Pyy_800_415__

Mitä luet, Mari Pyy?

Espoolainen Mari Pyy on työskennellyt alaikäisten turvapaikanhakijoiden parissa sekä muun muassa monikulttuurisuusasioiden koordinaattorina. Hän haluaa kertoa teoksissaan monikulttuurisista aiheista, jotka ovat ajankohtaisia mediassa ja yleisessä keskustelussa. Kysyimme Marilta, mitä hän  lukee parhaillaan, mitä toivoo muidenkin lukevan ja minkä kirjan hän olisi halunnut kirjoittaa. Mitä luet -avainsanan alta löydät muidenkin vastauksia samoihin kysymyksiin.

 

Mitä luet parhaillasi?

Olen koukussa Michael Connellyn dekkareihin ja lopettelen juuri Harry Bosch -jännäriä Luottamuksen hinta. Connellyn dekkareissa on aina kiinnostava loppukäänne, joka yllättää lukijan ihan loppumetreillä. Seuraavaksi listallani on Jarkko Sipilän Valepoliisi, joka tulee olemaan ensimmäinen Sipilä-dekkarini. Iltaisin lueskelen tyttäreni kanssa lastenkirjoja. Nyt meillä on menossa Reuhurinne ja Taika Valo. Lastenkirjoissa minua viehättää niiden selkokielinen kerronta ja tarinan toiminnallisuus.

Mikä on lempikirjasi ja miksi muidenkin kannattaisi lukea se?

Minulla on monia lempikirjoja. Lukukokemuksiini vaikuttaa aina sen hetkinen elämäntilanteeni. John Irvingin Oman elämänsä sankarin kahlasin aikoinani läpi ainakin kolmesti. Tarinan naiskohtalot kiehtoivat minua siihen aikaan, mutta Irvingin lämmin sarkastinen huumori puree edelleen. Vuosia sitten Lontoossa pienen vauvan äitinä nautin Riina Katajavuoren Lahjasta, jossa on elämänmakuisia episodeja pikkulapsiperheen elämästä. Kirja on sittemmin kiertänyt monen äidin lukemisina. Jari Tervon Layla teki minuun suuren vaikutuksen. Lukukokemus oli paikka paikoin piinaavan tuskallinen. Ulkomaalaiset henkilöhahmot olivat niin todentuntuisia, että en voinut olla miettimättä kirjailijan lähteitä.  Kirjan  aihe on taas erittäin ajankohtainen. Pidän myös Eeva Kilven runoista ja palaan niihin aina eri elämäntilanteissa. Perhonen ylittää tien on hieno kokoelmateos hänen runoistaan.

Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa ja miksi?

Vaikea sanoa, mutta haluaisin keksiä yhtä herkullisia naishahmoja, kuin mitä Pekka Hiltunen on Lontooseen sijoittuviin trillereihinsä rakentanut. Supernaisia, jotka pelastavat maailman.

Tutustu kirjailijaan

Teksti: Lukulampun toimitus / Lukulamppu.fi, kuva: Mari Pyy
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

Artikkelin avainsanat ja muut aihepiirin artikkelit: mitä luet, haastattelut,

 

 

Oletko tutustunut haastattelussa mainittuihin teoksiin tai kirjailijoihin? Miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

 

Mari Pyyn teokset on julkaissut Myllylahti-kustantamo, jonka toimitusjohtaja Lassi Junkkarinen on myös Lukulampun osaomistaja. Lue lisää Lukulampun tiimiesittelystä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.