satu_vasantola_en_palaa_koskaan_takaisin_luulen

Satu Vasantola: En palaa takaisin koskaan, luulen

Viikon kirjamme on Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen. Kirja kertoo kotoa lähtemisen pakosta ja juurettomuudesta. Kirja on saatavana e-kirjana, äänikirjana ja painettuna teoksena. Lue e-kirjan alku tai kuuntele äänikirjan alku veloituksetta.

 

Satu Vasantola on Helsingin Sanomien toimittaja. En palaa takaisin koskaan, luulen on hänen esikoisromaaninsa.

Siinä Vasantola käsittelee kotoa lähtemisen teemaa, ikävää ja juurettomuutta eri ihmisten näkökulmista. Jo suomalaisnaisen matka Pohjanmaan työläisperheestä helsinkiläiseen asianajotoimistoon on kovin pitkä. Irakilaisen Fatiman matka Suomeen ja lopulta Susanna kotiin on vielä pidempi.Entä miltä tuntuu Martasta, joak ei ole lähtenyt kotoaan, mutta jonka ympäriltä läheiset ovat lähteneet?

Aamulehden mukaan kirja on ”hieno kuvaus ihmisyydestä — rakkaudesta, vihasta, kateudesta ja anteeksiannosta”. Arviossa kiitetään erityisesti kerrontaa: ”Tapahtumarikkaan, juonellisen romaanin nautinnollisin anti on vahvasti kuvatut, monitahoiset henkilöt. – – Vasantolan erityinen taito kirjoittajana on valottaa henkilönsä eri näkökulmista.” Lue koko arvio.

Myös Kirjavinkit suosittelee kirjaa: ”En palaa takaisin koskaan, luulen on kaunis ja koskettava sukuromaani, joka ei jätä kylmäksi. Suosittelen etenkin kaikille maasta tai maaseudulta muuttaneille sekä suvun vaatimusten ja ihmissuhteiden kanssa painiville. Fatiman, Susannan ja Martan tarinat osoittavat, että menneisyytensä kanssa voi elää, kaikesta huolimatta.” Lue koko arvio.

 

sisaltoalue_mainospalkki

Lue e-kirjan alku

Satu Vasantolan En palaa takaisin koskaan, luulen (Tammi 2018) on saatavana e-kirjana, äänikirjana ja painettuna teoksena.

E-kirjan hinta on 15,90 € Elisa Kirjassa; teos on saatavana hintaan 12,90 € 12.8.2018 saakka. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös lukea e-kirjan alun veloituksetta.

Äänikirjan hinta on 19,90 € Elisa Kirjassa; teos on saatavana hintaan 14,90 € 12.8.2018 saakka. Kirjan pituus on 11 h 30 min, lukija on Mervi Takatalo. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös kuunnela teoksen alun veloituksetta Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani.

Painetun teoksen hinta on 30,40 € Lukulampun kaupassa. Tutustu ja osta täällä. Lukulampun kauppa on toteutettu yhdessä kotimaisen Booky.fi:n kanssa. Ei toimituskuluja, ja kirjoja voi tilata myös lahjansaajan osoitteeseen.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Aiemmat viikon kirjat löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.