OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjakevät 2015: Puutarha-, keitto- ja kotikirjat

Kevät saa tunnetusti sormet syyhyämään: yksi upottaa sormet multaan, toinen jauhoihin ja kolmannen sisustus- ja nikkarointisormia kihelmöi. Katso vinkit kevään 2015 puutarha- ja keittokirjoista sekä kotiin ja mökkeilyyn liittyvistä kirjoista. Kaikki kirjalinkit vievät Lukulampun kauppaan.*

 

Hyötykasveja ja silmäniloa puutarhaan

 

lavatarhuri

 

Heidi Haapalahden, Suvi Lehtosen ja Teija Tuiskun yhteisteos Lavatarhuri – Kasvata satoa viljelylaatikoissa (Tammi) sopii niin palstaviljelijöille kuin pienenkin pihan tai pation omistajalle. Teos kannustaa luomuviljelyyn ja neuvoo, miten lavamullan saa pysymään hyvänä ja ravinteikkaana.

 

ruukkupuutarha

 

Annika Christiansen ja Ulrica Otterling antavat teoksellaan Ruukkupuutarha – Iloa ympäri vuoden (Minerva Kustannus) niin ikään vinkkejä. joista on iloa parvekkeellakin. Toisaalta suurellekin pihamaalle saa vaihtelua ja kodikasta tunnelmaa ruukkuasetelmilla. Teoksesta saa vinkkejä jokaiselle vuodenajalle, ja siinä kerrotaan myös, miten kasvien talvisäilytys onnistuu.

 

sonjan yrttitarha

 

Television puutarhaohjelmista tuttu Sonja Lumme esittelee kirjassaan Sonjan yrttitarha (Tammi) suomalaiseen puutarhaan sopivia yrttejä. Mukana on niin perinteisiä kasvattettavia kuin uusia tulokkaitakin. Lumme opastaa myös, miten ruokakaupan ruukkuyrtit saa jatkamaan kasvua kotioloissa tai  -pihalla.

 

kevätihmisen puutarhakirja

 

Taitelija Linda Peltolan Kevätihmisen puutarhakirja. Kukkaisunelmia kotona ja puutarhassa (Docendo) kutsuu fiilistelemään ja nauttimaan kasveista ja koko keväästä kaikin aistein. Peltola neuvoo myös kevätpuutarhan luomisessa: esittelyssä ovat esimerkiksi kevätsipulit sekä keväällä kukkivat puut ja pensaat.

 

Luontopiha

 

Biologi Riku Cajanderin teoksesta Luontopiha. Ympäristöystävällinen piha ja puutarha (Minerva Kustannus) on ilmestynyt toinen, uudistettu laitos. Kansaintajuisesti kirjoitettu, monikuvainen teos auttaa luomaan pihan, jossa sekä ihmiset että eläimet viihtyvät. Kasvivalinnoissa kannattaa ajatella vaikkapa perhosia tai pölyttäjiä. Teoksesta saa vinkkejä myös kaupunkipihaan.

 

kaikki kompostoinnista

 

Kirsi Tuomisen Kaikki kompostoinnista ja maanparannuksesta (Minerva) antaa nimensä mukaisesti täsmätietoa  kompostin perustajalle ja hoitajalle, olipa kyse keittiö-, puutarha- tai käymäläkompostista. Kirjassa esitellään kaikki yleiset kompostointitavat.

 

Lisää vinkkejä saat kauppamme Puutarha ja kasvit -osiosta. Kasvata itse chilejä, tutustu Suomen kauneimpiin puutarhoihin tai lähesty luontoa ja puutarhaa kasvivärjäyksen näkökulmasta.

 

Kotikokille

 

vege

 

Vege! on Alex Niemisen ja Riikka Sukulan kasvisruokakirja (Readme.fi). Teos keskittyy erityisesti Itämeren ja Välimeren alueelta saataviin aineksiin ja lupaa tarjota muuta kuin tofu- ja ituohjeita; kyseessä on sekasyöjillekin sopiva monipuolinen keittokirja.

 

olgan pullakirja

 

Näyttelijä, bloggari Olga Temosen Olgan pullakirjasta (Tammi) saa herkkuvinkkejä vaikkkapa kevään juhliin, lisäksi kirja on hyvä lahjavinkki pullahiirelle. Teos  lupaa keskittyä nimenomaan pullataikinaan ja erilaisiin pulliin; esimerkiksi viime aikoina paljon esillä olleita  kuppikakkuja ei löydy tästä kirjasta. Tutustu kirjaan ja katso samalla sen traileri.

