MaryMarck_Eevanluokka

Klassikko: Mary Marck, Eevan luokka

Tuotteliaan ja monipuolisen Kersti Bergrothin (1886–1975) kirjailijanimellä Mary Marck julkaisema tyttökirja Eevan luokka (ilm. vuonna 1917) jatko-osineen kuuluu ehdottomasti suomalaisiin nuortenkirjaklassikoihin. Paremman väen helsinkiläisperheen vanhin tytär Eeva on Eevan luokassa kolmetoistavuotias yhteiskoululainen ja toveripiirissään suosittu ja arvostettu tyttö. Romaani kuvaa löyhän episodimaisesti syyslukukauden tapahtumia, luokan sisäisten suhteiden kehittymistä sekä koulun opettajapersoonia. Syksyn mittaan tapahtuu kommelluksia niin koulussa kuin kotonakin, mutta myös ikäviä sattumuksia joudutaan selvittelemään.

Turun yliopiston Suomen historian dosentti ja tutkija Anu Lahtinen vastaili Lukulampun kysymyksiin Mary Marckin Eeva-sarjan maailmankuvasta. Lahtinen kertoo lukeneensa Mary Marckin tuotantoa jo koululaisena. Myös Anni Swanin (1875–1958) tyttökirjat olivat jo tuolloin hänen suosikkejaan.

 

Mary Marckin Eeva-sarjan kirjat on julkaistu vuosien 1917 ja 1923 välisenä aikana. Aikakauden vaikeisiin tapahtumiin viitataan kirjoissa hyvin vähän ja verhotusti. Oliko ylipäätään tapana nuortenkirjoissa viitata esimerkiksi politiikkaan?

‒ Poikien seikkailukirjoissa oli paljonkin sotaa ja politiikkaa, mutta tyttökirjoissa vähemmän. Niiltäkin edellytettiin tiettyä kantaaottavuutta ja kasvattavuutta – Eeva-sarjan viimeisiä kirjoja moitittiin ”backfish”-kirjallisuudeksi, koska niissä oli romanttisia sävyjä. Tosiaan valtio itsenäistyy aika huomaamatta kirjoissa. Eevan luokkatoveri Hertta taitaa sanoa, että hänen täytyy välillä hoilata kellarin katolla Porilaisten marssia, kun isänmaallisuus valtaa, mutta hyvässä ja pahassa tyttökirjat kuitenkin keskittyvät kotiin, kouluun ja perhepiiriin.

Bergroth eroaa mielestäni esim. Anni Swanista siten, että hänen maailmankuvansa on kosmopoliittisempi ja lukeneempi – vaikka Swaninkin hahmot ovat lukeneet kirjallisuutta ja historiaa, ote on ruraalisempi ja jollakin lailla suomalaiskansallisesti kasvattava.

Bergrothilla esiintyy sinänsä ikiaikaisia teemoja, joita oli jo tyttökirjagenren alkuaikoina esimerkiksi Louisa M. Alcottilla (1832–1888). Tytöt pitävät ompeluseuraa köyhien hyväksi ja Hertta puolustaa tällaista armeliaisuustyötä, kun Rolle Eerola epäilee sen hyödyllisyyttä.

Tyypillinen elementti on myös, että jotakuta ”jaloa” epäillään syyttömästi ja lopulta oikeus voittaa. Marckin kirjoissa yleisesti lasten vanhemmat ovat jonkin verran poliittisesti tai filantrooppisesti aktiivisia.

 

Kirjan lapset ja nuoret kävivät yhteiskoulua, mitä pidettiin varsin rohkeana ja vapaamielisenä ratkaisuna. Kuinka realistista koulumaailman kuvailu kirjoissa on?

– Hyvä kysymys. Tyttöjen ja poikien välit ovat välillä vähän vaivautuneita, mutta Marckin ajatus tuntuu olevan, että olisi hyvä jos tytöt ja pojat tulisivat juttuun toistensa kanssa. Eevan luokka -kirjassa poikia ei oikein vielä haluta kutsua tyttöjen mukaan, mutta myöhemmin luokka juhlii yhdessä. Ehkä tavoitteena on ollut ainakin rohkaista nuoria luontevaan yhdessäoloon.

Bergroth muistaakseni luki itse yksityisesti – ja Viipurissa, kun taas hänen kirjansa sijoittuvat selkeästi Helsinkiin. Isä oli rehtori, mutta en tiedä, miten läheinen suhde Bergrothilla oli todellisuudessa kouluyhteisöön. Hahmot ovat ihanteellisia ja karrikoituja, eikä Bergrothilla ole ollut omakohtaista kokemusta lapsuudesta 1910–1920-luvulla, mutta varmasti hän on pyrkinyt kohtuulliseen ajantasaisuuteen. Hahmoissa on toisaalta mielestäni jonkinlaista ironista genrellä leikittelyä, joka tekee niistä erityisen viehättäviä.

