mitaluet_mikepohjola

Mitä luet, Mike Pohjola?

Kirjailija, käsikirjoittaja ja roolipelisuunnittelija Mike Pohjola kertoo, mitä hän lukee parhaillaan, mitä toivoo muidenkin lukevan ja minkä teoksen hän olisi halunnut kirjoittaa itse. Mitä luet -avainsanan alta löydät muidenkin vastauksia samoihin kysymyksiin. Mike Pohjola tunnetaan mm. ”Jeesus-romaanistaan” Ihmisen poika

 

Mitä luet juuri nyt?

 

Olen pitänyt lomalukemisena Mika Waltarin historiallisia seikkailukertomuksia, jotka jostain syystä jäivät nuorena lukematta. Tarkoitus on ollut aloittaa Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, mutta Mikael Hakim vaan jatkuu ja jatkuu.

Toisaalta tykkään näistä Mikaeleista ja Sinuheista, mutta – saako tällaista edes sanoakaan? – mitään juontahan tai henkilönkehitystähän niissä ei varsinaisesti ole, vaan sarja toisiinsa jotenkuten limittyviä episodeja. Kaikissa on vielä samanlainen päähenkilökin, jonka tehtävä on vain kuljeskella paikasta toiseen ja älykkäänä havainnoida kaikkea, mitä hänelle tapahtuu. Naiskuva on tietysti aivan hirveä, petollisia ämmiä kaikki.

Mutta ovat ne silti viehättäviäkin. Ajankuva on mahtava, ja historiallinen miljöö on todella paljon orgaanisemmin osa kirjoja kuin esimerkiksi Kaari Utrion romaaneissa. Sotahistoria ei itseäni juuri kiinnosta, mutta uskonnot, salaseurat ja politiikka sitäkin enemmän. Nykyperspektiivistä on virkistävää, miten uskonnolliset, poliittiset, etniset ja seksuaaliset vähemmistöt ovat varsin silottelematta mukana, siitä ei tule yhtään vanhanaikaista fiilistä.

Tämä nyt luvun alla oleva Mikael Hakim on kyllä toistaiseksi suosikkini, koska se antaa niin tarkan kuvan Osmaanien imperiumista ja 1500-luvun islamilaisesta kulttuurista, suorastaan ainutlaatuisen suomalaisessa taiteessa. Ajankohtaiseksi sen tekee Wienin porteilla käytetty taistelu, jota tämän ajan rasistipiireissä käytetään vertauskuvana ”lännen” voitolle ”islamista”.

En ole vielä ihan lopussa, joten älkää spoilatko. Mutta veikkaan, että päähenkilön lopputulema ei tule tässäkään kirjassa olemaan, että Jumala on olemassa ja onpa uskonto kivaa.

 

Mikä on lempikirjasi ja miksi muidenkin kannattaisi lukea se?

 

Tämä menee nyt sekaisin seuraavan vastauksen kanssa, mutta menköön. Mikä pitäisi lukea ja minkä olisin halunnut kirjoittaa, ovat kaksi trilogiaa: J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten herrasta ja Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Mutta kumpi on kumpi? Kerron, miksi Taru Sormusten Herrasta kannattaa lukea.

Sormusten herran kaikki Lukulampun ystävät ovat varmasti lukeneetkin ja varmaan nähneet elokuvatkin. Itselleni se on kerta toisensa jälkeen upea elämys.

Olen ajatellut näin, että TSH on lukijalle samanlainen sankarin matka kuin se on Frodolle, Aragornille ja Gandalfille: siis toteuttaa tätä Campbellin ajatusta monomyytistä, että kotikylässä on joku ongelma, jonka ratkaistakseen päähenkilö lähtee matkalle, kokee siellä kaikenlaista jopa kuolee tai ”kuolee”, voittaa pahuuden ja sitten palaa jonkin lääkkeen mukana himaan.

Esimerkkinä vaikka tuo ”kuolemis”kohta: Frodo kuolee Lukitarin luolassa ja sijais-Frodo Klonkku kuolee Tuomiovuoressa, Aragorn kulkee Kuolleiden valtakunnan läpi ja Gandalf kuolee Moriassa. Kaikki palaavat kuolemastaan entistä ehompina.

Luulen, että yksi osa kirjojen viehätystä on se, että lukija käy läpi samanlaisen sankarin matkan, jossa joutuu myös vähän ponnistelemaan päästäkseen eteenpäin. Itselläni nuorena jäi monta kertaa toinen kirja eli Kaksi tornia kesken, kun siinä seurataan aivan loputtomasti Legolasin, Gimlin ja Aragornin vaellusta jossain Rohanin erämaissa.

Sitä suurempi katharsis on, kun pääsee kirjan loppuun. Siellä taas tarkoituksella hidastelen, että loppu kestäisi pidempään. Ehkä juuri siksi olen harvoja ihmisiä, joiden mielestä Peter Jacksonin ohjaamassa Kuninkaan paluun elokuvaversiossa loppukohtauksia oli juuri sopivasti tai jopa liian vähän.

 

Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa ja miksi?

 

Sitten kerron, miksi olisin halunnut kirjoittaa Täällä Pohjantähden alla. Tai nythän se on kirjoitettu ja hyvin onkin, mutta miksi haluaisin kirjoittaa jotain vastaavaa tälle ajalle.

Se on ensinnäkin todella hyvä tarina ja sitoo jokaisen suomalaisen historiamme suureen työläis- ja raivaajatarinaan ruohonjuuritasolta katsottuna. Eikä siis pelkästään kuninkaiden ja piispojen tarinaan, kuten siihen asti. Sisällissodan kuvauksena se on aivan lyömätön. Ja tietysti myös sukukertomuksena ja ihmiskuvauksena se on kiinnostava.

Siinä on kuitenkin paljon myös sellaista, mitä nykyään pidettäisiin intertekstuaalisuutena. Siis viittauksia tai melkein-viittauksia aiempiin näitä aiheita käsitteleviin kirjoihin, runoihin ja
näytelmiin. Koskelan Jussi on ikään kuin parodisuuteen asti pihi versio Saarijärven Paavosta ja muista porvariston viljelijäsankareista. Tämä korostuu, kun pastorska Ellen Salpakari
antaa hänelle mitalin ja kutsuu häntä raivaajaesi-isäksi. Kylä on ikään kuin vuoropuhelussa Seitsemän veljeksen ja muiden tällaisten teosten kanssa.

Ainoa harmitus on, että kirja jää viisikymmentäluvulle, eikä seuraa Koskeloiden elämää internet-aikaan asti. Mutta ehkä tämä on kirjoitusajankohdan huomioiden hyväksyttävää.

 

Tutustu kirjailijaan

 

Mike Pohjolan kotisivut
Myrskyn sankarit -seikkailuroolipeli
Mike Pohjola Twitterissä ja Facebookissa sekä blogissaan
Mike Pohjolan teoksia Lukulampun verkkokirjakaupassa

 

Teksti: Lukulampun toimitus / Lukulamppu.fi, kuva: kustantamolta

 

Oletko tutustunut haastattelussa mainittuihin teoksiin? Miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.