Pekka Kytömäki kuva Anna Kytömäki

Mitä luet, Pekka Kytömäki?

Runoilija Pekka Kytömäki kertoo, mitä lukee parhaillaan, mitä toivoo muidenkin lukevan ja minkä kirjan hän olisi halunnut kirjoittaa. Mitä luet -avainsanan alta löydät muidenkin vastauksia samoihin kysymyksiin. 

 

Mitä kirjaa luet parhaillasi?

 

Luen amerikkalaisen indiemuusikon Dean Warehamin muistelmateosta Black Postcards: A Rock & Roll Romance. Galaxie 500- ja Luna-yhtyeissä vaikuttanut Wareham on eräs suosikkimuusikoistani, ja tämä kirja paljasti hänen osaavan kirjoittaa loistavasti muutakin kuin biisejä. Luin kirjan ensimmäistä kertaa heti sen ilmestyttyä keväällä 2008. Olen vuosikaudet halunnut lukea sen uudestaan, mutta maltoin odottaa näin pitkään. Nyt nautiskelen.

Lisäksi luen jatkuvasti runoja, milloin mitäkin. Romaaneista on jostain syystä ollut vaikeampi innostua viime aikoina.

 

Mikä on lempikirjasi ja miksi muidenkin kannattaisi lukea se?

Yksi parhaista on Joel Haahtelan romaani Tule risteykseen seitsemältä (2002). Haahtelan kaunis ja kaihoisan runollinen kieli hurmasi minut jo vuosia ennen kuin opin lukemaan runoja. Muistaakseni hän on sanonut kirjoittaneensa kirjan ennen kuin oli kertaakaan käynyt Portugalissa, mitä on vaikea uskoa. Lukuelämys jätti pienen palan sielustani niille tuulisille rannoille. Kestää useita lukukertoja, kokeiltu on.

 

Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa ja miksi?

En olisi halunnut kirjoittaa mitään suosikkikirjaani, koska silloin en pystyisi nauttimaan siitä lukijana. Joitakin yksittäisiä runoja ja aforismeja toivoisin kyllä keksineeni, esimerkiksi tämän Kai Niemisen väläyksen (Vakavia runoja, 1997):
”Neroksi ei synnytä. Neroksi kuollaan.”

Tutustu runoilijaan

Pekka Kytömäen kirjailijasivu Facebookissa
Pekka Kytömäen kirjablogi
Kytömäen esikoisteos Ei talvikunnossapitoa Lukulampun kaupassa

Teksti: Lukulampun toimitus / Lukulamppu.fi, kuva: Anna Kytömäki
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

Artikkelin avainsanat ja muut aihepiirin artikkelit: mitä luet, haastattelut

 

Oletko tutustunut haastattelussa mainittuihin teoksiin tai kirjailijoihin? Miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.