Hokkanen Laura (toim.)

Sosiaalinen kirjasto : lukemattomien mahdollisuuksien maailma


Kirjastot ovat aina olleet yhteisön kohtaamispaikkoja, aidosti matalankynnyksen tiloja. Huoli muuttuneista lukutavoista, lukemisen vähenemisestä, ruutujen äärellä vietetyn ajan kasvusta, unohdetuista ihmisryhmistä ja yksinäisyydestä ovat saaneet monia tahoja pohtimaan lukemisen ja toisen ihmisen kohtaamisen merkitystä – kirjaston kehittämistä sosiaaliseksi tilaksi ja toiminnallisten menetelmien toteuttajaksi. Sosiaalisella kirjastolla ajatellaan olevan merkitystä sille, kuinka ihmiset löytävät uudelleen lukemisen riemun, kirjastojen merkityksen ja yhteen kokoontumisen kokemuksen.

Sosiaalinen kirjasto – lukemattomien mahdollisuuksien maailma -kirjan artikkelit sivuavat kirjastoja osana elämysyhteiskuntaa, nuorisotyötä, maahanmuuttajien integraatiota, vankien elämää ja kirjaston muutosta. Kirjassa tarkasteltava sosiaalisen kirjaston idea on myös paluuta juurille: kirjastojen perimmäisen tehtävän pohdiskelua, ihmisten tiivistämistä yhteisöksi – uteliaaksi ja uudesta tiedosta innostuvien yksilöiden joukoksi.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen tuotearvio tuotteelle “Sosiaalinen kirjasto : lukemattomien mahdollisuuksien maailma”

9789523040526

Sosiaalinen kirjasto : lukemattomien mahdollisuuksien maailma

Osta kirja

Kustannusosakeyhtiö Avain
ISBN 9789523040526.
(Tuote)Osastot: , .
Avainsanat tuotteelle , , .
Arvioitu ilmestymisaika tammikuu 2015