Roope Lipasti kuva Atena Timo Jakonen

Roope Lipasti: Tragikoomisuus on usein elämän tyylilaji

Roope Lipastin romaanissa Linnan juhlat päähenkilö Hannu, keski-ikäinen ja jätetty mies, ottaa ”persoonan treenaajansa” Mikon opastuksella päämääräkseen itsenäisyyspäivän ja linnan juhlat. Niihin juhliin eivät kaikki pääsekään – mutta Hannu aikoo todistaa sekä itselleen että ex-vaimolleen, että hän pääsee. Seuraa hulvaton seikkailu, joka kertoo kaikesta muustakin kuin linnan juhlista niin Hannun tarinan tasolla kuin laajemmin suomalaisia ja suomalaista yhteiskuntaa kuvaten. Lipasti kertoo kirjastaan ja siitä, miten hän viettää itsenäisyyspäivää.

 

kutsukortti linnan juhliin finna kuvakokoelma

Kutsukortti linnan juhliin vuodelta 1964.
Kuva: Hotelli- ja ravintolamuseo / Finna-kuvapalvelu / CC BY-ND 4.0.

 

Mistä keksit romaanin aiheeksi juuri linnan juhlat?

Aiheet ovat vähän niin kuin muodit: on vaikea sanoa ihan tarkkaan mistä ne tulevat, mutta jotenkin ne roikkuvat ilmassa. Tässä tapauksessa juttu lähti liikkeelle Mikon henkilöstä. Tiesin, että haluaisin kirjoittaa sellaisesta hauskasta hullusta. Hänestä tuli persoonan treenaaja aika nopeasti se on aihe, joka on huvittanut minua jo pidempään. Siis se trendi, että kaikki palvelut ostetaan nykyään ulkoa ja kaikkeen, perunankeittämiseenkin, tarvitaan asiantuntijaneuvoja.

Linnan juhlat taas on instituutio, joka on kiinnostanut minua pitkään. Se on myös kyllin iso ja kiinnostava aihe, että sopii romaaniin.

Ja sittenhän kyse on myös avioeroromaanista ja rakastumisesta, mikä oli teema jota halusin käsitellä. Nämä kaikki sitten jotenkin loksahtivat kivasti yhteen.

Varmasti on ihmisiä, jotka ihan oikeasti haaveilevat pääsystä juhliin. Mutta luulen, ettei heitä lopulta ole kauheasti. Sen sijaan uskon, että on paljon ihmisiä, jotka ovat joskus vähän makustelleet asiaa. Että millaista se olisi ja että olisi se varmaan aika prameaa. Se on sellainen puolihaave, sen myöntäminen itselle, että jos juhliin pääsisi, niin olisi jollain tavalla merkittävä tai huomattu ihminen.  Ja mitä naapuritkin sanoisivat!

 

Millaista palautetta olet saanut kirjastasi?

Pääsääntöisesti hyvää. Tosin ihmiset, jotka antavat suoraan palautetta, antavat yleensä hyvää palautetta –  ellei kirjasta ole pidetty, siitä ei suoraan päin naamaa huudella. Lehtikriitikot ovat pitäneet kirjasta, samoin suurin osa blogisteista, mutta on niitäkin, jotka eivät sille lämmenneet. Se ei ole välttämättä pelkästään huono asia: ehkä on jees, että kirja herättää tunteita vähän puolesta ja vastaan. Mieluummin enemmän kuitenkin puolesta, jos minä saan valita.

 

Kirjoitustyylisi on humoristinen, oikeastaan tragikoominen. Mikä merkitys huumorilla on tekstissäsi?

Luulen, että huumori on kirjoissani mukana aina, haluan sitä tai en ja miksipä en haluaisi. Se ei ole asia, jota sinne väen vängällä tungen, vaan se vain tulee. Luulen, että minulla on sellaiset ikään kuin huumorisilmälasit päässä koko ajan, eli että katselen maailmaa aina vähän vinosta näkökulmasta. Kaikessahan kuitenkin on aina myös se humoristinen puoli, traagisissakin asioissa.

