With_800_415

Mitä luet, Niina With?

Kirjailija Niina With kertoo, mitä hän lukee parhaillaan, mitä toivoo muidenkin lukevan ja minkä kirjan hän olisi halunnut kirjoittaa. Mitä luet -avainsanan alta löydät muidenkin vastauksia samoihin kysymyksiin.

 

Mitä kirjaa luet parhaillasi?

Juuri nyt luen Håkan Nesserin rikosromaania Yksinäiset, jonka viipyilevä ja osin takaumiin pohjautuva tyyli sekä ihastuttaa että aavistuksen turhauttaakin. Tätä kirjaa haluaisin ehdottomasti lukea pitkissä pätkissä ja tekstiin uppoutuen, mutta välillä pitää päästä hiihtämäänkin! Kirja päätyi luettavakseni osin sattumalta; lomalla pyrin tuulettamaan kirjallisia ajatuksiani lukemalla muuta kuin käsikirjoituksia, ja kirjailijana ennestään tuttu Nesser löytyi mummolan kirjahyllystä.

 

Mikä on lempikirjasi ja miksi muidenkin kannattaisi lukea se?

Mikään yksittäinen teos ei nouse ylitse muiden, mutta vahvan muistijäljen ovat jättäneet esimerkiksi Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin sekä Rosamund Luptonin Sisar – molempien jännite oli huimaavan vahva!

Autiolle saarelle puolestaan suosittelisin Esko Valtaojan kirjoja. Itse luin Kotona maailmankaikkeudessa -teoksen matkatessani rahtilaivalla Brasiliaan. Keskellä aavaa merta oli kerrankin aikaa pysähtyä ajattelemaan lukemaansa ja kuuntelemaan omia ajatuksia.

 

Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa ja miksi?

Oikeastaan minkä tahansa kirjan, joka avaa edes yhdelle ihmiselle portit kirjojen maailmaan. Itselleni tällaisena suunnannäyttäjänä toimi viisivuotiaana lukemani Tiina-sarja, omat poikani ovat puolestaan koukuttuneet Risto Räppääjiin ja Kapteeni Kalsareihin. Ajatella, jos joku joskus tulisi kertomaan, että luin kirjasi eikä elämäni ole enää koskaan tylsää. Vau!

 

Tutustu kirjailijaan

Niina Within kirjat löydät Lukulampun kaupasta sekä e-kirjoina Elisa Kirjasta.

 

Tutustu haastattelussa mainittuihin teoksiin

Teksti: Lukulampun toimitus / Lukulamppu.fi, kuva: kirjailijalta
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

Artikkelin avainsanat ja muut aihepiirin artikkelit: haastattelut, mitä luet

 

Oletko tutustunut haastattelussa mainittuihin teoksiin? Miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.