Kuvapohja_800_415_Lapsenpiika_kirjailijan_kintereilla

Kirjailijan kintereillä: Enni Mustosen Lapsenpiian Helsinki ja Kerava

Ikkunoista näkyi vain vastapäinen talo, mutta kun avasi oven ja kurkisti balkongille, häämötti kadun toisessa päässä meri ja toisessa Kaisaniemen puisto.

– Iitan pitää sitten kattoa, ettei Eva ja Ruth pääse yksinään keikkumaan palkonkille, Johanssonska sanoi ja laittoi oven lukkoon.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Lapsenpiika1

 

Enni Mustosen luoman Lapsenpiian miljöössä on paljon tuttua ja paljon vierasta. Vuosiin 1898-1900 sijoittuvan kirjan aikana monet Helsingin tunnetut rakennukset olivat vielä rakentamatta – ja monet kirjassa esiintyvät talot on sittemmin purettu. Mutta paikat ovat tallella, ja teos viekin lukijansa tunnelmallisen kerronnan kautta kulttuurihistorialliselle aikamatkalle.

Kirjan alussa Ida-piika saa pestin Helsingistä säveltäjä Sibeliuksen perheestä. Janne-herran, Aino-rouvan ja kahden tyttären perheessä odotetaan kolmatta lasta. Piian päivät ovat pitkiä ja elämä taloustöiden tekemiseen sidottua, joten elinpiiri jää aika pieneksi. Mutta Ida ottaa uuden ympäristön vähitellen haltuunsa – asiointimatkoillaan hän pääsee kaupungille ja harvoina vapaahetkinään hän liikkuu yhdessä ihastuksensa Eliaksen kanssa. Pitää vain varoa, etteivät kotikorttelin uteliaat naapurit huomaa seurustelua, tai maine menee. Piian oli oltava siveä ja nuhteeton, jos mieli pitää työnsä.

 

Huushollausta ja lasten vahtimista

 

Lapsenpiika_kotitalo3

 

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Kaivoin hikisin sormin pienen kolikkopussin taskustani ja maksoin kantopalkan. Vossikkakuski kääntyi kuskinpukilta katsomaan minuun ja kysyi, mihinkä päin Elisabetinkatua ajetaan. Onneksi olin taitellut Alta-neidin kirjoittaman osoitelapun samaan kolikkopussiin.

– Elisabetinkatu 21, luin lapusta ja kapusin itsekin vossikan kyytiin. – Sen pitäisi kai olla Elisabetinkadun ja Nikolainkadun kulmassa, lisäsin Altan neuvoja muistellen.

Mies naurahti ja maiskautti hevosensa liikkeelle.

Kruununhaan Elisabetinkadusta on sittemmin tullut Liisankatu ja Nikolainkadusta Snellmaninkatu. Taloa, jossa Sibeliukset asuivat, ei enää ole, vaan kulmassa sijaitseva, arkkitehti W.G. Palmqvistin suunnittelema komea kivitalo on rakennettu vuonna 1924. Sibeliusten asuintalosta on kuitenkin säilynyt valokuvia ja alkuperäiseen rakennukseen voi tutustua Sibelius.fi -sivuston asuntoluettelossa.

 

Lapsenpiika3_Hakaniementori

 

Vähän olin ihmetellyt, kun kadulle päästyämme Johanssonska ei lähtenytkään alas Nikolainkatua sille Kauppatorille, joka oli laivarannan luona, vaan kääntyi Elisabetinkadun päästä kohti Siltasaarta.

– Täällä Hakaniemessä on halvempaa, Johanssonska selitti kun kuljettiin Pitkänsillan yli. – Vähemmän myyjiä kyllä, kun tämä on uus toriplaani, mutta ei semmosia kiskurihintoja kuin vanhalla torilla, kun täällä on köyhempiä ostajia. Ei Iitankaan kannata lähteä tämän pitemmälle, vaikka herrasväki sanois mitä. Niillä on kumminkin niin vähän huushollirahaa, että joka penniä on pakko venyttää.

