ommelten_valinen_aika

María Dueñas: Ommelten välinen aika

Espanjalaisen María Dueñasin esikoisromaani Ommelten välinen aika on valloittanut lukijoita ympäri maailman. Parhaillaan Yle Teemalla nähdään kirjaan perustuva televisiosarja. Tutustu teokseen!

 

Minun kohtaloni suunnan muutti kirjoituskone. Kyseessä oli Hispano-Olivetti, ja viikkojen ajan minut erotti siitä näyteikkunan lasi. Kun mietin sitä nyt, vuosien tuoman etäisyyden suojista, tuntuu käsittämättömältä, että tuo yksinkertainen kapine saattoi vaikuttaa niin merkittävästi elämäni kulkuun, muuttaa täysin sen suuntaa ja tehdä kaikki suunnitelmani tyhjiksi neljässä päivässä. Näin kuitenkin tapahtui, enkä voinut mitenkään estää sitä. (Teoksen alku)

María Dueñasin teos Ommelten välinen aika on käännetty jo yli 25 eri kielelle käännetty, myynyt yli miljoona kappaletta ja palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla. Se kuljettaa Madridista eksoottiseen etelään ja kapeille marokkolaisille kujille nuoren espanjalaisen ompelijan, Sira Quirogan, matkassa, sodan ja rakkauden koetuksissa 1930-luvulla ja sodan aikaan. Teosta on kiitetty tarkasta ajankuvauksesta. Ommelten välinen aika on historiallinen epookki, vakoilukertomus ja kasvukuvaus kertoo hiljaisista vaikuttajista historian nurjalla puolella.

Kulttuuri kukoistaa -blogissa kiitetään kirjan luettavuutta ja vauhdikkuutta: ”Tätä on hyvä lukea unikirjana tai lomalla: vauhdikkaita tapahtumia riittää täydet 600 sivua, joten siihen voi uppoutua rauhassa, ja Siran mukana on turvallista seikkailla.”  Nelliinan vaatehuone -blogin pitäjä on sitä mieltä, että kaikkien pitäisi lukea tämä kirja: ”Koska olen sitä mieltä, että teistä jokaisen pitäisi tämä kirja lukea, en uskalla tehdä juonipaljastuksia juuri enempää. Historiafriikeille kirja tarjoaa varmasti paljon mielenkiintoista luettavaa, siinä missä taas mielummin nuoren naisen elämänkoulusta lukevalle 1900-luvun alkupuoli puolestaan luo vain kiinnostavat raamit. Suosittelen lämmöllä.” 

Tutustu myös televiosarjaan. Tällä hetkellä, 24.4.2016, neljä jaksoa on katsottavissa Yle Areenassa.

 

sisaltoalue_mainospalkki

Lue e-kirjan alku

María Dueñasin teos Ommelten välinen aika (El tiempo entre costuras, WSOY 2013, suom. Sari Selander) on saatavana painettuna sekä e-kirjana.

Painetun teoksen hinta on 31,60 € Lukulampun kaupassa. Tutustu ja osta täällä.  Lukulampun kauppa on toteutettu yhdessä kotimaisen Booky.fi:n kanssa. Ei toimituskuluja, ja kirjan voi tilata myös lahjansaajan osoitteeseen.

E-kirjan hinta on Elisa Kirjassa 24.4.2016 asti 4,90 €, normaali hinta on 15,90 €. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös lukea kirjan alun veloituksetta.  Myös Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani, ja myös e-kirjoja voi ostaa lahjaksi.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Aiemmat viikon kirjat löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.