margaret_atwood_orjattaresi

Margaret Atwood: Orjattaresi

Viikon äänikirjamme on Margaret Atwoodin Orjattaresi. Kirjaan perustuvan televisiosarjan myötä uudelleen kiinnostuksen kohteeksi noussut teos on teemoiltaan ajankohtainen yhä edelleen, kolmekymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen. Orjattaresi on saatavana äänikirjana, e-kirjana ja painettuna. Kuuntele äänikirjan alku veloituksetta.
Kanadalainen Margaret Atwood (s. 1939) on tehnyt pitkän uran kirjailijana, runoilijana ja kirjallisuuskriitikkona sekä feministinä, naiskirjailijoiden ja kaikkien naisten puolestapuhujana. Atwood on edelleen aktiivinen kirjoittajana ja myös sosiaalisessa mediassa, jossa hän ottaa kantaa mm. ihmisoikeusasioihin ja toisaalta kannustaa nuoria taiteilijoita. Tutustu Margaret Atwoodin virallisiin kotisivuihin.

Suomalainen kustantaja on kiteyttänyt Orjattaresi-dystopian idean näin: ”Romaani kertoo lähitulevaisuuden Yhdysvalloista, jossa vanhatestamentilliset fundamentalistit ovat ottaneet vallan. Hedelmälliset naiset on alistettu nimettömiksi synnytyskoneiksi, yksikään nainen ei saa lukea eikä kirjoittaa, kaikkea valvotaan. Vähitellen kapinan siemenet alkavat kuitenkin itää kaikkien kastien naisissa.”

Orjattaresi-kirjasta alettiin puhua Donald Trumpin vaalikampanjan aikaan: monista tuntui, kuin fiktio olisi herännyt henkiin. Lopullisesti kirja nousi uuteen suosioon The Handmaid’s Tale -televisiosarjan myötä. Lue sarjan esittely HBO Nordicin sivustolla.

Kirjaluotsi-blogissa on esitelty perusteellisesti Orjattaresi-romaania. Lukukokemus kiinnittyy yhtäältä kirjan ajankohtaisuuteen: ”Pelottavinta kirjassa on se, etteivät sen kuvaamat asiat ole vain mielikuvitusta, vaan ne ovat kaikki jo toteutuneet jossain päin maailmaa.” Mutta toisaalta Atwoodiin kannattaa tutustua ”vain” kirjallisesta näkökulmastakin: ”– jäljellä jää vielä yksi tosiseikka: onhan se pirun hyvä kirja! En osannut odottaa, miten koukuttava juoni ja mukaansatempaava kerronta kirjassa on.” Lue koko blogiarvio.

Tutustu Orjattaresi-kirjan esittelyyn myös Wikipediassa.

 

sisaltoalue_mainospalkki

Kuuntele äänikirjan alku

Margaret Atwoodin Orjattaresi (The Handmaid’s Tale, Tammi, äänikirjan julkaisuvuosi 2017, suom. Matti Kannosto) on saatavana äänikirjana, e-kirjana ja painettuna teoksena.

Äänikirjan hinta on 19,90 € Elisa Kirjassa. Kirjan pituus on 12 h 36 min, lukija on Susa Saukko. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös kuunnella teoksen alun veloituksetta

E-kirjan hinta on 13,90 € Elisa Kirjassa. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös lukea e-kirjan alun ilmaiseksiSekä e- että äänikirjoja voi ostaa itselle tai antaa lahjaksi. Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani.

Painetun teoksen hinta on 24,90 € Lukulampun kaupassa. Tutustu ja osta täällä. Lukulampun kauppa on toteutettu yhdessä kotimaisen Booky.fi:n kanssa. Ei toimituskuluja, ja kirjoja voi tilata myös lahjansaajan osoitteeseen.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Aiemmat viikon kirjat löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.