Lukulampun blogi

Millainen on hyvä äänikirja? 3 + 1 ominaisuutta

Olen kuunnellut äänikirjoja äänikirjakuukauden jälkeenkin. Harmikseni en päässyt osallistumaan äänikirjaseminaariin, mutta yhtä seminaarin aihetta, millainen on hyvä äänikirja, olen pyöritellyt kovasti mielessäni syksyn mittaan. Minulle hyvän äänikirjan ominaisuuksia ovat:

Onnelin ja Annelin talo äänikirja

1. Lukija ei liioittele

Pidän pelkistetystä tekstistä ja minuun vetoaa myös neutraali lukeminen, joka jättää tilaa omille tulkinnoille ja kiinnittää ajatukset sisältöön, ei esitystapaan. Etenkin lastenkirjojen kohdalla olen törmännyt lukemiseen, joka  on lässyttävää, liioittelevaa ja paatoksellistakin. Tekisi mieli huutaa: äänikirja ei ole kuunnelma!

Annu Valonen lukee Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin talon selkeästi ja miellyttävästi. Leena Lehtolaisen dekkareita lukenut Krista Putkonen-Örn on niin ikään luonteva ja hyvä.

Mikään kirja ei ole jäänyt kesken lukijan takia, mutta joidenkin kanssa on mennyt aikaa, ennen kuin olen unohtanut lukijan maneerit ja keskittynyt tarinaan. Erään kirjan kuuntelin kokonaan, vaikka lukemistyyli häiritsi loppuun saakka – nyt muistan lukijan, en tarinaa. Lukijalla on siis väliä, vaikka kaikki lukijat eivät varmasti pidä samanlaisista lukijoista.

 

Riikka Alaharja Maihinnousu äänikirja

2. Kirja sopii tyyliltään äänikirjaksi

Periaatteessa mikä tahansa teos tietenkin sopii, ja kuten äänikirjakuukauden aikaan kirjoitin, toivoisin, että kaikki kirjat julkaistaisiin myös äänikirjoina.

Jotkut kirjat tuntuvat silti sopivan tyyliltään äänikirjamuotoon aivan erityisen hyvin.

Riikka Ala-Harjan Maihinnousun kieli puhutti kirjan ilmestyessä: se on on lyhyttä, toistavaa, hieman tajunnanvirtamaista ja hakkaavaakin. Mielestäni se sopi teokseen, jossa päähenkilö koettaa selvitä kaoottisesta tilanteesta, jossa puolison kanssa on tullut ero ja jossa lapsi sairastuu syöpään.

Maihinnousun tyyli tuntuu sopivan erityisesti äänikirjaan. Kuunnellessani tunnen olevani todella lähellä päähenkilöä, melkein hänen ajatuksissaan. Lukija Pinja Flink on oikein sopiva hänkin.

Vaikka olen kuunnellut pitkiäkin teoksia, kuten historiallisia romaaneja, niin parhaiten minusta sopivat äänikirjoiksi teokset, jotka ovat melko lyhyitä, tyyliltään pikemminkin niukkoja kuin runsaita tai ainakin sellaisia, että niissä ei ole kovin paljon henkilöitä. Tiedättehän venäläisklassikko-ongelman: lukuisat nimet ja ihmiset tuppaavat sekoittumaan, erityisesti jos nimet muistuttavat toisiaan tai yhdellä hahmolla on monta nimeä. Lukiessa voi aina selata taaksepäin ja tarkistaa asian, mutta kuunnellessa näin tulee tehtyä harvoin. Toki tässäkin asiassa kyse on paitsi mieltymyksistä myös siitä, miten kirjoja kuunnellaan. Minä kuuntelen ulkoillessani ja työmatkalla. Kodin hiljaisuudessa kykenisin kenties keskittymään monimutkaisempaankin tekstiin.

Runot sopivat erityisen hyvin äänikirjoiksi. Kuuntelen toisinaan Aleksis Kiveä tai Eino Leinoa, koska minulla on heidän runouttaan CD-levyinä, mutta haluaisin tutustua myös uudempaan  runouteen. Ja olisipa Eeva Kilpeä tai Risto Rasaa äänikirjoina!

 

Hemingway Vanhus ja meri äänikirja

3. Kirja vetoaa tunteisiin

Usein on niin, että hyvä kirja on se, joka koskettaa – tai puhuttelee, tai järkyttää – eniten. Tämä pätee äänikirjassakin: hyvä kirja on se, joka palaa mieleen vielä kuuntelemisen jälkeenkin. Siitä muistaa, missä sitä kuunteli ja miltä se tuntui. Joskus se tuntui niin, että hymy nousi kasvoille tai kyyneleet silmille kesken kuuntelun.

