Suvaitsevaisuudesta lastenkirjallisuudessa – ja lastenkirjallisuuden suvaitsemisesta

Palataanpa vielä Helsingin lokakuisten kirjamessujen tunnelmiin. Messulauantaina useissa keskusteluissa puhuttiin lastenkirjallisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Onko lastenkirjoissa suvaitsevuuden teemoja, entä miten aikuiset suvaitsevat lastenkirjallisuutta?

 

Perushahmo kiintiöouto?

 

Varsinaisesti suvaitsevuudesta lastenkirjallisuudessa puhuivat kirjailijat  Alexandra Salmela ja Kari Levola (yläkuvassa) aiheella ”Monikulttuurinen Suomi ja lastenkirjallisuus”.

Kari Levola on pitkän linjan lastenkirjailija. Hän on toiminut vapaana kirjailija vuodesta 1980 ja julkaissut muun muassa näytelmiä ja oppikirjoja – sekä kymmeniä lastenkirjoja. Alexandra Salmela tunnetaan erityisesti romaanistaan 27 eli kuolema tekee taiteilijan, joka oli Finlandia-ehdokkaana, vaikkei slovakialaissyntyisellä kirjailijalla ollut Suomen kansalaisuutta. Salmela on kirjoittanut myös lastenkirjan Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia.

Levola kertoi olevansa lähtöisin Porin seudulta ja näkevänsä, että lastenkirjallisuus on – maailman myötä – muuttunut suuresti hänen elinaikanaan.

– Monikulttuurisuus on kulkenut tyyppien kautta. Oli Tarzanin neekereitä ja Peppi Pitkätossun neekerikuningas. Nyt ollaan alussa: meidän lapsemme pääsevät kokemaan ja jakamaan monikulttuurisuutta kaikkialla ja aiheiden kautta.

Levola muistutti, etteivät erilaisuuden teemat koske vain tänne muuttavia ihmisiä. Suomestakin on muutettu pois. Levola on tutkinut suomalaisten sotalapsien historiaa ja havainnut, että monelle sotalapseudessa oli hieman yllättävästi vaikeinta Suomeen paluu. Kieli oli unohtunut, vaatteet olivat erilaisia kuin Suomessa pysyneillä lapsilla. Sotalapsia saatettiin kiusata koulussa.

– Nykykouluissa puututaan onneksi aiempaa enemmän kiusaamiseen.

Vaikka Levolalla on kirjoissaan monenlaisia hahmoja ja aiheita, hän ei osaa ajatella, että kirjoittaisi pienille lapsille ilmiselvästi tiettyyn ongelmaan tai kulttuurien yhteentörmäykseen liittyviä hahmoja.

– En osaa ajatella lastenkirjallisuuden hahmoja ongelmallisina tai ei-ongelmallisina. Nuortenkirjallisuus käsittelee ongelmia ja ongelmallisia hahmoja selvemmin.

Alexandra Salmela kertoi tuoneensa erilaisuutta ja erilaisia hahmoja, niiden ongelmiakin, tietoisesti lastenkirjallisuuteen. Teoksessa Kirahviäiti ja muita hölmöjä aikuisia on esimerkiksi tarina pojasta, joka haluaa tulla jokimieheksi, melkein kuin merimieheksi. Salmela kirjoitti ensin peruspojan hahmon, mutta se ei tuntunut riittävältä.

– Hahmo toimi paremmin, kun muutin sen erilaiseksi – vain eriväriseksi.

Vaikka Salmela koki tärkeäksi kertoa erilaisuudesta tämän hahmon kautta, oli vaikeaa päättää, kuka ja millainen hahmo olisi. Lopulta hänestä tuli etiopialaislähtöinen, erään oikean etiopialaispojan mukaan. Kuvaavaa on, että kun kirja käännettiin, etiopialaispojasta tulikin Slovakiassa romaanipoika. Erilaisuutta on kaikkialla, mutta se ilmenee eri tavoin.

