Lukulampun blogi

Minkä kirjan olisin halunnut kirjoittaa?

”Onpa vaikea kysymys!”

Noin on moni kommentoinut Lukulampun Mitä luet? -sarjan kysymystä siitä, minkä kirjan olisit halunnut kirjoittaa. Kieltämättä olen usein – samalla kun olen ihastellut ja ihmetellyt haastattelusarjaan osallistuneiden sujuvia ja perusteltuja vastauksia – ajatellut, että en itse osaisi vastata mitään.

Äskettäin luin kuitenkin kirjan, joka pakotti pohtimaan asiaa.

Enempiä pohtimatta vastaisin, että olisin halunnut kirjoittaa jonkin rakkaimmista kirjoistani. Kirjan, joka on näennäisen helppo tai pienimuotoinen mutta jossa on silti kaikki. Olisin halunnut kirjoittaa Tove Janssonin Kesäkirjan, joka puhuttelee ihmisiä aina vaan – tai ehkä vielä mieluummin Astrid Lindgrenin Ronja, ryövärintyttären, joka puhuttelee kaikenikäisiä ihmisiä aina vaan. Siis rakastetun, monenlaisille lukijoille sopivan, ajatuksia sisältävän yleisinhimillisen kirjan (ja sellaisen, joka kertoisi ajattarista ja kakkiaisista: oman satumaailmankin haluaisin mielelläni joskus luoda).

Nuorempana, kauan ennen kuin olimme alkaneet kiusata kirjailijoita tällä kysymyksellä, ajattelin, että olisin halunnut kirjoittaa jotain suurta, mullistavaa ja kummallista. Mutta käsi sydämelle: en ole koskaan saanut luettua James Joycen isoa O:ta alkua pidemmälle, enkä siitä alustakaan juuri kostunut. Ja vaikka väitän oikeasti pitäväni Volter Kilven Alastalon salista -romaanista, en voi oikeasti kuvitella, että kirjoittaisin mitään sellaista. Järjen fingerporini ei riitä, saati kärsivällisyyteni.

Nämä ovat sellaisia mallivastauksia. Oikeasti haluaisin mitä ilmeisemmin kirjoittaa jotain ei-niin-mullistavaa ja erityisesti ahdistavaa.

Äskettäin luin ystävän vinkistä Kjell Askildsenin pienoisromaanin Saari. En tiennyt teoksesta muuta kuin että se sijoittuu majakalle ja lähdin lukemaan ajatuksella ”ah, majakat ovat ihania!”

Kirjassa ei ollut mitään ihanaa. Se oli ahdistava, kamala ja ilkeä, eikä siinä tapahtunut paljoakaan – mutta se piti tiukasti otteessaan. Ja jossain lukemisen puolivälissä huomasin ajattelevani voimakkaasti, että jos kirjoittaisin, kirjoittaisin jotain tällaista. Lyhyttä ja tiheää tekstiä, varmaan sitten ilkeääkin.

Edellisen kerran minut valtasi Näin haluaisin kirjoittaa -tunne, kun luin Juliane Hielscherin romaanin Äiti, katso pingviinikaloja. Tuostakaan kirjasta en tiennyt etukäteen mitään, satuin vain nappaamaan sen mukaani kirjaston poistokärrystä. Kirja on täynnä surua ja ahdinkoa. En muista vaikuttuneeni erityisesti sen kerronnasta tai ajatelleeni, että kaikkien pitäisi lukea tämä kirja. Mutta tunsin, että näin haluaisin kirjoittaa, jotain tällaista haluaisin kertoa.

Mikä on tämän pohdinnan pointti?

Ehkä se, että kirjaa ei tarvitse rakastaa, jotta se tuntuisi tärkeältä ja läheiseltä. Ja se, että kannattaa lukea monenlaista: yllättäviä kirjoja ja kirja-ajatuksia voi tulla vastaan.

Täältä voi kurkata, mitä muut ovat (paljon lyhytsanaisemmin) vastanneet kysymykseen, mitä olisit halunnut kirjoittaa ja miksi. Katso myös  Kirjasampo-sivuston esittelyt Saari– ja Äiti, katso pingviinikaloja -romaaneista.

 

Jenni / Lukulamppu.fi
jenni@lukulamppu.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.