Tänä syksynä olen kuunnellut mm.  Ernest Hemingwayn Vanhus ja meri -romaanin Ismo Kallion lukemana sekä John Williamsin Stonerin. Kummassakin on erinomainen lukija, päähenkilönsä oloinen muttei liian esittävä. Pidin erityisesti Stonerin lukijasta Jukka Pitkäsestä ja hänen selkeästä, vakaasta, luotettavasta äänestään. Hän varmisti sen, että Stonerin surullinen ja inhimillinen tarina tuli lähelle ja jäi jopa yksityiskohtaisen tarkasti mieleeni.

 

Mekko meni taululle äänikirja Aila Meriluoto

+ 4. Jos se on tietokirja, se on romaanimainen

Tämä lisäehto liittyy tuohon edellä mainittuun seikkaan, ettei kuunnellessa tule kelattua äänikirjaa edestakaisin eikä etenkään tehtyä muistiinpanoja. Siksi tietokirjoista sopivat minusta äänikirjoiksi parhaiten romaanimaiset, dokumentaariset teokset tai sellaiset, joiden aihepiiri on joko hyvin tuttu tai johon en aio syventyä kovin tarkasti.

Aila Meriluodon omaelämäkerrallinen Mekko meni taululle Seela Sellan lukemana on erinomainen. Pidin mös Kyllikki Villan teoksen Vanhan naisen lokikirjan autenttisesta tunnelmasta ja lukijasta, Marja-Liisa Martónista.

 

***

 

Vielä: 

Monet näistä ominaisuuksista kytkeytyvät toisiinsa, ja jos toisaalta tässä, kuten muussakin, kirja ratkaisee. Jos jokin lempitiiliskiviromaaneistani julkaistaisiin liioittelevana, paatoksellisena kuunnelmana, kuuntelisin varmasti! Ja itse asiassa olen päättänyt loppuvuoden aikana kuunnella todella pitkän teoksen, Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla.

 

Jenni / Lukulamppu
jenni@lukulamppu.fi

 

sisaltoalue_mainospalkki
Äänikirjalinkit vievät Elisa Kirjan sivustolle. Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani. Elisa Kirjassa voit kuunnella äänikirjojen alut veloituksetta.

sisaltoalue_mainospalkki

 

***

Lukulampun blogi

Lukulampun blogissa kirjoittavat toimituksen jäsenet sekä Lukulampun avustajat. Kerromme juttujen teosta, jaamme Lukulampun kuulumisia, pohdimme kirjakokemuksia ja lukemiseen liittyviä asioita, fiilistelemme… Myös lukijoiden kirjakokemukset ja -kysymykset sekä kaikenlaiset lukemiseen liittyvät kirjoitukset ovat tervetulleita. Ota yhteyttä: toimitus(at)lukulamppu.fi

Lukulampun blogin kirjoitukset löytävät Lukulampun etusivun Kirjablogit-välilehdeltä sekä täältä.

 

Millainen on hyvä äänikirja sinun mielestäsi?

4 comments

  1. Täällä Pohjantähden alla saattaisi olla nykyihmiselle myös raikas ja innostava LUKUkokemus ihan tekstinäkin…

    Luin trilogian ensimmäisen (ja tähän asti ainoan) kerran kymmenkunta vuotta sitten. Koska työskentelin silloin (jos nytkin) kirjojen parissa, otin sen ”projektiksi”, melkein urakaksi. Olinhan hyvin omasta mielestäni sisällä ilmaisuteknisessä, kirjoitustaidoilla häikäisevässä ajantasaisessa nykyproosassa. Joten väinölinna tuntui agraariselta peruskirjallisuudelta, johon piti tutustua enemmänkin työn puolesta.

    Vielä mitä! Olipahan vapauttavaa ja rentouttavaa lukea selkeää, täydellisen kitkattomasti rullaavaa kuvailevaa tekstiä, jossa tarina on luuytimessä eikä mukana raahattava kehys. Tarkoitus oli lukea ykkönen sillä kesälomalla ja lisäosat seuraavina. Niin vaan meni samaan putkeen kaikki kolme, enkä muista koska olen viimeksi ollut sellaisessa pageturner-fiiliksessä.

    TPA:n voi siis mielestäni kuunnella aivan yhtä hyvin kuin lukea, mutta itselleni oli ”puhdistava” kokemus nimenomaan LUKEA selkeää proosaa. Sen suhteen ei tarvinnutkaan olla antennit koholla siltä varalta, että kohta tulee jokin kikkakkolmonen. Vain lukea.

  2. Lukulampun Jenni

    Kiitos pitkästä ja kiinnostavasta kommentista!

