Lukulampun blogi

Kirjasto on tunne, eli oma kirjastotarinani

Olen aina hieman kadehtinut ihmisiä, joilla on vahvat kirjastomuistot: miltä näytti ensimmäinen kirjastokortti, mitä kirjoja lainattiin, mitä kirjastotädin kanssa puhuttiin (näissä kertomuksissa on aina kirjastotäti). Minun kirjastomuistoni eivät ole näin tarkkoja.

***

Pari viikkoa sitten kävin lapsuuteni lähikirjastossa ensimmäistä kertaa aikuisiällä.

En tiedä, onko tässä kirjastossa aikoinaan ollut erilainen huonejärjestys. Joka tapauksessa huonetta, jossa mielestäni oli aikoinaan arkistokaappeja ja lainaustiski, ei ollut olemassa. Tunnelma sen sijaan oli tallella. Oli valoa, oli nurkkia joihin vetäytyä lukemaan, ja oli paljon hyllyjä ja paljon kirjoja. Oli myös hiljaista, niin kuin perinteisissä kirjastoissa on. Tunsin, että olen ollut täällä ennenkin.

Visiitti sai muistelemaan muitakin kirjastoja. Huomasin, että kirjasto on muutakin kuin konkreettista tietoa, miltä jossakin paikassa näyttää. Kirjasto on mielikuva, tuoksu ja kokemus.

Minun kirjastotarinassani on nyt jo muihin tiloihin siirtynyt kirjasto, jota kirjastonhoitaja esitteli ala-asteen luokalleni. Tämänkin kirjaston järjestyksestä minulla on olevinaan tieto, ja joskus olen palannut kirjastoon unessa, yleensä lastenkirjoja lainaamaan.

Seuraavaa kouluaikojeni kirjastoa ajatellessani muistan erityisesti korin, jolla lainakirjoja kuljetettiin. Se oli niitä aikoja, kun kirjat ahmittiin, ja sitten haettiin äkkiä lisää ahmittavaa. Joskus ahmin saman kirjan moneen kertaan, enkä koskaan ajatellut, onko se joltain muulta kirjalta pois. (Teen yhä niin, mutta harkitummin.)

Opiskeluaikojen laitoskirjastossa ei saanut puhua, mutta sipisimme silti. Muistan, miltä tuntui hakea lähdekirjallisuutta graduhyllystä ja ajatella, että ehkä minunkin työni on siellä joskus. Oli myös suurempi opiskelijakirjasto, sokkeloinen ja pölyltä tuoksuva, äänimaailmaltaan rapiseva. Sinne olisi voinut unohtua, ehkä toisinaan unohduinkin.

***

Tärkeitä kirjastomuistoja ovat myös Helsingin klassikkokirjastojen nostattamat mielikuvat: Rikhardinkadun kierreportaat, valo Töölön kirjastossa, Kallio kirjaston aina kodikas ja iloinen tunnelma.

Muistoja ovat erään kirjaston runonurkkaus – täällä minä olen, vaikka maailma hälisee ympärillä –, uuden yliopistokirjaston jokaisella käyntikerralla nostattama opiskeluhalu, uusien “ostoskeskuskirjastojen” vilinä. Vanhempieni kesäpaikkakunnan kirjasto on puutalossa, ja olen varma, että tiedän miltä kirjastossa tuoksuu ja kuulostaa, vaikken ole käynyt siellä pariinkymmeneen vuoteen. Nykyisessä lähikirjastossani ei yleensä kuulosta miltään, koska kyseessä on omatoimikirjasto. Mutta pöydillä, ja joskus lattiallakin, on jälkiä ja ilmassa tuoksua, että siellä on päivisin paljon koululaisia. Samaisen kirjaston lainausautomaatti on herkkähipiäinen, ja sormenpääni muistavat jo ulkoa, miten sitä pitää napautella, että lainaaminen onnistuu.

Ennen kaikkea kirjasto on tunne, olipa miljöö tai äänimailma millainen tahansa: täällä olen oikeassa paikassa.

***

Millaisia kirjastomuistoja sinulla on? Katso tästa Kirjastokaistan julkaisema Kirjaston tarina -dokumentti ja tutustu suomalaisen kirjaston historiaan.

Jenni / Lukulamppu.fi
jenni@lukulamppu.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.