sisustuskirjat_keittokirjat_2014

Kirjasyksy 2014: keittokirjat ja sisustuskirjat

Pidätkö ruoanlaitosta tai haaveilusta kauniiden sisustuskuvien äärellä? Tällä kertaa vinkkaamme tämän vuoden, ja erityisesti tämän syksyn, keittokirja- ja sisustuskirjauutuuksista. Jutun lopusta läydät linkit muihin uutuuskirjakoosteisiin.

Ruokakirjoja moneen makuun

 

raakaleipurinparhaatkakut

Raakaruoka on ollut mukana ruokatrendeissä jo jonkin aikaa. Maria Lönnqvistin Raakaleipurin parhaat kakut (Nemo) sisältää raakaleivonnaisten ohjeita, joiden luvataan sopivan myös aloittelevalle leipurille. Mutkattomuuden ohella resepteissä painottuu se, että raaka-aineet ovat saatavissa pitkälti aivan tavallisista ruokakaupoista ja niiden valinnoissa on suosittu kotimaisuutta.

 

 

 

 

 

suomalaisiasieniruokiaitalialaisellaotteella Ina Ruokolaisen ja Lia Gasbarran teos Suomalaisia sieniruokia italialaisella otteella  yhdistää suomalaisen metsän ja italialaisen keittiön. Kuluneen syksyn aikana tattihulluus taisi tarttua niihinkin, jotka eivät aiemmin olleet edes ajatelleet käyvänsä sienessä. Mutta mitä tehdä sienisaaliille pakastimen uumenissa? Ruokolaisen ja Gasbarran kirjan ohella myös Petri Salmela ja Metsähallituksen kansallispuistokumminakin tunnettu Saimi Hoyer ovat julkaisseet sienikirjan. Sieniä ja ihmisiä (Tammi) johdattaa sienien maailmaan sieniretkitarinoiden kautta.

 

 

 

 

maaseuduntulevaisuudenmakujakeittiossaSuvi Heinon kokoama Maaseudun tulevaisuuden makuja keittiössä (Maahenki) sisältää Maaseudun tulevaisuus -lehdessä viiden vuosikymmenen aikana julkaistuja ruokaohjeita: perinteisiä ohjeita, retroruokia, makuja maailmaltakin. Lisäksi mukana on riistaruokien ohjeita. Teos noudattelee vuodenkiertoa ohjeissaan ja on tarkoitettu aloittelijakokeista kokeneille ruoanlaittajille.

 

 

 

 

 

hirvikeittiossa

 

Helene Neraalin ja Jutta Jarvansalon Hirvi keittiössä, suuri riistaruokakirja (Minerva) sisältää nimensä mukaisesti vain riistaruokien ohjeita – hirvestä, peurasta, metsäkauriista ja porosta. Pääruokien ohella kokataan lisäkkeitä ja kastikkeita, siis kokonaisia aterioita. Teos lupaa opastaa riistalihan käsittelyssä ja ruhonosien käytössä.

 

 

 

 

villiyrttikeittokirja ”Villiyrttitietäjä” Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirjasta (Readme.fi) on otettu jo viides, uusittu painos. Monipuolinen teos sopii niillekin, jotka ovat ruoanlaittoa enemmän kiinnostuneita kasveista ja niiden tunnistamisesta sekä kauniista kasvi- ja ruokakuvista.

 

 

 

 

 

sitäparempisoppa Ruokabloggari ja ruoka-alan yrittäjä Mari Moilanen on koonnut esikoiskeittokirjaansa Sitä parempi soppa (Kirjapaja 2014) omia reseptejään ja itse ottamiaan ruokakuvia. Sitä parempi soppa keskittyy lapsiperheen ruokailuun, ja lapset voivat osallistua ruoanlaittoon.

 

 

 

 

 

gastronaatti
Maku-lehden vastaava päätoimittaja Satu Koiviston keittokirjassa Gastronaatti eli kuinka rakastua rippeisiin  (Otava) tehdään ruokaa tähteistä – tai ainakin pyritään siihen, ettei ruokahävikkiä tulisi – ja kokataan sesongin mukaisista, puhtaista raaka-aineista.