    Olen ehdottoman samaa mieltä, että TPA kannattaa myös lukea. Luin sen kymmenisen vuotta sitten, ja lukukokemus oli samankaltainen kuin sinulla. Otin teoksen mukaan matkalle, että ”tulee luettua, kun ei ole muutakaan kirjaa, eikä ainakaan lukeminen lopu kesken”. Meinasi silti loppua lukeminen kesken, sillä olin niin kirjan imussa, että luin sen melkein yhteen putkeen! Siitä asti olen ajatellut lukea teoksen uudelleen, mutta koska aikaa ei muka vielä ole ollut, niin nyt sitten ajattelin kokeilla äänikirjaa. Kuuntelen mielelläni tuttuja teoksia, koska on mielenkiintoista vertailla luku- ja kuuntelukokemusta – ja aina on mieluista palata hyväksi tiedetyn teoksen pariin.

    Selkeä proosa on minustakin puhdistavaa. Siksi palaan esim. kotimaisten realismin klassikkojen pariin aika ajoin.

  3. Elina Kansanen

    Kuuntelin TPA ekan kerran jo vuosia sitten. Lapsena luin sen. Sanat eivät riitä kertomaan kokemusta, jonka olen kokenut. Aina uudelleen ja uudelleen palaan Veikko Sinisalon lukemaan TPA -äänikirjaan. Se on huikea satsi! Sinisalo lukeminen sai teoksen tuntumaan näytelmältä, elokuvalta, tosielämältä… Hän sai joukko- ja tappelukohtaukset tuntumaan, että oikeasti olisi isokin porukka äänessä! Kirjasarjassa on palanen historiaamme, joka koskettaa jokaista suomalaista. Kuunnelkaa ja ihmetelkää! Ennenkaikkea nauttikaa Veikon ”tulkinnasta”!

  4. NannyLin

    Kiitos artikkelista.
    Olen kanssasi monesta asiasta samaa mieltä, kuten siitä että pitäisi olla enemmän äänikirjoja tarjolla. Ja olen huomannut, etten ole ainoa, joka kaipaa cd -äänikirjoja. Eritoten rakkausromaaneja ja historiallisia romaaneja kaivattaisiin enemmän.

    Katsoin talvella 2015 Outikirjastojen cd/mp3 valikoimaa ja tein seuraavan havainnon:
    Jännityskirjallisuutta on cd -levyinä 127 ja mp3 -levyinä 13 teosta.
    Romanttista kirjallisuutta on ainoastaan cd -levyinä 17 ja mp3 –levyinä 1 teosta.
    Viihdekirjallisuutta on cd -levyinä 12 ja mp3 -levyinä 5 teosta ja näistäkin on osa samoja kuin romanttisessa kirjallisuudessa eli näin ollen niitä on todellisuudessa vieläkin vähemmän (siis viihdettä ja romantiikkaa).

    Erityisesti ainakin minä kaipaan seuraavilta kirjailijoilta enemmän tuotantoa cd:nä (myös sellaisia, jotka ovat aiemmin olleen c-kasettina, koska c-kasettisoittimia ei enää nykyään ole monellakaan kotona):
    – Kirsti Manninen/Enni Mustonen (paljon uutta ja vanhaa tuotantoa, jota ei ole kuunneltavissa)
    – Tuija Lehtinen (myös paljon uutta ja vanhaa tuotantoa, jota ei ole kuunneltavissa)
    – Hilja Valtonen
    – Danielle Steel
    – Nora Roberts
    – Laila Hirvisaari/Laila Hietamies
    – Anni Polva
    – Johanna Marttila
    Ja varmasti on monia muita hyviä kirjailijoita.
    Luen paljon kirjoja, mutta esim. automatkoilla, käsitöitä tehdessä, lenkkeillessä jne. olisi kiva kuunnella äänikirjoja.

    Itse tykkään mm. Laura Jurkan, Sinikka Sokan ja Vieno Saariston lukemista kirjoista. Edellä mainitut ovat lukeneet ainakin 90 -luvulla. Tämän päivän lukijoista minulle on tuttu ainakin mainitsemasi Leena Lehtolaisen dekkareita lukenut Krista Putkonen-Örn ihan hyvä lukija mielestäni. Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiilin luki vuonna -89 Vieno Saaristo ja vuonna 2006 sen luki uudestaan Rinna Paatso. Mielestäni vanhempi versio oli parempi, eläväisempi ja huumorintajuisempi.

    Minun mielestä lukijan pitää temmata mukaan, olla elävää, huumorintajuista, mutta toisaalta myös vakavaa, jos aihe vaatii. Lukemisen pitää olla sujuvaa, ei kömpelöä eikä yliampuvaa tai teennäistä, eikä myöskään lässyttävää tai alentavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.