minnacanthinkintereilla

Kirjailijan kintereillä: Minna Canthin Kuopio

Kirjailija Minna Canthin (1844-1897) elämä jakaantui kolmeen suomalaiseen kaupunkiin. Hän syntyi ja eli ensimmäiset vuotensa Tampereella ja muutti sieltä perheensä mukana Kuopioon vuonna 1853, jolloin hänen isänsä tuli kaupunkiin hoitamaan Tampereen lankakauppaa. Kymmenen vuotta myöhemmin Canth, silloin vielä tunnettu nimellä Mina Johnson, muutti Jyväskylään, jossa hän aloitti kansakoulunopettajan opinnot juuri perustetussa Jyväskylän seminaarissa. Opinnot keskeytyivät kaksi vuotta myöhemmin Johan Ferdinand Canthin kanssa solmitun avioliiton ja perheen perustamisen myötä. Minna Canthin kirjallinen ura alkoi jo Jyväskylässä äidin ja vaimon aikaa vievistä rooleista huolimatta.

 

Kanttila

 

Jäätyään leskeksi Canth muutti takaisin Kuopioon, omaan synnyinkotiinsa. Hän otti vastuun niin ikään leskeksi jääneen äitinsä ja veljensä hoitamista lanka- ja sekatavarapuodeista 1880-luvulla.

 

Kanttila

Kanttila.

Puu-Kuopio

Kanttilan lähellä on jäljellä vanhaa Puu-Kuopiota. Rännikaduilla pääsee Canthin ajan tunnelmaan.

Kanttilan rakennus sijaitsee Minna Canthin kadun ja Kuninkaankadun risteyksessä. Asuinsiipi on Kuninkaankadun puolella. Minna Canthin kadulla taas sijaitsivat lankapuoti ja Minnan äidin pitämä vuokramankeli. Rakennukset liitettiin yhteen 1930-luvulla, jolloin rakennuksesta tuli funkistyylinen. Rakennus oli Canthin perillisten omistuksessa 1970-luvulle asti. Tuolloin kaupunki osti tontin rakennuksineen ja ulkoasu muutettiin 1910-luvun asun mukaiseksi.

 

Minnan salonki

 

Sen lisäksi, että Canth oli terävä liikenainen, vaikutti hän Kuopiossa paitsi tunnettuna kirjailijana myös aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana. Minnan työhuoneesta eli Minnan salongista tuli käsite ja kulttuuriväen kohtauspaikka. Juhani Aho, Järnefeltit, Jean Sibelius, Pekka Halonen, Akseli Gallen-Kallela ja monet muut aikansa merkkihenkilöt olivat tuttuja vieraita Minnan luona. Salongissa kokoontuivat myös ns. Viitoset; viiden sivistyneen kuopiolaisnaisen ja vaikuttajan keskustelukerho.

Minnan salonkiin pääsee tutustumaan Kuopion Korttelimuseossa osoitteessa Kirkkokatu 22. Salonki on kalustettu Minnan omilla huonekaluilla, jotka museo sai omistukseensa lahjoituksena 1930-luvulla. Huoneesta löytyy muun muassa Minnan lempipaikka, keinutuoli, sekä hänen kirjakaappinsa. Huone on sisustettu Minnan salongista otettujen valokuvien perusteella aina tapetteja ja huonekasveja myöten alkuperäistä vastaavaksi.

 

Minnansalonki

 

3.Minnansalonki

 

4.Minnansalonki

 

Snellmanin puisto ja tuomiokirkko

 

Kanttila sijaitsee aivan tuomiokirkon ja Snellmanin puiston kupeessa. Puisto olikin Minnan lempipaikka. Hän kirjoitti Kaarlo Bergbomille vuonna 1886:

Tuolla istuskelen usein yksin Snellmanin kuvapatsaan alla ja kantelen hänelle, kuinka alas suomalainen puolue on mennyt. Ja manaan hänen henkeään alas rusikoitsemaan tämän ajan fennomaaneja, sillä sitä ne totisesti ansaitsisivat.

 

5.Snellmaninpuisto

 

 

Snellmanin puisto: Snellmanin patsaalle oli Kanttilasta vain kivenheiton mittainen matka. Kanttilan vihreä rakennus näkyy kuvassa taustalla.

 

Puijo ja Väinölänniemi

 

Muutkin Minnan suosimat ulkoilualueet ovat Kuopion ylpeyksiä vielä tänäkin päivänä. Bergbomille hän kirjoitti vuonna 1888: Kiipeän joka toinen päivä ylös Puijon vuorelle saadakseni sieltä terveyttä ja voimaa.

