Liukkonen Leena

Aatos


Aatos Erkko oli Suomessa myyttinen hahmo asemansa, todellisen ja kuvitellun vaikutusvaltansa sekä säästeliään julkisuudessa esiintymisen takia. Hänen mielipiteistään ja vallankäytöstään elää yhä villejäkin uskomuksia ja häneen oli helppo heijastella omia mielipiteitä ja ennakkoluuloja.

Erkko ei sanomisiaan ja tekemisiään julkisesti selittänyt. Hänen eläessään hänestä yritettiin monasti tehdä elämäkertaa, mutta niistä yksikään ei päätynyt julkisuuteen asti. Joidenkin ystäviensä kanssa hän kuitenkin kävi laajoja keskusteluja ja kirjeenvaihtoa. Leena Liukkonen oli yksi heistä. Lisäksi Erkko jätti jälkeensä toistakymmentä tuntia aiemmin julkaisemattomia haastattelutallenteita toisen ystävänsä, ruotsalaisen Anna C Belfragen haltuun. Aatos on syntynyt näiden aineistojen pohjalta.

Aatos Erkko kertoo muun muassa perheestään, vanhasta Helsingistä, lapsuudestaan ja nuoruudestaan, siitä miksi hänestä sittenkin tuli isänsä työn jatkaja eikä merimies. Hän puhuu Ruotsista, historiasta, Suomesta ja sen asemasta maailmassa.

Leena Liukkosen kirja tarjoaa näkymän Aatos Erkkoon ihmisenä. Teos tarkastelee hänen henkilöhistoriaansa, monikerroksista persoonaansa ja sitä maailmankuvaa, jonka pohjalta hän vaikutti Suomen lähihistoriaan.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen tuotearvio tuotteelle “Aatos”

Aatos

Aatos

Osta kirja

Siltala
ISBN 978-952-234-225-6.
(Tuote)Osastot: , .
Avainsanat tuotteelle , , .
Arvioitu ilmestymisaika syyskuu