perkiomaki

Mitä luet, Mika Perkiömäki?

Venäjän kielen ja kulttuurin tohtoriopiskelija Mika Perkiömäki kertoo, mitä lukee parhaillaan, mitä toivoo muidenkin lukevan ja minkä kirjan hän olisi halunnut kirjoittaa. Mitä luet -avainsanan alta löydät muidenkin vastauksia samoihin kysymyksiin.

Perkiömäki kirjoittaa ekokriittistä väitöskirjaa joen merkityksistä siperialaisessa 1970-90-lukujen proosakirjallisuudessa. Hän on entinen ohjelmistosuunnittelija, joka joutui Venäjän lumoihin opittuaan lukemaan Juri Ševtšukin lyriikoita, opiskeli uuden tutkinnon ja jäi sille tielleen venäläisen kirjallisuuden maailmaan.

 

Mitä kirjaa luet parhaillasi?

Fiktiosta luen tällä hetkellä Anatoli Rybakovin suurteosta Arbatin lapset. Syyt sen aloittamiseen olivat puhtaasti työperäiset, mutta kirjahan on osoittautunut oikein mainioksi. Se kertoo vuoden 1934 Neuvostoliitosta, ennen kaikkea Moskovan älymystöstä ja valtiojohdosta. Rybakov onnistuu menemään Stalinin pään sisään vallan uskottavasti ja avaa hienosti myös muun eliitin vaikeuksia tasapainotella yhä vainoharhaisemmaksi muuttuvassa yhteiskunnassa.

Tietokirjallisuuden puolella aloitin juuri Kate Brownin moninkertaisesti palkitun Plutopian. Kirjoittaja vertaa kylmän sodan (alku)aikojen ydinaseteollisuuden tarpeisiin valjastettuja kaupunkeja Yhdysvalloissa ja Neuvostoliitossa, ja löytää niistä hämmentävän paljon varsin yllättäviäkin yhtäläisyyksiä.

Mikä on lempikirjasi ja miksi muidenkin kannattaisi lukea se?

Mitään yhtä lempikirjaa minulla ei oikeastaan ole. Yleensä tällaisista kysymyksistä tulee mieleen Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan, jota voi lukea kyllästymättä miten paljon tahansa. Koskaan sitä ei voi täysin ymmärtää, mutta joka kerta kokee jotain uutta. Teos etääntyy todellisuudesta juuri sopivasti maagisen realismin puolelle menemättä kuitenkaan täydeksi fantasiaksi, jotenkin se on aivan ainutlaatuisen kiehtova kokonaisuus.

Lienee syytä mainita myös Alastair Humphreysin omakustanteinen kaksiosainen matkakertomus nelivuotisesta polkupyörämatkasta maailman ympäri, Moods of Future Joys & Thunder and Sunshine. En ymmärrä, miten hän ei saanut näille kustannussopimusta, materiaali on aivan legendaarista. Etenkin jälkimmäisen osan kuvaus talvisen Siperian poikki pyöräilemisestä hakee vertaistaan.

Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa ja miksi?

Omassa henkilökohtaisessa utopiassani osaisin kirjoittaa kuin Andrei Platonov, mutta ehkä voisin tähän nostaa kuitenkin Miika Nousiaisen Maaninkavaaran. Siinä on niin terävää satiiria vanhemman polven suomalaisesta juoksuväestä että eihän sitä voi kuin ihailla, sen mitä hekotukseltaan ehtii.

 

 

Teksti: Lukulampun toimitus / Lukulamppu.fi, kuva: Mika Perkiömäki
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

Artikkelin avainsanat ja muut aihepiirin artikkelit: mitä luet, haastattelut

Oletko tutustunut haastattelussa mainittuihin teoksiin tai kirjailijoihin? Miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.