 

viljaton kattaus

 

Emmi-Liia Sjöholmin Viljaton kattaus (Atena) on eri linjoilla. Kirjan reseptien lähtökohta on gluteenittomassa ruokavaliossa, mutta ohjeet sopivat myös täysin viljattomaan ruokavalioon.  Resepteissä on ohjeita leivistä pääruokiin ja herkkuihin.

 

mökin keittokirja

 

Mökkikausi on alkamassa, ja se näkyy kevään kirjasadossakin. Meri-Tuuli Lindströmin Mökin keittokirja (WSOY) sopii monelaisiin vapaa-ajan oloihin. Siinä keskitytään kokkaamaan viidessä paikassa: mökin keittiön lisäksi ulkona muurinpohjapannulla, grillillä, savustuspöntöllä sekä nuotion äärellä – myös rosvopaistikuopan kaivaminen onnistuu kirjan ohjeilla. Pääpaino on helpoissa ja maukkaissa, sesonkiraaka-aineisiin keskittyvissä mökkiruoissa.

 

koko lihan maku

 

Mika Roiton ja Pekka Salmelan Koko lihan maku (Readme.fi) keskittyy liharuokiin. Ohjeet sopivat niin ”tavalliselle” ruoanlaittajalle kuin astetta antaumuksellisemmalle kotikokille. Vaikka pääteema on liha, kirjan ateriaehdotuksissa on huomioitu lihansyöntisuositukset ja otettu mukaan vinkit kasvislisäkkeistä.

 

Lisää vinkkejä saat kauppamme Ruoka, juoma ja laihdutus -osiosta. Kokkaa trendikästä katuruokaa, hyödynnä villiyrttejä ruoanlaitossa, sekoita smoothieita tai tee supermehuja.

 

Ideoita kotiin ja mökille

 

rouhea maalaistyyli

 

Päivien pidentyessä moni kaipaa kotiinkin mökkimäistä  tai ainakin hieman boheemia tunnelmaa. Ideoita voi poimia vaikkapa Anna Örnbergin (Kustannus-Mäkelä) teoksesta Rouhea maalaistyyli. Ideoi ja sisusta. Teos sopii etenkin askartelevaiselle sisustajalle, sillä se neuvoo, miten vanhat esineet saa uusiokäyttöön. Kirjan esittelyssä huomautetaan, että maalaistyyli ei tarkoita vain valkoista ja romanttista sisustustamista.

 

laiturilla

 

Tanja Hakalan ja Johanna Lehtisen Laiturilla. Kesäkoteja rannikolla ja saaristossa (Docendo) on suunnattu niille, joilla on jo kesäkoti veden äärellä tai jotka sellaisesta haaveilevat. Kuvapitoinen teos esittelee kesämökkejä eri puolilta Suomea – yhdistävänä tekijänä on laituri. Kirja lupaa antaa tietoa mökinomistajalle, mökin havittelijoita se taas auttaa täsmentämään haavetta.

 

Lisää vinkkejä ajankohtaisista sisustuskirjoista saat kauppamme Sisustus-osiosta. Kannattaa kurkata myös Talo ja piha -osioon. Sieltä löytyy hyötytietoa talonrakentajalle ja -kunnostajalle. Esimerkiksi:

 

8 x uudistunut puutalo

 

Suvi Segercrantzin ja Sebastian Segercrantzin 8 x puutalo (Tammi) esittelee kahdeksan ”henkiin herätetyn” vanhan talon tarinan. Kirjan kohteet vaihtelevat torpasta huvilaan ja juna-asemasta maatilan päärakennukseen. Mukana on vanhan talon korjausohjeita.

 

Teksti: Lukulampun toimitus / Lukulamppu.fi, kuvat: artikkelin pääkuva / Jenni Saarilahti / Lukulamppu.fi, kirjojen kansikuvat: kustantajat
Artikkelin teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

Artikkelin avainsanat ja muut aihepiirin artikkelit: kirjakevät 2015, uutuudet

Lue myös  aiemmin ilmestyneet kirjakevättä 2015 esittelevät artikkelimme: rikoksia ja jännitystä, kotimainen kaunokirjallisuus, käännöskirjallisuus, spekulatiivinen fiktio.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

*Kirjojen esittelylinkit vievät Lukulampun verkkokirjakauppaan, joka on toteutettu yhteistyökumppanimme Bookyn kanssa. Lukulamppu tekee yhteistyötä myös Elisa Kirjan kanssa. Artikkelissa mainittuna kirjoja ei toistaiseksi ole saatavilla e-kirjoina Elisa Kirjasta.

 

 

Haetko inspiraatiota kesääsi puutarha- tai ruokakirjoista? Mikä aihepiirin kirja on suosikkisi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.