Mohamed Nadifa

Kadotettujen hedelmätarha


Ylistetty romaani kolmesta naisesta keskellä Somalian sisällissodan sekasortoa

Kuivan aavikkotuulen pyyhkimä Hargeisan kaupunki pidättää hengitystään. On vuosi 1987, ja Somalian diktatuuri on kaatumaisillaan.

Yhdeksänvuotias Deqo karkaa pakolaisleiriltä. Hän haaveilee elämänsä ensimmäisistä kengistä, mutta kaupungin kaaos tempaisee hänet mukaansa.

Kawsar, yksinäinen leski, makaa vuoteessaan
hedelmätarhan ympäröimässä talossa. Sotilaiden pahoinpitelyn jäljet näkyvät yhä hänen kehossaan.

Filsan, nuori naissotilas, on muuttanut Hargeisaan edetäkseen urallaan. Pian hän tajuaa, mitä armeija häneltä todella vaatii.

Raju ja riipaisevan kaunis kirja punoo yhteen kolmen naisen tarinat keskellä kuohuvaa Somaliaa. Silti Kadotettujen hedelmätarha versoo toivoa, solidaarisuutta ja kaiken voittavaa selviytymisen halua.

Nadifa Mohamed (1981) syntyi Hargeisassa mutta muutti perheineen Lontooseen vuonna 1986. Tilapäiseksi tarkoitetusta oleskelusta tuli pysyvä, kun Somaliassa puhkesi sisällissota. Mohamed päätyi Oxfordiin opiskelemaan historiaa ja valtiotiedettä palaten 2008 ensimmäistä kertaa lapsuutensa jälkeen Somalimaahan. Kadotettujen hedelmätarha -romaanin oikeudet on myyty 12 maahan. Mohamed on myös valittu Grantan Best of Young British Novelists -joukkoon.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen tuotearvio tuotteelle “Kadotettujen hedelmätarha”

9789523000667

Kadotettujen hedelmätarha

Osta kirja

Atena
ISBN 9789523000667.
(Tuote)Osastot: , .
Avainsanat tuotteelle , , .
Arvioitu ilmestymisaika elokuu 2014