Totta kai olen sitten vuosien varrella myös kiinnittänyt huomiota tähän humoristisuuteen ja siksikin sitä tekstissä on. Eli kun harjoittelee asiaa 15 vuotta, niin huumorin kirjoittaminen alkaa sujua paremmin. Mutta kai se kuitenkin kumpuaa ennen kaikkea elämänasenteesta. Naureskelen asioita mieluummin kuin itkeskelen. Ja tragikoomisuus nyt taas usein on elämän tyylilaji. Ihan pelkkä koomisuus sitä paitsi ei edes ole niin hauskaa. Kun siihen sekoittuu tragiikkaa, silloin ollaan tärkeiden asioiden parissa.

 

Linnan juhlissa, samoin kuin muissakin teoksissasi, on inhimillisiä mutta melko surkuhupaisia hahmoja. Koetko, että hahmosi ovat toivoa luovia vai kuvaavatko nekin elämän tragikoomisuutta, sattumanvaraisuutta?

Eiköhän elämä ole sellaista, että kelle vain voi sattua mitä vain ja juuri se luo sitä tragikoomisuutta. Ja sitten ihmiset tietenkin itse kukin ovat tragikoomisia omine pikku toiveineen ja pyrkimyksineen ja sokeine pisteineen, kun ei nähdä kuinka naurettavia ja pikkumaisia monet omistakin jutuista ovat.

Mutta haluaisin kyllä, että hahmoissani olisi myös toivoa. Ehkä se koomisuus edustaa sitä. Se on toivoa, että asiat lutviutuvat ja uskoa siihen, että kun oikein yritän, niin kyllä tämä tästä. Vaikka sitten kävisikin toisin. Mutta silloin sitten vain jatketaan kohti uusia vastoinkäymisiä, kuten sanotaan.

Ehkäpä toiveikkuus on myös piirre, joka tekee hahmoista rakastettavia, siis sikäli kuin kirjailija siinä kuvauksessaan onnistuu. Ajattelen myös, että ihmiset ovat niin monisyisiä ja heidän motiivinsa moninaisia, että meissä kaikissa on kauneutta, typeryyttä, viisautta, rumuutta ja kaikkia muitakin adjektiiveja, joten väkisin olemme aina samaan aikaan hiukan traagisia ja koomisia.

Toivoisin, että hahmot toisivat elämänymmärrystä. Ei ehkä niin, että ne hahmot sitä elämäänsä ymmärtävät, mutta jos vaikka lukija ymmärtäisi.

 

presidentinlinnan palvelijat finna kuvakokoelma

Palvelijoita Presidentinlinnan Peilisalissa eli pienessä valtiosalissa vuonna 1924.
Kuva: E. Holmberg / Helsingin kaupunginmuseo / Finna-palvelu / CC BY 4.0

 

Määrätietoinen kirjailija

 

Roope Lipasti työskentelee kirjailijana, kolumnistina ja toimittajana. Hän kertoo olevansa suunnitelmallinen kirjoittaja. Seuraava teoskin on jo valmiina.

 

Miten työskentelet kirjailijana, miten luot tarinat ja sen hahmot? Etenetkö tarinassa alusta loppuun?

Olen varsin kurinalainen kirjoittaja. Herään joka aamu aikaisin ja ryhdyn töihin. Siksi olen myös aika tuottelias. Kyllä minä aloitan ihan alusta ja jatkan siitä katkeraan loppuun.

Yleensä minulla on vain teema ja henkilöitä ja aavistus siitä mihin ollaan menossa, ei sen tarkempaa suunnitelmaa. Sitten vain katsotaan miten käy. Linnan juhlien kohdalla se oli hankalaa, koska se on niin juonivetoinen juttu. Puolessa välissä tuli vähän ongelmia, miten tarina loppuu – mutta kyllä se siitä sitten lutviutui. Sittemmin olen kokeillut edetä niin, että miettisin suuren kaaren valmiiksi, etenkin sen, kuinka kirja loppuu. Tätä olen nyt parissa kirjassa kokeillut ja hyvin on toiminut.

