Vaalio Kai

Zombailut. Tummaa paahtoa


Sarjakuva travellereille, jotka kiertävät maailmaa Madventures rinkan sivutaskussa.Zombailut on humoristisen kevyt, aika-ajoin syvällinen, usein absurdi ja joskus traaginenkin sarjakuvaromani ja matkakirja travellerin reissusta Lattareihin Väli-Amerikan viidakoista Etelä-Amerikan miljoonakaupunkeihin.Vaalion tyyli on sekoitus Crumbin viivaa ja Tuomolan terävyyttä. Hänen tarinansa ovat yhtä aikaa sekä ällistyttävän outoja että täysin uskottavia. Ne ovat vahvasti henkilökohtaisia, mutta pitävät samalla sisällään tietosanakirjallisen informaatiota niin Latinalaisesta Amerikasta yleensä kuin siellä kengännauhabudjetilla matkustamisesta erityisesti.Vaalion Zombailut on matkakirjallisuuden uusin aalto, tarinoita niille sukupolville, jotka ottavat maailmaa tälläkin hetkellä rinkka selässään haltuun, sekä niille, jotka vasta haaveilevat ensimmäisestä matkastaan maailman laidalle.Vuonna 1986 syntynyt Vaalio on ollut matkalla vuodesta 2007 muutettuaan töihin Irlantiin. 2011 Vaalio kiersi Kaakkois-Aasiaa ja piirsi ensimmäisen sarjakuvamuodon saaneen käsikirjoituksensa. Myös Zombailut syntyi tien päällä, siellä jossakin.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen tuotearvio tuotteelle “Zombailut. Tummaa paahtoa”

9789510416037

Zombailut. Tummaa paahtoa

Osta kirja

Readme.fi, Johnny Kniga
ISBN 9789510416037.
(Tuote)Osastot: , .
Avainsanat tuotteelle , , .
Arvioitu ilmestymisaika tammikuu 2016