 

 

 

 

 

hyvaajoulua

Hyvää joulua (WSOY) on Johanna Lindholmin ja Teresa Välimäen jouluruokakirja, jossa on niin perinteisiä jouluruokia uudella otteella kuin kokonaan uusiakin ehdotuksia loppuvuoden juhlakauteen. Varsinaisen joulun ajan ruokailun ohella annetaan vinkkejä talvisiin ruokahetkiin aamukahvittelusta uudenvuodenviettoon.

Lue Teresa Välimäen vastaukset Lukulampun Mitä luet -juttusarjassa.

 

 

 

 

tatujapatu

Kauden hauskimpiin ruokakirjoihin kuuluu varmasti Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu, syömään! (Otava). Kyseessä on ”outo käsikirja siitä, miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään”. Lisäksi kirjasta löytyy muun muassa kaksikymmentäkaksi tapaa olla tulematta syömään silloin kuin kutsutaan.

 

 

 

 

 

 

 

Sisustusideoita kirjoista

 

koti+taide

Koti+taide. Taiteella sisustamisen opas  (Tammi) on Anne Mäkelän, Janne Laineen ja Pia Feinikin teos myös niille, joilla ei ole varaa tai halua sijoittaa nk. arvotaiteeseen. Kirjan ideana on neuvoa taiteen hankkimisessa sekä taiteen sijoittamisessa omaan kotiin.

 

 

 

 

 

sisustusbloggaajan kotona

Ellie Tenantin teos Sisustusbloggaajan kotona (Rakennustieto) kurkistaa nimensä mukaisesti sisustusbloggareiden koteihin. Sisustusvinkkien lisäksi kirjan luvataan antavan bloggaamisvinkkejä kotibloggareille.

 

 

 

 

 

tiloissa Hanna Salon Tiloissa. Opas ensimmäisen oman asunnon sisustamiseen (Muoto Design) on suunnattu ensisijaisesti ensimmäisen oman kotinsa sisustajille, mutta sopii myös niille, jotka tuntevat olevansa edelleen kuin ensimmäistä kertaa kotia laittamassa. Kirjassa on tuunausvinkkejä ja muutenkin pienellä rahalla toteutettavia kodin ideoita ja uudistuksia.

 

 

 

 

 

 

avaimiaajattomiinsuomalaisiinsisustuksiinAvaimia ajattomiin suomalaisiin sisustuksiin (Gummerus) on sisustusarkkitehti Hanni Koroman ja toimittaja Sami Sykön opas, miten luoda ajaton, toimiva ja kaunis koti. Ajatuksena on häivyttää asunnon puutteita ja korostaa sen hyviä puolia, olipa kyseessä oma tai vuokra-asunto.

 

 

 

 

 

novelliving

Loppuvuodesta ilmestyy Lisa Occhipintin kirja Novel Living. Collecting, Decorating, and Crafting with Books (Stewart, Tabori & Chang Inc), jossa sisustetaan kirjoilla – kirjoista askartelemalla. Aihe on lukutoukista ikuisesti kiehtova ja etenkin ristiriitainen: olisi ihastuttavaa, jos kirjoja olisi kaikkialla ja kaikissa muodoissaan – mutta saako kirjoja tuhota? Ja onko taide tuhoamista?

 

 

 

 

 

Teksti: Jenni Saarilahti / Lukulamppu.fi, kuvat: kustantamoilta
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

 

Kiinnostavatko keittokirjat tai sisustuskirjat? Anna kirjavinkki hyvästä ruokaan tai asumiseen liittyvästä kirjasta!

 

 

Lue myös muut kirjasyksyn uutusteoksia esittelevät juttumme:

 

 

 

Lue myös artikkeli: Habitare 2014 – kiinnostavimmat lukulamput ja kirjahyllyt

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.