Meriromaani Suomenlinnassa 800x415

Petri Tammisen Meriromaanin tunnelmissa Suomenlinnassa

Runokuu-festivaali järjesti eilen kirjallisen kävelyn Suomenlinnassa. Retken nimi oli ”Haaksirikkoja, hylkyjä ja kovia kohtaloita”, ja illan aikana tutustuttiin Suomenlinnan historiaan sekä Petri Tammisen Meriromaani-teokseen kirjailijan itsensä johdolla.

 

Meriromaani Suomenlinnassa

 

Meriromaani Suomenlinnassa

 

”Tuliko peruna Suomeen Suomenlinnan kautta? Tai haarukka?” Ei, kaikki ei tule Suomenlinnasta, vaikka kävelijät monen asian taustoista kyselivätkin. Mutta se on luultavasti totta, että syreenit tulivat ensin Suomenlinnaan ja sitten muualle Suomeen. Suomenlinnasta on lähtöisin myös yksi maaseudulla edelleen tuttu asia: punamultamaali.

Tällaisten yksityiskohtien ohella kävelyllä opittiin Suomenlinnan historiasta, erityisesti Viaporin linnoituksen venäläisestä kaudesta. Ja kuultiin, miten jonain talvina saha soi, kun Viaporin ympärille sahattiin jäähän ikään kuin vallihautoina toimineet railot. Kuultiin myös, millaista oli vankileirillä ja vankityrmässä. Äkkiä idyllinen loppukesän ilta oli todellakin täynnä kovia kohtaloita.

 

Meriromaani Suomenlinnassa

Meriromaani Suomenlinnassa

 

Hän oli kulkenut aamuyön tunteina pelastajiensa mukana ja saanut miehet taloihin ja päässyt lopulta kylän pappilan vinttiin. Siellä hän nyt ihmetteli tunteitaan, selviytymisen onnea ja sen yli vyöryvää murhetta. Kun hän sulki silmät, hän upposi. Hän antoi mennä merenpohjaan asti ja katseli siellä kuplia ja hiukkasia, joita hänen ohitseen kulki. Vasta kun ilma tuntui loppuvan, hän avasi silmänsä ja katseli kukkakuvion väreilyä seinällä vuoteen ääressä.

 

Petri Tamminen kertoi Meriromaanista Suomenlinnan kuivatelakan luona.

Meriromaanin päähenkilö on surumielinen, alati epäonnistuva merikapteeni Vilhelm Huurna. Hän menettää kapteenin uransa aikana useita laivoja, eikä henkilökohtainen elämäkään ole murheita vailla. Huurnan tarina ei silti ole ahdistavaa luettavaa, vaan se ilahduttaa hiljaisella huumorilla ja lohduttaa sillä, että vaikka Huurnan elämä vaikuttaa toivottomalta, hän ei ole itse toivoton, vaikka onkin kova murehtimaan.

 

 

Tamminen paljasti kirjan takana olevan kaksi yllättävää asia: loistoristeilijä Costa Concordian karilleajo Italiassa vuonna 2o12 ja selfhelp-kirjallisuus.

Tamminen kuvaili Costa Concordian onnettomuutta tragikoomiseksi. Vaikka kyse on vakavasta asiasta, onnettomuudessa oli myös absurdeilta vaikuttavia yksityiskohtia.

− Meillä on tapana lohduttautua sillä, että ’valtamerilaivatkin uppoavat’, mutta tuon laivan kapteenilta laiva on uponnut oikeasti. Jäin miettimään, millainen sumutorvi sellaisen ihmisen päässä soi loppuelämän ajan, kirjailija sanoi. Aihe sai hänet tutkailemaan myös purjelaivojen aikaa ja huomaamaan, että silloin laivoja vasta upposi. Yksi ja sama kapteeni saattoi menettää useita laivoja − kuten Vilhelm Huurna.

Oikeastaan Meriromaani ei kuitenkaan kerro laivoista, eikä edes merikapteeneista. Tamminen kertoi pohtineensa sitäkin, miten epäonnistumiseen tai häpeään suhtaudutaan eri kulttuureissa. Suomessa käy usein niin, että asiat kulkevat yhdessä, epäonnistuminen johtaa häpeään.

 

Meriromaani Suomenlinnassa

 

 

Aina vesillä ollessaan ja varsinkin myrskysäällä hän muisteli merellä tekemiään virheitä ja soimasi itsesään ja ajatteli, että ei se mikään ihme ollut että hänen laivansa upposivat, kun hän oli niin huono merimies. Mutta paljon itseään soimattuaan hän huomasi myös, että hän oli hyvää huomaamaan virheensä ja muistamaan ne ja hän kiitteli huomiokykyään ja muistiaan.

 

Tamminen kertoi päätyneensä siihen, että suomalainen sisu muodostuu usein muuriksi. Luettuaan erilaisia itsehoito-oppaita hän alkoi ajatella, että ihmisen ei pitäisi olla niinkään sisukas, vaan armollinen itseään kohtaan.

 

 

Meriromaani Suomenlinnassa

 

 

Kirjailija kertoi myös omasta elämästään, siitä, miten hän saattaa herätä yöllä ja tuntea epäonnistuneensa kaikessa, vaikka päivänvalossa asiat ovat aivan hyvin. Myös siitä kertoo Meriromaani, taipumuksesta synkkyyteen ja silti elämään uskomisesta.

Kirjailijan työstä Tamminen kertoi sen, että kirjailijan on oltava avoin pienille yksityiskohdille, ei niinkään kyettävä liioittelemaan vaan löytämään jotain erityistä myös arjen asioista ja havainnosta. Kirjailijan ei ole pakko elää erityisen erikoista elämää, vaan kirjailijan on nähtävä erityisyyttä myös tavallisessa.

 

Meriromaani Suomenlinnassa

 

Kävelyretki kirjallisissa tunnelmissa teki tavallisesta arki-illasta erityisen.

 

Silloin hän avasi silmänsä ja huomasi, että hän sai kuitenkin olla ja elää, kulkea maan päällä etelään tai pohjoiseen tai olla vaikka kulkematta, pysyä tässä. Aina hänellä kuitenkin olisi elämä ja sillä arvo, tämän elämän itsensä arvo, laivat olivat uponneet mutta hän ei. 

 

 

Teksti ja kuvat: Jenni Saarilahti / Lukulamppu.fi
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

Lue myös muut Kirjailijan kintereillä -sarjan artikkelit.
Runokuu-festivaalin sivut.

 

sisaltoalue_mainospalkki

Sitaatit ovat Petri Tammisen teoksesta Meriromaani. Eräitä valoisia hetkiä merikapteeni Vilhelm Huurnan synkässä elämässä (Otava 2015). Tutustu teokseen Lukulampun kaupassa ja Elisa Kirjassa.

 

Oletko lukenut Meriromaanin tai muita Petri Tammisen teoksia?

2 comments

  1. Sirpa Vírta

    Kaikki Tammisen kirjat olen luullakseni lukenut, viimeksi Meriromaanin. Joitakin on ollut lukemisen jäölkeen pakko hankkia itsellekin ja Meriromaanikin, ehdottomasti.

  2. Meriromaanin tunnelma palautui hienosti mieleen artikkelista. Kirja kävi suoraan sydämeeni, ja kirjailijan kertomat ajatukset vahvistavat sen viisautta. Pahuksen hauskakin Meriromaani on.

    Olen lukenut lähes kaikki Tammisen romaanit, ja Elämiä on toinen suosikkini. Enon opetusten jälkeen on tullut pieni tauko, mutta nyt aion lukea ne pari väliin jäänyttä teostakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.