Nevanlinna Arne

Arne


Ilman jonkinlaista menestystä kirjailijanurani olisi katkennut alkuunsa. Miten minun silloin olisi käynyt? Olisinko liittynyt veteraanien mieskuoroon ja saanut viikon kuluttua potkut kärisevän ääneni takia? Takuulla en. Olisinko ryhtynyt matkustelemaan hysteerisesti tai muuttanut Espanjaan? Toivottavasti en. Olisinko kuollut?

Todennäköisesti kyllä. Arne Nevanlinna jatkaa valloittavaa kirjallista tuotantoaan omaelämäkerrallisilla esseillä, jotka tempaisevat lukijan mukaansa miltei 90 vuoden mittaiselle aikamatkalle. Teksteissään Nevanlinna hypähtelee riemastuttavalla tavalla aihepiiristä toiseen, assosiaatio johtaa kolmanteen, ja lopulta kaikki liittyy oleellisella tavalla kaikkeen – niin kuin asiat elämässä liittyvät. Esseiden aihepiiri on harvinaisen monipuolinen. Nevanlinna kertoo kirpeän huumorintajuisesti ja rakkaudella henkilö- ja sukuhistoriastaan, ja onnistuu samalla luomaan vuosikymmeniä kattavan yleispätevän ajankuvan erään suomalaisen perheen kohtaloiden kautta. Tuoksut, värit, maut, interiöörit, tapakulttuuri ja oman aikansa ihmisten ominaispiirteet muodostavat elävän kokonaisuuden.

Junista kukaan ei puhunut mitään, mutta höyrylaivasta, olisiko ollut Oihonna tai Arcturus, tarinaa riitti. Avomerellä aallokko nousi ja kaikki kolme lasta voivat pahoin. Jälkeenpäin hampaat piti pestä, mutta harjat olivat unohtuneet kotiin. Ei hätää, väitti isäni sanoneensa, tuossa on yksi ja alla lukee Ångbåtens tandborste, roikkuu kettingin päässä, ettei kukaan varasta. Kun lentokoneen nousujylinä oli laantunut, äitini sattui vilkaisemaan ulos ikkunasta, huomasi moottorin sylkevän tulenlieskoja, sai hysteerisen kohtauksen ja huusi kapteeni kapteeni, kone palaa. Se kuuluu asiaan, yritin selittää, mutta turhaan. Tunsin syvää häpeää hänen, perheen ja kaikkien suomalaisten puolesta.

Sotienaikainen Suomi ja Helsinki tulevat lukijalle tutuiksi. Sortumatta turhanpäiväiseen nostalgiaan Nevanlinna herättää esseissään henkiin lapsen ja nuorukaisen kokemukset ympäröivästä todellisuudesta aikana, jolloin epätavalliset tilanteet ja toimintatavat olivat jokapäiväisiä.

Vuonna -41 asuminen maalla jatkui marraskuulle saakka, koska koulut olivat kiinni. Muistan syyspäivien tunnelman. Heti aamusta pukeuduttiin sadeasuihin, napattiin korit tampuurista, lähdettiin Mamman johdolla sieneen eikä takaisin tultu ennen kuin korit olivat täynnä.
Huviretkiä ne eivät olleet, sillä ilman niitä olisimme kuolleet nälkään. Illasta toiseen syötiin sieniä keitettyinä, kuivatettuina, paistettuina tai säilöttyinä. Karbidilampun aavemaista valoa, sihinää ja pistävää hajua en unohda milloinkaan.

Eri vuosikymmenien erityispiirteet saavat oman osansa Nevanlinnan terävästä katseesta. Hän kirjoittaa yhtä värikkäästi ja kuvausvoimaisesti niin pukeutumistrendeistä kuin muista ajan kulumisen näkyvistä merkeistä.

Suljen silmät, siirryn ajassa viisikymmentä vuotta taaksepäin ja paikassa Tapiolan ja Otaniemen epäurbaaneihin maisemiin. Näen tutun tuntuisen miehen, joka on nuorten mielestä vanha ja vanhojen mielestä nuori. Pillinkapeat housut, teräväkärkiset kengät, silittämättä siisti valkoinen nailonpaita, nuppineulakravatti mustaa nahkaa. Viimeiset hiukset ovat karkaamassa päälaelta. Painoa ei ole liikaa, ei vaikka ratin takana istuminen on korvannut kävelemisen. Kellertävät sormenpäät ja auton täpötäysi tuhkakuppi paljastavat, että tupakkaa kuluu kahden pakan päivävauhtia.

