinkiksi tietoteos Dekkarisankarit – kuka kukin on (BTJ kirjastopalvelut, 2006), josta toivottavasti saadaan jossain vaiheessa päivitetty versio.

 

Teksti: Kirsi Hietanen / Lukulamppu.fi, kuvat: kustantamot
Artikkelin teksti on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

Lue myös muut Top 1o -artikkelimme.

Puuttuuko oma suosikkisi listalta?

11 comments

  1. Pirjo

    Jos kyse on kotimaisista dekkarihahmoista, olisi kannattanut pysyä niissä. Nyt lista kertoo kotimaisista kirjailijoista – roomalainen yksityisetsivä ei ihan suomalaisesta käy.

  2. Satu Henttonen

    Nimim. Pakina kaipaa listaan Jarkko Sipilän Takamäkeä ja erityisesti hänen kirjoistaan atari-mies Suhosta

  3. Veikko

    Timo Sandbergin Otso Kekki on hieno hahmo, niin Heittolakin. Minäkin ottaisin listalle myös Harjunpään.

  4. Nimetön

    Ari Paulow: Jesse Hackan
    Tero Somppi: Mikko Vuori
    Wexi Korhonen: Kari Salo
    Marko Kilpi: Olli Repo
    Christian Rönnbacka: Lindfors, Nummi, Lund

  5. I often visit your page and have noticed that you don’t update it often. More frequent updates will give your website higher authority & rank in google.
    I know that writing posts takes a lot of time, but you can always help yourself with miftolo’s
    tools which will shorten the time of creating
    an article to a few seconds.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.