Salmela kuvasi tunteitaan tätä ”tietoisesti erilaista hahmoa” kohtaan ristiriitaisiksi,

– Oli kiusallinen tilanne keksiä tällainen hahmo. Olen nyt tottunut siihen, mutten tiedä, olenko siihen tyytyväinen.

Salmela pohtikin, onko yleistä, että lastenkirjassa on tarkoituksellisesti erilainen hahmo.

– En usko kiintiöhahmoihin enkä tarkkaan laskelmointiin, vaan intuitioon, Levola arvioi omaa ja muiden kirjailijoiden työtä.

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko lasten- ja nuortenkirjallisuus marginaalikirjallisuutta?

 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden sekä suvaitsevaisuutta sivuttiin myös nuortenkirjailija Salla Simukan haastattelussa.

Simukka on todellisessa nosteessa. Nuorille suunnatun Lumikki-trilogian käännösoikeudet on myyty lähes viiteenkymmeneen maahan, ja kirjailijalla riittää ulkomaanmatkoja, haastatteluja ja esiintymisiä. Helsingin messuilla hän kertoi tuoreita kokemuksiaan Frankfurtin kirjamessuilta, joissa Suomi oli teemamaana näkyvästi esillä.

– Messuilla oli käsinkosketeltava tunnelma: sellainen määrä kirjallisuudesta kiinnostuneita ihmisiä samassa paikassa!

Simukka kertoi kiinnittäneensä huomiota myös siihen, että Frankfurtin kirjamessuvieraat olivat värikkäämmin ja persoonallisemmin pukeutuneita kuin vaikkapa Helsingin messujen.

– Saksassa on voimakas cosplay-kulttuuri. Pukeudutaan kirjan hahmoiksi tai muuten kirjan tarinan innoittamana. Sellaista toivoisin Suomeenkin, vaikkapa lukijatapaamisiin. Kirjallisuus voi olla myös hauskaa! Sillä voi leikkiä ja sillä voi rakentaa omaa identiteettiään.

Ei yllätä, että tällainen pukeutumiskulttuuri viehättää Simukkaa. Kirjailija pukeutuu itsekin luovasti, ja itse asiassa hänen asuissaan on viitteitä Lumikkiin – eli Simukan menestysteoksiin. Tämä ei ole sattumaa, joskaan ei kylmää laskelmointiakaan.

– Nykyisin etsitään hyvien kirjojen lisäksi myös kiinnostavia kirjailijoita. Siksi kirjailijoiden on tärkeää olla mukana esimerkiksi Frankfurtin messuilla, joilla neuvotellaan käännösoikeuksista. Kirjailija on lopulta paras ihminen kertomaan omasta teoksestaan, ja toisaalta kustantaja haluaa nähdä, millainen kirjoittaja on. Onko hän helposti lähestyttävä, voiko hänet lähettää lukijatapaamisiin?

Frankfurtin messut saivat Simukalta kiitosta asialleen omistautuneen pukeutumis- ja fanikulttuurin ohella myös siitä, että lasten- ja nuortenkirjailijat olivat esillä siinä missä muutkin, siis ”aikuistenkirjailijat”.  Suomessa, Helsingin kirjamessuillakin, lasten- ja nuortenkirjailijat ovat usein omissa tapahtumissaan, omilla esiintymislavoillaan – tai omassa nurkassan messualueella.

– Miksei meillä voisi olla kuten Frankfurtissa? Voisimme olla puhumassa kirjallisuudesta samalla lavalla ja samalla tavalla kuin muutkin. Meillä on lastenkirjailijoita, joilla on oikeasti ajatuksia ja sanottavaa kirjallisuudesta!

 

Teksti ja kuvat: Jenni Saarilahti / Lukulamppu.fi
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

 

Arvostetaanko lasten- ja nuortenkirjallisuutta tarpeeksi Suomessa? Kerro myös vinkki lasten- tai nuortenkirjasta, jossa on käsitelty hyvin erilaisuutta ja sen suvaitsemista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.