Arne-teoksen matkassa lukija pääsee useaan otteeseen mieleenpainuville matkoille myös Suomen rajojen ulkopuolelle, muun muassa eksoottiseen Nairobiin, missä Nevanlinna toimi yliopiston arkkitehtiosaston professorina 80-luvulla.

Heidän työpäivänsä oli alkanut pari tuntia ennen auringonnousua. Heidän maailmassaan monsuunisateet tulivat ja menivät, lapset syntyivät, isoäidit kuolivat, miehet pettivät, katot vuotivat, päälliköt huijasivat ja pomo uhkaili potkuilla niin kuin aina. Korruptio ei ollut rikos, vaan keino pysyä hengissä. Heille toistuvuus symboloi turvallisuutta, muutos käännettä huonompaan suuntaan. Innokkaiden mzungujen (valkoinen mies) saapuminen paikalle merkitsi uhkaa, ei toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Mitä voi odottaa tulokkailta, joiden luonnollinen musta iho on kuorittu pois, jotka eivät osaa riemuita tai itkeä silloin kun on aika, jotka liikkuvat kömpelösti eivätkä osaa rummuttaa?

Pariisin kaduilla Nevanlinna liikkuu kuin kotonaan, näkee nykypäivän läpi menneeseen ja istuttaa kaupungin myös lukijan sydämeen.

Tuossa tulee nuori Axel Gallén tukka pörrössä, ajatukset viipyvät juuri valmistuneessa maalauksessa mutta vielä enemmän alastomassa mallissa, eikä mies osaa päättää mihin kahvilaan menisi tällä kertaa ottamaan rauhoittavan ryypyn. Kävelen joen rantaan, näen kivellä istuvan nuorukaisen, putkihousut ja varsikengät, hoksaan että nuori Mika Waltari tietysti, ja ihmettelen kuka tuo on, joka parhaillaan ottaa hänestä valokuvaa.

Kaiken edellä mainitun lisäksi Arne sisältää teräviä ja tujakasti maustettuja mielipiteitä eri vuosikymmenten politiikasta, taiteesta, arkkitehtuurista, ruokakulttuureista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä. Virkistävän suorasukainen Nevanlinna ei säästele esseissään itseään eikä muita.
Teoksen päättävissä esseissä Nevanlinna kuvailee rehellisesti ja sydämeenkäyvästi miltei 90 vuotta eläneen ihmisen tuntoja ja ajatuksia, käy läpi isänsä ja äitinsä viimeiset hetket ja kohtaa myös oman kuolemanpelkonsa, elämänmakuista huumoriaan unohtamatta.

Päästyäni kotiin kesti vain muutaman viikon kun kuolemanpelko iski. Vaivuin masennustilaan, harkitsin psykiatrista hoitoa, mutta hakeuduin lopulta yleislääkärin vastaanotolle. Tämä kuunteli minua hetken ja kertoi, että kyse on täysin normaalista vastareaktiosta ja määräsi minulle mielialalääkkeen. Parin kuukauden kuluttua suhteeni elämään ja kuolemaan oli palautunut entiselleen, pelko oli poissa ja loput pillerit jäivät syömättä. Kotihoito päättyi sairaanhoitajan raporttiin, jossa tämä totesi potilaan olevan liian hyvässä kunnossa. Sen sijaan, että olisin maannut kalpeana sängyssä heikosti hymyillen, jouduin muuttamaan hänen käyntiaikojaan omien kiireitteni takia.

Nevanlinnan teos Arne. Oman elämän kintereillä pakenee kaikkia määrittelyjä. Se on hykerryttävä, viisas ja omapäinen kokoelma tekstejä, jotka yhdessä muodostavat saumattoman kokonaisuuden, sekoituksen muistinvaraista faktaa ja fiktiota: Arne Nevanlinna -nimisen henkilön kirjallisen muotokuvan.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen tuotearvio tuotteelle “Arne”

Arne

Arne

Osta kirja

Siltala
ISBN 978-952-234-243-0.
(Tuote)Osastot: , .
Avainsanat tuotteelle , , .
Arvioitu ilmestymisaika elokuu