Lukulampun blogi

Perinnöksi, poltettavaksi vai (lakkautettuun) divariin?

Olen viettänyt nostalgisia hetkiä käydessäni läpi vanhoja lasten- ja nuortenkirjojani. Koska vanhemmillani on muutto työn alla, pääsin selvittämään omaa kirjahyllyäni lapsuudenkodissani.

Kuten kaikille lukutoukille tuppaa käymään, myös minä unohduin pitkiksi ajoiksi lueskelemaan tai selailemaan hyllystä poimimiani kirjoja. Muuttolaatikkoon pääsivät tunnearvoltaan tärkeimmät kirjat. Päätin kuitenkin, että vaikka tunnearvo olisi kuinka suuri, niin repaleisten, piirreltyjen ja teipillä paikkailtujen kirja-aarteiden kohtalo olisi pahvi- ja paperikierrätys. Esimerkiksi useimmat Uppo-Nalleni olin lukenut ala-asteikäisenä niin perusteellisesti, että sivut olivat tahraisia ja ryppyisiä. Selaillessani näitä Elina Karjalaisen kirjoja monet runot ja kohtaukset palasivat elävinä mieleen – samoin Hannu Tainan ihana kuvitus lämmitti mieltä. Silti karaisin mieleni ja revin huonokuntoisimmista Uppo-Nalleista kannet energiajätteeksi ja sivut paperikeräykseen.

Yhteen pinoon keräsin kaikki hyväkuntoiset kirjat, joiden tunnearvo ei kuitenkaan ollut minulle niin suuri, että haluaisin säästää ne omaan hyllyyn muistoksi tai perinnöksi. Myös tämän kasan kirjoista nousi lukumuistoja – kuten välinpitämättömyyden tai ärtymyksen tunteita. Marja-Leena Lempisen Pasi-Petterin talviloman juonta en muistanut tarkkaan, muistin vain että en oikein tykännyt kirjasta ja se tuntui ärsyttävältä. Myös Wolfgang Ecken mestarietsivä Samuli Vihistä kertova Kaikkien kummitusten kauhu oli jostain syystä mielestäni typerä.

Kirjoja kertyi aika lailla, mutta niiden eteenpäin kierrättäminen ei ollutkaan helppoa. Lähiseudun antikvariaatit on yksi toisensa jälkeen lakkautettu – käytettyjen kirjojen kauppa ei enää käy entiseen malliin. Edes paikkakunnan kierrätyskeskus ei mielellään ota kirjoja, koska niitä ei oikein kukaan osta. Kirjastokin ottaa hyvin maltillisesti vastaan lahjoituskirjoja. Onneksi sosiaalisen median kautta sana kiersi ja pari vanhaa ystävää tuli penkomaan kirjakasasta mieleisimmät uuteen kotiin.

Minun mukaani lähtevät kirjat olivat siis sellaisia, joista en kerta kaikkiaan raaski luopua. Aarteiden joukossa on muun muassa kuusivuotiaana syntymäpäivälahjaksi saamani Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu. Seuraavaksi voisinkin ottaa yhteyttä vaikkapa Kirjansitojattareen ja korjauttaa ainakin aarrekirjojeni hajonneet selkämykset.

 

Salla / Lukulamppu.fi
salla@lukulamppu.fi
***

Lukulampun blogi

Lukulampun blogissa kirjoittavat toimituksen jäsenet sekä Lukulampun avustajat. Kerromme juttujen teosta, jaamme Lukulampun kuulumisia, pohdimme kirjakokemuksia ja lukemiseen liittyviä asioita, fiilistelemme… Myös lukijoiden kirjakokemukset ja -kysymykset sekä kaikenlaiset lukemiseen liittyvät kirjoitukset ovat tervetulleita. Ota yhteyttä: toimitus(at)lukulamppu.fi

Lukulampun blogin kirjoitukset löytävät Lukulampun etusivun Kirjablogit-välilehdeltä sekä täältä.

2 comments

  1. Marita Seppälä

    Aloitin askartelemisen, duunaanisen läjällä perintökirjoja. Jos on ehjät kannet, niin otan sisuksen pois ja askartelen ”aarrekarttakirjoja” ystäville: sisäpuolelle taskuja, karttoja, vanhoja valokuvia. Näin on useampi numeroitu uniikki kirjakortti vaihtanut kotia.
    Sivuista taas saa hyviä tekstejä, koristeita, kuvitusta ”kevyempiin” kortteihin.
    Toki näin käytettynä se turha kirjaoino ei nopeasti pienene. Mutta osa on lattialla tornina alustana esim. pienelle radiolle, kännykälle..

  2. Minäkin suosittelen askartelua, jos vaan innostusta riittää 🙂 kelpuuttaisivatkohan lähiseudun lastenkerhot vanhoja kirjoja myös askartelumateriaaliksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.