Lukulampun blogi

Lukulampun blogi: Veronmaksajien piikkiin?

Koska olen toiminut työurallani B2B-myynnin parissa useilla eri toimialoilla, olen nähnyt monenlaisia esimerkkejä siitä, miten yritykset suhtautuvat julkiseen sektoriin asiakkaana. Kärjistettynä: toiset ovat linjanneet, että julkista sektoria ei edes yritetä tavoitella, jätetään monimutkaiset tarjouspyynnöt ja raskaat kilpailutukset muiden heiniksi. Toiset taas haluavat valtion, kunnan tai jonkin muun julkisen sektorin toimijan asiakkaakseen hinnalla millä hyvänsä: usein tarjous voitetaan reippaasti tappiollisella hinnalla ja luotetaan siihen, että kyllä julkisen sektorin pitkät sopimukset, isot volyymit ja mahdollisuus tuottoisaan lisämyyntiin kompensoivat liikkeellelähdön kannattamattomuuden.

Kirjojen lukeminen mielletään kuluttajien harrastustoiminnaksi. Nyt, kirja-alan pitkäaikaisen murroksen jatkuessa, tulee mieleen, että onko kotimainen kirjallisuuskin porskuttanut pitkään julkisen sektorin rahoilla? Perinteisesti kun oppikirjamyynti peruskouluille tai toisen asteen opiskelijoille on ollut kustannusalan taloudellinen kivijalka. Lisäksi kirjastot ovat vieläkin hyviä asiakkaita, ovathan kirjastojen ostovolyymit suuria. Sekä koulujen että kirjaston kohdalla on nähtävissä uhkia: kirjastojen määrärahat pienenevät julkisen sektorin kehnon taloustilanteen vuoksi ja oppimateriaalien digitalisointi etenee hitaasti mutta varmasti. Uskon, että kustantamojen oppikirjaosaaminen on olennaista myös digimateriaalin tuotannossa, mutta voi olla, että digitalisointi tuo mukanaan myös muutoksia oppimateriaalien rahavirtoihin. Ei kai kirja-alalla ole laskettu liikaa sen varaan, että julkisen sektorin ”pakko-ostoksilla” voisi elää mukavasti?

 

Tuella on paikkansa, mutta sen varaan ei kannata laskea

 

Sinänsä kulttuurialan tukeminen julkisin varoin on tietenkin hyvä juttu. Kun haastattelin kesällä sarjakuvakustantajia, tuli pienten kustantajien kommenteista hyvin ilmi, että kulttuurityöstä olisi mukava saada edes omansa pois. Pienen kielialueen kulttuurin säilymisen kannalta on olennaista, että yhteisistä verovaroista panostetaan kulttuuriin – esimerkiksi kirjastolaitoksen ei pidä antaa kurjistua, vaikka leikkauksilta ei ole kirjastoissakaan vältytty. Joissakin maissa valtio tukee hyvinkin reippaasti omaa kulttuurituotantoaan. Ranskassa tuetaan ranskankielistä kulttuuria hyvin voimakkaasti, mm. pienten kirjakauppojen säilymistä on tuettu monenlaisilla laeilla. Esimerkiksi vuosi sitten säädettiin laki, jonka tarkoitus on rajoittaa Amazonin kilpailuasemaa ranskalaisilla kirjamarkkinoilla.

Myynti-ihmisenä en kuitenkaan voi olla sitä mieltä, että muita ratkaisuja Karjalaisen uutisoimaan kirjamyynnin jatkuvaan kurjistumiseen ei olisi kuin veronmaksajien rahat. Ruotsalaiset osaavat tehdä kulttuurilla rahaa – ruotsalainen kirjallisuus menee maailmalla kaupaksi siinä missä ruotsalainen musiikkikin. Kyllä suomalaistenkin kirjojen uutta ostajakuntaa kannattaa hakea aggressiivisesti Suomen rajojen ulkopuolelta. Alkukielellä suomalaista kirjallisuutta tosin taitavat lukea lähinnä suomalaiset itse, mutta eipä ruotsiakaan puhuta kovin laajalti maailmassa, vaan käännöksinä ruotsalaisetkin kirjat menestyvät.

Suomen Kuvalehti kirjoittaa, kuinka vaikeaa on mitata Frankfurtin kirjamessujen tuloksia. Tänä vuonnahan Suomi oli teemamaana Frankfurtissa ja suomalainen kirjallisuus sai messuilla runsaasti huomiota. Suomen Kuvalehden haastattelussa monet kirja-alan toimijat kuitenkin kritisoivat epäselviä mittareita ja hämärää tilastointia. Ja myyntihän on pitkäjänteistä työtä – messujen jälkeenkin pitää panostaa vientiin ja myyntiosaamiseen ja tuntea kansainvälisen kirjabisneksen lainalaisuudet.

Lisäksi uskon, että käsi kädessä vientimenestyksen kanssa kulkee e-lukemisen kasvu. Helsingin Sanomat uutisoi juuri Suomen tuoreimmista e-kirjan myynti- ja lainausluvuista.

 

Uusia ostajia koko maailmasta

 

Ne suomalaislukijat, jotka ovat päässeet e-kirjojen lukemisen makuun, ovat solahtaneet luontevasti seuraamaan globaaleja kirjamarkkinoita. Eikä tämä koske pelkästään lukemista, vaan myös kirjailijat tavoittelevat yhä useammin ensisijaisesti kansainvälistä yleisöä. Lukulampussa haastatellut Emmi Itäranta ja Heikki Hietala ovat kertoneet, miten suomalainen kirjailija tavoittaa lukijoita ympäri maailmaa, vieläpä ilman suomalaisen kustantajan mukanaoloa. Lukijahaastattelussa Kaisa Pellinen kertoo, miten hänen kirjaostonsa keskittyvät lähes yksinomaan englanninkielisiin e-kirjoihin lukulaitteen ja omien genremieltymysten perusteella. Kun suomalaiset lukijat ja kirjailijat ovat jo laajentaneet kirjamaailmaansa kotimaan rajojen ulkopuolelle – ja vieläpä digitaalisuuden ansiosta – on kotimaisten kustantamojen ja kirjamyyjien hyvä pohtia, miten itse voisi päästä luontevasti samalle tasolle.

Kirjapuhetta leimaa jossain määrin vieläkin jako ”taiteelliseen” ja ”kaupalliseen” – vaikka toki kuuluu paljon niitäkin puheenvuoroja, että taide on täysin uhrattu kaupallisuuden alttarille. Mutta mikäli haluamme kotimaisen kirjallisuuden pysyvän elossa, pitää kirjoja myydä lisää. Kotimaan rajojen ulkopuolelta kirjoillemme löytyy uusia ostajia ja lukijoita – ja kun myynti tapahtuu digitaalisesti, on kotimainen kirjallisuus vain parin klikkauksen päässä kansainvälisestä ostajasta.

 

Salla / Lukulamppu.fi
salla(at)lukulamppu.fi

 

***

Lukulampun blogi

Lukulampun blogissa kirjoittavat toimituksen jäsenet sekä Lukulampun avustajat. Kerromme juttujen teosta, jaamme Lukulampun kuulumisia, pohdimme kirjakokemuksia ja lukemiseen liittyviä asioita, fiilistelemme… Myös lukijoiden kirjakokemukset ja -kysymykset sekä kaikenlaiset lukemiseen liittyvät kirjoitukset ovat tervetulleita. Ota yhteyttä: toimitus(at)lukulamppu.fi

Lukulampun blogin kirjoitukset löytävät Lukulampun etusivun Kirjablogit-välilehdeltä sekä täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.