kierrätyskeskus_kaunokirjallisuus_runous

Kuukauden kierrätyskirjavinkit: kaunokirjallisuutta ja runoja

Huhtikuussa Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kirjateema on kaunokirjallisuus ja runot. Tutustuimme Kierrätyskeskuksen verkkokaupan tarjontaan ja kysyimme vinkkejä tuoteryhmävastaava Miia Podworskylta. Lisäksi Lukulampun toimittaja ehti jo itsekin käydä ostoksilla.

Artikkeli on toteutettu yhdessä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa.*

Kaikissa Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksissa on omat kirjamyyntiosastonsa. Suuri osa kirjoista tulee lahjoituksina yksityishenkilöiltä.

Tuoteryhmävastaava Miia Podworsky kertoo, että erityisesti suomalaisten klassikkoromaanien ja -runojen ystävien kannattaa nyt lähteä liikkeelle.

–  Aika paljon löytyy kotimaisten kirjailijoiden klassikoita. Hietamiestä, Paasilinnaa, Päätaloa, Waltaria, Leinoa, Podworsky kuvailee. – Suomalaista kirjallisuutta on ylipäätään runsaasti, esimerkiksi Jari Tervon kirjoja.

kohti

Uudehkosta kotimaisesta kirjallisuudesta mainittakoon esimerkiksi Juha Itkosen Kohti, jonka saa verkkokaupasta kovakantisena kahdella eurolla. 

jää

Ulla-Lena Lundbergin Finlandia-voittaja Jää on niin ikään myynnissä hyväkuntoisena mutta edullisesti. 

Veikko Huovisen tuotanto on kokonaisuudessaan klassikkoainesta. Huoviselta on myynnissä verkkokaupassa Puukansan tarina, joka osoittaa, että toisin kuin ehkä luulimme, puilla ja metsällä on äänensä. 

puukansan_tarina

Muita klassikkovinkkejä ovat Juhani Ahon lastuvalikoima ja ulkomaisista teoksista esimerkiksi August Strindbergin Mustat liput.

 

ketunkivellä

Elämäkertoja ja elämänviisauksia

Myös elämäkerroista kiinnostuneille löytyy luettavaa verkkokaupasta.

Ketunkivellä on Ritva Haavikon toimittama teos Helvi Hämäläisen elämästä. Se kertoo kertoo Hämäläisen lapsuudenmuistelmat ja elämänvaiheet sekä esittelee kirjeitä tämän parinkymmenen ensimmäisen kirjailijavuoden varrelta.

Miina Sillanpää – edelläkävijä on edelleen ajankohtainen. Aura Korppi-Tommolan kiitetty teos kertoo muun muassa, kuinka naisten oikeudet ja lastensuojelu ovat kehittyneet Sillanpään aikana ja sen jälkeen.  Antti Arnkilin ja Olli Sinivaaran toimittama antologia Kirjoituksia Väinö Linnasta lähestyy Linnan tuotantoa monesta näkökulmasta. 

alkemisti

 

Moni etsii kaunokirjallisuudestakin elämänviisauksia ja -oppia. Paulo Coelho on lukijoiden kestosuosikki, ja myynnissä onkin muun muassa Coelhon kenties tunnetuin teos Alkemisti. 

– Myymälöissä on paljon Coelhon kirjoja, Miia Podworsky kertoo.

peippo_vei

Runoja ja lastenkirjoja

Murrerunoilija Heli Laaksonen ilahduttaa hauskoilla ja koskettavilla, hyvin osuvilla ja helposti lähestyttävillä runoillaan. Laaksosen Peippo vei liikkuu sujuvasti luonnon keskellä ja arkisen elämän kiemuroissa. 

Runot sopivat hyvin lahjakirjoiksi, ja kokoomateoksen kautta on helppo tutustua runouteen laajemminkin. Hannu Sarralan kokoama Suuri runokirja kerää yhteen runoutta vuodenajoista sekä elämästä ja tunteista.

tarzanin_paluu

Myös lapset ja koululaiset on huomioitu kuukauden kirjavalikoimassa. Tarjolla on esimerkiksi paljon Astrid Lindgrenin teoksia sekä Edgar Rice Burroughsin Tarzanin paluu.

Fantasiakirjoissa on valikoimaa Pottereista Polgaraan. Polgara Velhottaren tarina on ikimuistoinen huipennus moniosaiselle Belgarionin tarulle, mutta sopii myös yksittäin luettavaksi. 

 

Lopuksi vinkki omista suosikeistani Nihtisillan Kierrätyskeskuksesta, jossa kävin tutustumassa kuukauden teemaan: Doris Lessingin omaelämäkerran molemmat osat ja Tove Janssonin Reilua peliä -romaani yhteensä kahdeksalla eurolla. Ne tosin saivat jo uuden kodin, mutta ainakin Lessingiä oli tarjolla runsaasti – kuten monia muitakin kirjoja.

 

Kirjat kiertoon

Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kirjateema vaihtuu kuukausittain. Kuukauden teema on nostettu esiin Kierrätyskeskuksen verkkosivuilla ja -kaupassa, myymälöissä teemakirjat löytyvät kassojen lähistöltä.

Toukokuun kirjateema on piha ja puutarha. Teoksia voi lahjoittaa suoraan Kierrätyskeskuksen myymälöihin. Myös kaunokirjallisuutta ja runoutta voi lahjoittaa edelleen.


Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on sosiaalinen, voittoa jakamaton yhteiskunnallinen yritys. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen tavaroiden uudelleenkäyttöä edistämällä sekä tarjoamalla ympäristökasvatusta ja -koulutusta erilaisille ryhmille.

Tutustu Kierrätyskeskukseen.
Tutustu Kierrätyskeskuksen verkkokauppaan ja sen kirjatarjontaan.


Teksti: Jenni Saarilahti / Lukulamppu.fi, kuvat:  Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus
Artikkelin teksti on lisensoitu Creative Commons 1.0 -lisenssillä.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

*Artikkeli ilmestyy osana Lukulampun ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n sisältöyhteistyötä. Lue lisää Lukulampun yritysyhteistyöstä.

Millaisia kierrätyskirjalöytöjä olet tehnyt? Oletko käynyt ostoksilla Kierrätyskeskuksessa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.