Kuvapohja_800_415_Jyrki_Heino

Mitä luet, Jyrki Heino?

Kirjailija ja tutkija Jyrki Heino kertoo, mitä hän lukee parhaillaan, mitä toivoo muidenkin lukevan ja minkä kirjan hän olisi halunnut kirjoittaa. Mitä luet -avainsanan alta löydät muidenkin vastauksia samoihin kysymyksiin.

 

Mitä kirjaa luet parhaillaan?

 

Viime vuodet ovat olleet niin työntäysiä, että lukemiseen on jäänyt valitettavan vähän aikaa. Usein pidän sängyn vierellä kirjaa ja yritän lukea illalla edes 15 minuuttia tai puoli tuntia ennen nukahtamista.

Viimeksi olen lukenut muun muassa Arturo Pérez-Reverten teokset Flaamilainen taulu, Taistelumaalari ja Kohtalon tango. Vuonna 2014 ilmestyi myös mielidekkaristini englantilaisen Jason Goodwinin uusin kirja, The Baklava Club. Äskettäin sain päätökseen Panu Rajalan kirjoittaman Olavi Paavolaisen elämäkerran Tulisoihtu pimeään, jota voin lämpimästi suositella. Vaatimatonta ruotsinkielentaitoani elvytin lukemalla lääketieteellisen kemian professori Ulf Lagerkvistin, Nobel-kirjailija Pär Lagerkvistin pojan, muistelmat Denna långt försvunna stund.

 

Mikä on lempikirjasi ja miksi muidenkin kannattaisi lukea se?

 

Jo lukioaikoina miellyin Ernest Hemingwayn proosaan. Hänen lyhyitä kertomuksiaan luen edelleenkin vähän väliä yhä uudelleen. Ja aurinko nousee -kirjan olen lukenut suomeksi ja englanniksi ehkä kuusi kertaa, joten sitä pitänee kutsua erääksi mielikirjoistani. Hemingwayssä viehättää, kuinka yksinkertaisten tarinoiden ja hyvin pelkistetyn tekstin avulla voidaan välittää tunteita, tunnelmia ja syviäkin ajatuksia.

Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikka on paitsi upea historiallinen ajankuva, myös loistava esimerkki siitä, miten taitava kirjailija voi menneisyyteen sijoitetun tarinan avulla kertoa teräviä mielipiteitä omasta ajastaan. Tässä tapauksessa vielä niin, että on vältetty miehittäjän sensuurin kouriin joutuminen.

 

Minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa ja miksi?

 

Oman tuotantoni käsittää menneisyyteen sijoitettuja rikostarinoita ja ehkä siksi voisin mainita Orhan Pamukin kirjan Nimeni on punainen kadehdittavan hyvänä historiallisena rikosromaanina. Pamuk osoittaa, että tämänkin genren edustaja voi yltää maailmankirjallisuuden klassikoksi.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Tutustu Jyrki Heinoon

 

Jyrki Heinon tuotantoa Lukulampun kaupassa ja Elisa Kirjassa
Jyrki Heino Schildts & Söderströmin sivuilla
Jyrki Heino Turun yliopiston sivuilla

 

Tutustu haastattelussa mainittuihin kirjoihin

 

Arturo Pérez-Reverten tuotantoa Lukulampun kaupassa ja Elisa Kirjassa
Jason Goodwinin The Baklava Club Booky.fissä
Panu Rajalan Tulisoihtu pimeään Lukulampun kaupassa ja Elisa Kirjassa
Ulf Lagerkvistin Denna långt försvunna stund Antikvariat.netissä
Ernest Hemingwayn Ja aurinko nousee HelMet-kirjastossa
Jaan Krossin Uppiniskaisuuden kronikka HelMet-kirjastossa
Orhan Pamukin Nimeni on punainen Lukulampun kaupassa

 

Teksti: Lukulampun toimitus / Lukulamppu.fi, kuva: Jyrki Heino.
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

Artikkelin avainsanat: mitä luet, haastattelut.

 

Oletko tutustunut haastattelussa mainittuihin teoksiin tai kirjailijoihin? Miten sinä vastaisit näihin kysymyksiin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.