kirsti_manninen_kuva_otava_jouni_harala

Kirsti Manninen löytää aiheita ja tietoa vanhoista julkaisuista – ”Mikään ei voita nettidivareita”

Kirjailija Kirsti Manninen, myös Enni Mustosena tunnettu, kirjoittaa parhaillaan Syrjästäkatsojan tarinoiden seuraavaa osaa. Historiallisten romaanien kirjoittaja löytää arkistoista ja vanhoista julkaisuista sekä aiheita että taustatietoa. Kirsti Manninen kertoo, miksi historia kiehtoo häntä ja mitkä ovat hänen tärkeimmät lähteensä. 

Artikkeli ilmestyy yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kanssa. Kierrätyskeskuksen kuukauden kirjateemana on joulukuussa Suomi ja historia.*

Mikä historiallisissa tarinoissa ja henkilöissä kiehtoo sinua?

Historiallisissa tarinoissa ja henkilöissä minua kiehtoo erilaisuus ja silti jonkinlainen samankaltaisuus nykyajan kanssa. Uskon todellakin siihen, että jos haluaa rakentaa tulevaa, on ensin ymmärrettävä menneisyyttä.

Mistä kaikkialta kirjailija löytää aiheita?

Yksi parhaista inspiraation ja tiedon lähteistä on Kansalliskirjaston historiallinen sanoma- ja aikakauslehtiarkisto. Mennyt arki ja ihmisten tarpeet, toiveet ja asenteet ovat tallentuneet valokuviakin tarkemmin vanhojen lehtien sivuille pikku-uutisiin ja -ilmoituksiin, virallisiin tiedonantoihin, jatkokertomuksiin, pakinoihin ja välipaloina tarjoiltuihin vitseihin ja pilapiirroksiin.

Millainen merkitys kirjoilla on tiedonlähteinä aikana, jolloin netistäkin löytyy paljon tietoa ja erilaisia aineistoja?

Nettiartikkeleiden tieto on parhaimmillaankin suodatettua ja rajattua, mutta netissä julkaistut vanhat dokumentit ja valokuvat sekä sähköisessä muodossa luettavissa olevat tutkimukset ja e-kirjat ovat toki antoisia ja helppokäyttöisiä lähteitä. Mikään ei kuitenkaan voita nettidivareiden valtavaa tarjontaa – niistä olen löytänyt monet omien romaanieni tärkeimmät lähdeteokset, joita ei löydy enää edes kirjastojen varastoista Kansalliskirjaston holveja lukuun ottamatta.

Voitko suositella tiettyä historiaan liittyvää tietokirjaa, joka olisi sinulle tärkeä tiedonlähteenä tai lukukokemuksena?

Aivan huikea teossarja on WSOY:n aikoinaan julkaisema 24-osainen Suomen sana, kansalliskirjallisuutemme valiolukemisto, johon on koottu todella omituiseen tekijännimien aakkosjärjestykseen näytteitä suomalaisilta kirjailijoilta, toimittajilta ja tekstintekijöiltä keskiajalta 1960-luvulle. Ilman hakemisto-osaa jonkin aiheen tai asian etsiminen on kuin heinäsuovaa penkoisi, mutta joskus olen kyllä heittäytynyt riippumattoon ja lukenut ihan huvikseni jonkin osan
tekstejä peräjälkeen. Joukossa on nimittäin todella harvinaisia tekstinäytteitä, joista osa on käännetty latinasta tai ruotsista nimenomaan tätä teosta varten.

Mikä historiallinen aihepiiri tai henkilö ansaitsisi tietokirjan tai romaanin?

Voi, niitä on todella paljon – nyt kun Suomi 100 -teemaan liittyen on ihmetelty, miksi niin harvoissa elämäkerroissa, elokuvissa ja tv-dokumenteissa on päähenkilönä naisia, lukisin kyllä mielelläni tietokirjan tai romaanin, jonka päähenkilönä olisi esimerkiksi Ruth Munck eli Schwester Ruth ja/tai Saara Rampanen. Nämä sairaanhoitajattaret, jotka lähtivät hoitamaan suomalaisia jääkäreitä saksalaisiin sotasairaaloihin, ovat nimittäin olennainen osa jääkäriliikkeen ja Suomen itsenäisyyden aamunkoiton historiaa ja heidän myöhemmätkin vaiheensa olisivat taatusti kiinnostavaa luettavaa.

Lopuksi: mitä kuuluu, mitä kirjoitat parhaillasi?

Juuri nyt kirjoitan Syrjästäkatsojan tarinoiden seuraavaa romaania Taiteilijan vaimo, joka ilmestyy huhtikuussa 2018.

 

Teksti: Jenni Saarilahti / Lukulamppu.fi, kuva: Otava / Jouni Harala

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Tutustu Kierrätyskeskuksen verkkokauppaan.
Jos verkkokaupasta tilatut kirjat noudetaan Kierrätyskeskuksen myymälästä, tilaukseen ei tule toimituskuluja. Katso verkkokaupan toimitusehdot.

Kuukauden kirjateema näkyy myös kaikissa Kierrätyskeskuksissa. Kuukauden kirjat ovat kassojen lähettyvillä.

 sisaltoalue_mainospalkki

*Artikkeli ilmestyy osana Lukulampun ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n sisältöyhteistyötä. Lue lisää Lukulampun yritysyhteistyöstä.

 


Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy on sosiaalinen, voittoa jakamaton yhteiskunnallinen yritys. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen tavaroiden uudelleenkäyttöä edistämällä sekä tarjoamalla ympäristökasvatusta ja -koulutusta erilaisille ryhmille.

Tutustu Kierrätyskeskukseen.
Tutustu Kierrätyskeskuksen verkkokauppaan ja sen kirjatarjontaan.
Lue Lukulampun Kierrätyskeskus-artikkelit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.