Merimaa Kirsi

Englantilainen solmu


Lontoon oligarkkipiireihin ja Cambridgeen sijoittuva kansainvälinen trilleri, ”Englantilainen solmu”, on Kirsi Merimaan kymmenes romaani. Nimimerkin takana on kaksi kokenutta toimittajaa ja kirjailijaa, Marja Lennes ja Pirjo Peltoniemi. Kirjan päähenkilöt ovat tuttuja jo aikaisemmista trillereistä ”Baltia Express” ja ”Hotelli Kalifornia”.

30-vuotiskriisissä kärvistelevä nettivelho Minttu Järvinen jättää hetkeksi menestyvän yrityksensä ja suuntaa kuuluisaan englantilaiseen yliopistokaupunkiin, Cambridgeen, saamaan uutta potkua uralleen ja etsimään itseään. Mukaan matkalle tulee tietysti uskollinen Roomeo-koira. Vuosia jatkunut on-off-suhde nettipoliisi Pasi Nurmisen kanssa vaatii sekin päivityksen.

Myös Pasi Nurmisen elämä on kriisissä. Helsingin poliisin huumepuolen rikostutkinnat kiristävät työilmapiiriä koko talossa, ja osaston riittämättömät määrärahat lisäävät työtaakkaa. Mies päättää ottaa riskin ja repäistä itsensä irti ahdistavista työkuvioista. Hän muuttaa Mintun Cam-joen varrelta vuokraamaan asuntoon kirjoittamaan opetushallituksen tilaamaa oppikirjaa. Samalla Pasi vaatii poliittista uraansa aloittelevaa ex-vaimoaan vihdoin ottamaan enemmän vastuuta yhteisen Sampo-pojan hoidosta.

Minttu törmää kurssilla ukrainalaiseen Sofijaan ja hänen Cambridgessä tapaamaansa maanmieheen, Vadimiin. Mintulle selviää nopeasti, että mies on älykäs, kiihkomielinen ja kaikkea muuta kuin lapsellisen Sofijan uskollinen poikaystävä, saati Cambridgeen muuttanut puutarhuri.

Mintun ja Pasin keskinäinen välien selvittely muuttuu kamppailuksi elämästä ja kuolemasta heidän päätyessään ekoterroristiryhmä SOLMUn jäljille.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen tuotearvio tuotteelle “Englantilainen solmu”

englantilainensolmu

Englantilainen solmu

Osta kirja

Myllylahti Oy
ISBN 9789522026057.
(Tuote)Osastot: , .
Avainsanat tuotteelle , , , .
Arvioitu ilmestymisaika kesäkuu 2015