Lukulampun blogi

Parhaat vuodenaikakirjat

Olen perinnelukija ja vuodenaikalukija. Tietyt tilanteet ja tunnelmat vaativat tiettyjä kirjoja.

Se on antoisaa, sillä onhan ihanaa ja turvallista palata aika ajoin luottokirjan pariin. Se on myös rasittavaa, sillä jos antaisin täysin periksi lukuhaluilleni, lukisin aina vain samoja kirjoja, vuodenkierron mukaan. Joskus tuntuu hankalalta sekin, että sinänsä houkuttelevankin kirjan aloittaminen tuntuu joskus vaikealta, jos kirja ei sovi lukemisajankohtaan. Tämä vaikeus koskee etenkin kirjaston kirjoja. Pääkaupunkiseudun kirjajonot ovat pitkiä, eikä odotettukaan kirja saavu aina luokseni sopivalla hetkellä.

Mitä sitten luen vuoden mittaan?

 

Aloitan keväästä.

Kevät on Elämää metsässä, Ronja, ryövärintyttären keväthuutoa, matkakirjoja, Anna Kareninaa – kirjoja, joissa on ainakin välillä kevät, joissa kevättä on kuvattu hienosti, joissa mennään eteenpäin. Toisaalta olen lukenut monena keväänä peräkkäin erään melankolisen romaanin; luin sen alun perin lohduksi, kun eräs läheinen menehtyi, ja sittemmin olen lukenut kirjan hänen muistokseen. Luulen, etten tule koskaan lukemaan tuota kirjaa kuin keväällä.

 

Kesä ei tule ilman Kesäkirjaa.

Kesä on myös luontotietokirjoja: viime kesänä kuuntelin Kimmo Ohtosen Karhu – voimaeläin -äänikirjan kahdesti. Morten A. Strøksnesin Merikirja, romaanimainen tietokirja, teki vaikutuksen, samoin Ina Westmanin romaani Henkien saari, jota luin saaristossa. Tarvitsen merikirjoja etenkin kesäisin.

Kesä on minulle myös runojen aikaa. Palaan etenkin Eeva Kilven runouden pariin. Ylipäätään kesällä palaan kirjojen ääreen: niiden, joihin en ole ehtinyt aiemmin perehtyä ja niiden, joiden parissa vietin lapsuuden kirjakesinä aikaa. Niinpä luen kesäisin esimerkiksi L. M. Montgomeryn teoksia. Kesäisin nautin usein myös etenkin kotimaisista klassikoista. Viime kesänä metsälenkkeilin Seitsemän veljestä -äänikirjan kanssa.

 

Syksyllä kirjasyksyn uutuudet uhkaavat perinteisiä vuodenaikalukemisiani.

Uusista houkutuksista huolimatta olen lukenut useana syksynä muumeja, joskus jopa maratontyylillä kaikki muumiromaanit putkeen. Joskus suosin loppusyksyn uupumuksessa tietoisesti vain ihania kirjoja: turvallisia ja mukavia, kuten ikisuosikkini Mestaritontun seikkailut. Joinakin syksyinä olen jumittunut lukemaan vain yhtä kirjasarjaa, kuten Diana Gabaldonin Matkantekijää, tai vain yhden kirjailijan kirjoja, kuten Doris Lessingin teoksia. Yleensä haluan lukea vaihtelevasti, mutta kun ajattelen lukuhistoriaani, niin juuri teemalukeminen on jäänyt mieleeni. On rauhoittavaa ja kiehtovaa syventyä yhteen kirjailijaan, kirjasarjaan tai genreen. Sitä pitäisi harrastaa enemmänkin.

Tänä syksynä minulla ei ole lukemisteemaa. Huomaan kuitenkin, että Seitsemän veljeksen jälkeen Teemu Keskisarjan Saapasnahkatorni – Aleksis Kiven elämänkertomus kiehtoo kovasti; luen sitä parhaillani. Ja luettuani Minna Rytisalon Rouva C.:n haluan lukea Canthia ja Canthista.

Talvi on minulle vaikein vuodenaika, eikä siihen liity mainittavia lukemisperinteitäkään.

Merkittävin talvinen lukemistraditioni on se, että jos luen mielessäni vahvasti talveen kirjoja liittyviä kirjoja, luen ne talvella. En kestä lumi- ja pakkaskuvauksia kesällä. Aika usein olen lukenut talvella myös Veikko Huovista. Alkutalvisiin tunnelmiin sopii Hamsterit, kevättalveen Kylän koirat. Eowyn Iveyn Lumilapsi taitaa olla ainoa kirja, jonka olen lukenut uudestaan nimenomaan talvella ja siksi, että se kertoo talvesta.

 

Millaisia lukutraditioita ja vuodenaikakirjoja sinulla on?

 

Jenni / Lukulamppu.fi
jenni(at)lukulamppu.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.