Novellissa Eräs Puijolla käynti (1891)  Canth kuvaa tyttöjen matkaa seuraavasti: Kas, nyt he olivat kaupungin ulkopuolella! Ylt’ympäri näkyi vaan peltoa, niittyä ja metsää. Vasemmalla oli ylänköjä ja alankoja, mutta vähän etäämpänä kohosi oikeaan Puijon mahtava mäki, kuopiolaisten ylpeys. Sinne vei kaksi tietä, leveä ajotie, joka heti siinä aidan takana kääntyi oikeaan ja polkutie, johon poikettiin vasta tuonnempana Julkulan haaralta. Polku kierteli ylös jyrkänteen reunaa ja kääntyi jonkun matkan päästä metsän sisään. Valot ja varjot loivat vaihtelevia värityksiä vihantaan nurmeen. Missä oli kirkkaampia aukeita, missä taas synkkiä, salaperäisiä solukoita.

 

Puijo

 

Puijo

 

Minna liikkui myös paljon kauniilla Väinölänniemellä. Vuonna 1882 sinne valmistui teatteritalo, joka oli ollut Minnan unelma. Ensimmäiseksi uudessa teatterissa esitettiin Murtovarkaus-näytelmä. Teatteritalo paloi vuonna 1967. Vuonna 1891 Väinölänniemen alue oli Kansanvalistusseuran järjestämien laulu- ja soittojuhlien pitopaikka. Juhlissa kävi 16000 ihmistä. Elli-tyttärelle Minna kirjoitti: Niin, ei Kuopio ole niin iloinnut kuin nyt minun muistin aikaan. 

 

Väinöläniemi

 

Väinölänniemi

 

 

Kuopio muuttuu

 

Minnan elinaikana Kuopion kaupunkikuva kehittyi vauhdilla. Yksi komeimmista uusista kaupunkiin nousseista rakennuksista oli vuonna 1882 Piispanpuiston laitaan valmistunut lääninhallituksen virkatalo (osoitteessa Hallituskatu 12-14). Kaksi vuotta myöhemmin Minna tutustui sinne muuttaneeseen kuvernööri Alexander Järnefeltin perheeseen. Hänen vaimonsa Elisabeth ja heidän lapsensa olivat tuttuja Minnan salongin vieraita. Perheiden yhteinen seuraelämä oli hyvin vilkasta vuosina 1884-1888.

 

Läänihallitus

Lääninhallituksen talo.

 

Kuopioon saatiin toisena Suomessa suomenkielinen yhteiskoulu. Minna oli voimakkaasti mukana ajamassa asiaa. Aluksi yhteiskoulu toimi vuokratiloissa, mutta vuonna 1898 se sai oman rakennuksen osoitteessa Minna Canthin katu 44.

 

yhteiskoulu

Yhteiskoulu.

Minnan muistomerkit

 

Minna Canth kuoli vuonna 1897 12. päivänä toukokuuta, Snellmanin päivänä. Hän oli vain 53-vuotias. Hautajaisia vietettiin kolme päivää myöhemmin ja niistä sukeutui suuri ja vaikuttava surujuhla. Minnan hauta sijaitsee Kuopion Isolla hautausmaalla, korttelissa viisi. Musta kivipaasi on pääkäytävän oikealla puolella.

 

hauta

 

Minna Canth sai muistopatsaan vuonna 1937. Sen on suunnitellut Eemil Halonen. Patsas hallitsee Minna Canthin puistoa, joka sijaitsee Maaherrankadun varrella.

 

13.patsas

 

 

Lisää Minna Canthista ja Kuopiosta

 

 

 

Teksti ja kuvat: Aino-Maria Savolainen / Lukulamppu.fi

Teksti ja kuvat on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

 

Lukulamppu liikkuu sekä kirjailijan että kirjallisten hahmojen kintereillä kameran kanssa. Kirjailijan kintereillä -artikkelimme löydät hakusanan kirjailijan kintereillä alta.

 

Osta kirja

Minna Canthin kirjat sekä keväällä 2014 ilmestyvä Canth-elämäkerta löytyvät Lukulampun verkkokaupasta hakusanalla Minna Canth. Tutustu valikoimaan.

 

Oletko käynyt artikkelissa mainituissa paikoissa? Mitä Minna Canth ja hänen teoksensa merkitsevät sinulle?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.