leena_paasio_melkein_aiti

Leena Paasio: Melkein äiti

Viikon kirjamme on Leena Paasion Melkein äiti, esikoisromaani ja uusperhekuvaus. Kirja on saatavana e-kirjana ja painettuna. Lue e-kirjan alku veloituksetta.

 

”Uusperheen onni ei aina ole itsestään selvää. – Vaimoni Anu tuntee jäävänsä Siiriä koskevissa päätöksissä ulkopuoliseksi, Jani myöntää. Jotta kuvio toimii, kaikkien aikuisten pitää tehdä tietoisesti töitä. – On hyväksyttävä, että kateus ja mustasukkaisuus ovat osa elämää. Tämä vaatii paljon meiltä kaikilta, etenkin Anulta ja Miran puolisolta Mikolta. Jani kammoaa ”emme keskustele kasvotusten” ja ”aina sä olet tollanen” -erovanhemmuutta. – Avoimuus on kaiken a ja o. Anu ymmärtää, ettei ole Siirin äiti, mutta silti minusta hän on miltei tasavertainen vanhempi kanssani, kehuu Jani vaimoaan.” (ote kirjan alusta)

 

Moni saa puolison lisäksi elämäänsä tämän lapsen ja ex-puolisonkin. Tällaisesta tilanteesta kertoo Leena Paasion romaani Melkein äiti. Siinä kirjan päähenkilöstä Anusta tulee rakkauden myötä esikoulaistytön äitipuoli. Tytön mukana perhekuvioihin tulevat hänen äitinsä ja tämän uusi puoliso. Anu kokee, ettei hän osaa koota perhepalapeliä.

Kulttuuri kukoistaa -blogissa kirjaa on luettu paitsi kirjallisena teoksena myös omakohtaisten kokemusten kautta. Ote bloggauksesta: ”Rehelliset kohtaamiset ovat kirjan parasta antia. Ja moni meistä uusvanhemmista voisi viedä niitä paljon pidemmälle, mutta Paasio pysyy kohteliaan välimatkan päässä, vaikka tulee antaneeksi Anusta suorastaan ärsyttävän kiltin ja hössöttävän kuvan.” Lue koko blogiarvio. Lukulampun Salla on kirjoittanut romaanista kirjablogissaan: ”Kirjan sujuvuus antaa kyllä aiheen toivoa, että Paasio kirjoittaisi joskus lisääkin. Suomalaista keskiluokkaista arkea kuvaaville elämänläheisille romaaneille on kyllä tilausta.” Lue koko blogiarvio.

Lue haastattelu Mitä luet, Leena Paasio?

 

sisaltoalue_mainospalkki

Lue e-kirjan alku

Leena Paasion Melkein äiti (Kosmos 2015; e-kirja ja pokkari 2017) on saatavana e-kirjana ja painettuna teoksena.

E-kirjan hinta on 9,90 € Elisa Kirjassa. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös lukea e-kirjan alun veloituksetta.E-kirjoja voi ostaa itselle tai antaa lahjaksi. Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani.

Painetun, pehmeäkantisen teoksen hinta on 11,10 € Lukulampun kaupassa. Tutustu ja osta täällä. Lukulampun kauppa on toteutettu yhdessä kotimaisen Booky.fi:n kanssa. Ei toimituskuluja, ja kirjoja voi tilata myös lahjansaajan osoitteeseen.

 

sisaltoalue_mainospalkki

Aiemmat viikon kirjat löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.