Hahmot syntyvät yleensä tehdessä, paitsi Mikon hahmo oli valmiina Linnan juhlissa. Mitä enemmän on kirjoja kirjoittanut, sitä enemmän hahmoihin tulee kiinnitettyä huomiota ja niitä myös mietittyä. Se miettiminen ei tosin ole pelkästään hyvä asia, koska siitä voi seurata vähän sellaista tekemällä tekemistä. Eli pitää olla varovainen. Toisaalta olen tehnyt nyt vähän myös teatterijuttuja ja siellä henkilöiden draaman kaari on hieman toisella tavalla tärkeä ja se on ollut opettavaista myös romaanin näkökulmasta, on tullut mietittyä henkilöitä uudelta kantilta.

 

Onko seuraava romaanisi jo työn alla?

Joo on, ja valmiskin. Olen yleensä vuoden pari itseäni edellä.

Alkuvuodesta ilmestyy viikinkilastenkirjani kakkososa, Thorin pöly (WSOY). Niin ikään alkuvuodesta tulee päätösosa Virtanen-hassutteluille, eli Virtanen ja Euroopan historia (Karisto) nimensä mukaisesti se on Euroopan historia, kieli poskessa tehty tosin.

Ja sitten kesän korvilla ilmestyy kirja nimeltä Viimeiset polttarit (Atena), joka jatkaa näiden Rajanaapureiden ja Linnan juhlien linjoilla. Se on – yllättävää kyllä! –  tragikoominen tarina miesporukasta, joka kokoontuu kerran vuodessa viettämään enemmän tai vähemmän fiktiivisiä polttareita. Olen siihen erityisen tykästynyt.

 

19821206 . Presidentinlinna juhlavalaistuna itsenäisyyspäivänä.

Presidentinlinnan valaistuna itsenäisyyspäivänä vuonna 1982.
Kuva: Bonin von Volker / Helsingin kaupunginmuseo / Finna-palvelu / CC BY 4.0

Ne oikeat linnan juhlat

 

Lopuksi pitää vielä kysyä kirjailijan itsenäisyyspäivän vietosta.

Haluaisitko itse linnan juhliin?

Mikä ettei! Mutta ei se mikään ykköshaave kuitenkaan ole. Kyllä minua se juhla kiehtoo, aina katson televisiosta. Mainittakoon, että kutsu ei ollut tavoitteena kirjaa kirjoittaessani.

 

Jos pääsisit järjestämään juhlia, tekisitkö muutoksia nykyjuhliin?

Sittenhän minä olisin presidentti tai presidentin puoliso… Sitä en kyllä haluaisi kumpaakaan, joten toivokaamme, ettei niin huonosti kävisi. Vaan eihän siihen meininkiin kauheasti voisi muutoksia tehdä, koska sehän on vähän niin kuin jouluaatto: traditio joka on mikä on, eikä sitä sovi sörkkiä.

Miten aiot viettää itsenäisyyspäivää tänä vuonna?

Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, makaan sohvalla ja katson telkkarista juhlien ensimmäisen kättelykierroksen – toinen on tylsä, kun on vain lähinnä diplomaatteja. Voi olla, että katson myös juhlien jatkot, viime vuonna se oli ainakin ihan viihdyttävää. Mutta siinä ne minun itsenäisyyspäivän traditiot sitten ovatkin. Ei me yleensä muisteta edes laittaa niitä kynttilöitä ikkunaan. Vaikka ei niitä täällä maalla muut kuin peurat näkisikään, ei sillä.

 

Teksti: Jenni Saarilahti / Lukulamppu.fi, Kuvat: kirjailijan kuva / Atena / Timo Jakonen, kirjan kansikuva / Atena, muut kuvat: Finna.fi, ks. tarkemmat tiedot kuvan yhteydestä
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

Roope Lipasti Linnan juhlat

 

Lue myös haastattelu: Mitä luet, Roope Lipasti?

 

Oletko lukenut Roope Lipastin teoksia? Vetoaako huumori sinuun kirjallisuudessa? Kerro, mitä ajatuksia artikkeli herätti.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.