Muistelmassaan Löytöretki (Otava 1979) Bergroth itse kirjoittaa näin:

”On omituista, että näissä 12-13 -vuotiaille tarkoitetuissa kirjoissa ei ollut jälkeäkään silloisesta pessimistis-agnostisesta maailmankatsomuksestani. Minua on joskus moitittu siitä, että nuorisokirjojeni lapset ovat ihannelapsia, joilla ei ole mitään vastineita todellisuudessa.

Mutta olen sitä mieltä, että vaikka tendenssi on pahasta taiteessa yleensä, on se täysin oikeutettu lastenkirjoissa. Lapsihan on siinä iässä, että sille juuri opetetaan moraalia. Ja hyvä tapa opettaa lapselle moraalia on näyttää sille esikuvia.”

 

Teokset ovat nykysilmin melko feministisiä. Pidetään itsestään selvänä, että tytöt voivat valita akateemisen uran siinä missä miehet. Tosin vaimon ura on varteenotettava vaihtoehto. Mitä mieltä olet tästä?

– Bergrothin kirjoissa tarjotaan selvästi erilaisia vaihtoehtoja – on opiskelua ja pohdintaa erilaisista sopivista ammateista. Toisaalta tuntuu siltä, että kun tasa-arvokysymyksiä nostetaan esiin, niitä nopeasti kevennetään huumorilla. Esimerkiksi Etta Penttilä pitää tyhmänä ajatusta, että naisen pitäisi ajatella. Toisaalta ilmassa on tietoisuutta ihanteista – pitäisi olla hiljainen ja hillitty ja naisellinen, toisaalta tähän ei pystytä eikä sitten oikeastaan aina halutakaan. Ajattelisin, että nämä lapset ovat omana aikanaan melko ”edistyksellisiä” sivistyneistön lapsia, vaikka urarajoitukset ovat kuitenkin erilaisia kuin nykyään.

 

Kiusallisesti luokan ylipainoista ja siksi kai myös tyhmintä tyttöä pilkataan ja hänelle ilkeillään suoraan vasten kasvoja koko ajan. Oliko tämän tarkoitus olla huumoria vai mitä?

– Se on tosiaan piinallista luettavaa nykynäkökulmasta – ei taida olla vieläkään vierasta lastenkirjoissa. Lihavuutta pilkataan varsin julmasti, ja Ettan isänkin tyrannimaisuus muuttuu muka jotenkin ”huvittavaksi” sitä kautta. Pyöreys liitetään ahneuteen ja itsekurin puutteeseen eikä sitä edes yritetä ymmärtää. Voi vain miettiä, miten ”hauskaa” tällainen olisi oikeassa elämässä. Eevan luokassa lihavat ovat paariaa. Ylimalkaan vanhojen aikojen tyttökirjoissa pojat katsovat oikeudekseen sanoa melko musertavia mielipiteitä, joille kirjoittaja mielestäni antaa hiukan enemmän painoa kuin tyttöjen vastarinnalle; mutta molemmat ovat Marckilla läsnä, sekä tyttöjen että poikien tulkinnat.

 

Mikä näissä vanhoissa tyttökirjoissa ja erityisesti Eevoissa kiehtoo?

– Mary Marckilla on jotenkin huvittunut ja leikillinen ote nuorisokuvauksissa. Tuntuu siltä, että nuorten keskustellessa esimerkiksi kirjallisuudesta tai elokuvista näiden suulla samalla tehdään kärjistäen näkyväksi lajityyppien hullunkurisiakin piirteitä, kuten erämaakuvauksien tai dekkarien piirteitä: on vaikka hienoa, kun alamaailma nielaisee jonkun. Toiset tykkäävät kauhuromantiikasta, toiset taas ivailevat sille (esim. Marjan absurdihko romaanin alku Eevan luokka -kirjan alussa). Ironia on mielestäni kuitenkin aistittavissa, eli näitä ei tarjota täysin vakavasti otettavina. Bergrothin leikkisyys onkin mielestäni erityisen kiehtovaa. Myös Helsingin miljöön kuvauksia (Fazer, katujenkulmat jne.) on mukava lukea.

 

Teksti: Kirsi Hietanen / Lukulamppu.fi
Kuvassa:
Mary Marck: Eevan luokka (Evas klass 1917). Otava 1917. 5. painos v. 1982, kannen kuva Martta Wendelin.
Artikkelin teksti  on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

Mary Marckin Eeva-sarja:

Eevan luokka. Otava 1917.
Vähän enemmän Eevasta. Otava 1918.
Yhteiskoululaisia. Otava 1921.
Hyvästi Eeva! Otava 1923.

 

Oletko lukenut Mary Marckin teoksia?

 

Lue myös klassikkoesittely Louisa M. Alcottin teoksesta Kahdeksan serkusta. Muut klassikkoesittelyt löydät hakusanan klassikko alta.

1 comment

  1. Liisa Lithovius

    Kaikki Marckit, Alcotit, Coolidget, Swanit monet muut olen lukenut moneen kertaan, aikuisenakin. Muutamia on aika syönyt, suurin osa vieläkin omalla tavallaan kiehtovia tuulahduksia menneistä ajoista. Toivottavasti kiinnostavat vielä lapsenlapsiakin✨

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.