Sekä Pitkäsilta että Hakaniemen tori olivat toisenlaisia kuin nykyään. Nykyinen kivinen Pitkäsilta on rakennettu vuonna 1912, joten Ida ja Johanssonska ovat kulkeneet puista siltaa. Hakaniemen torin maamerkki, Hakaniemen kauppahalli, oli sekin kirjan tapahtumien aikaan vielä kaukaista tulevaisuutta, sillä halli rakennettiin vuonna 1914. Tänä vuonna onkin siis hallin 100-vuotisjuhlat, syntymäpäiviä juhlittiin hallissa virallisesti kesäkuussa.

 

Lapsenpiika4_Willensauna

 

Palloleikki oli kuitenkin pakko lopettaa, sillä Ruth oli saanut ruusunpiikin sormeena ja oli jo muutenkin väsynyt ja kiukkuinen.

– Hugo! Kom hit! Vanharouva kutsui hänkin pojanpoikansa pois ja lähti tämän kanssa kävelemään kohti Wilhelmsbadia. Aurinko oli mennyt pilveen, ja tuuli viskoi lehtiä pitkin kenttää.

– Idan pitää ottaa syliin! En minä jaksa kävellä kotiin, Ruth alkoi marista, kun ruusunpiikki oli vihdoin löytynyt ja nypätty pois.

Kaisaniemen puisto sen sijaan on ollut monin tavoin jo samanlainen kuin nykyään. Kasvitieteellisen puutarhan monet rakennukset ovat jo olleet olemassa, mutta kirjassa usein mainittu Wilhemsbadin kylpylä on kadonnut. Ida ehti nähdä kylpylän viimeiset vuodet, sillä vuosisadan vaihteessa kylpylän paras aika oli takanapäin ja jo vuonna 1902 sen paikalle oli rakennettu Suomen Kansallisteatterin jylhä rakennus. Wilhemsbadin nimi elää kuitenkin edelleen – eräs Kansallisteatterin näyttämöistä on nimetty Willensaunaksi.

 

Romanttisia kohtaamisia

 

Lapsenpiika5_Kappeli

 

Elias veti taas käteni kainaloonsa. Kohta oltiinkin jo pasteeraamassa muun väen joukossa keskellä puistokäytävää. Ihmisten takaa näkyi edessäpäin merkillinen lasipytinki, jonka sisällä loistivat sähkövalot. Elias sanoi, että se oli ravintola Kappeli. Nyt torvisoitto kuului jo aivan selvästi.

Myös ravintola Kappelille kuuluu hyvää. Kesäisin Kappelin terassi on suosittu kohtaamispaikka, jossa viihtyvät sekä helsinkiläiset että turistit. Syksyllä ja talvella kannattaa piipahtaa Kappelin sisätiloissa vaikkapa rauhallisella teehetkellä.

 

Lapsenpiika6_Kauppatori

 

Vastoin Johanssonskan neuvoja oli ruvennut aina välillä käymään myös Kauppatorilla. Siellä oli enemmän myyjiä ja tuoretta kalaakin, mutta hintojen kanssa piti olla tarkkana ja tinkiä joka kärryn luona. Äkkiä sen oppi, kun oli pakko.

Kauppatorinkin vilkkaus on säilynyt samana. Tuoretta kalaakin Kauppatorilta edelleen saa, mutta matkamuistojen myynti taitaa olla torin näkyvintä toimintaa. Kansainvälisten risteilyalusten matkustajat rantautuvat Helsinkiin pikavisiiteille, ja kojujen tarjonnasta voi päätellä, että Kauppatori saa edustaa turisteille koko Suomea – muun muassa Lappi-aiheisia matkamuistoja myydään paljon.

Vihdoin Elias seisautti hevosen. Vasta nyt näin, että olimme pysähtyneet ylös kallion laelle merkillisen näköisen pytingin eteen. Sen korkeita päätyjä koristivat veistetyt kokkapuut, ja tervapadat loimusivat leveiden portaiden molemmin puolin.

Kas kun ne uskaltavat tulia polttaa! Eihän siitä ole kuin vähän toista vuotta, kun koko Alppihytti paloi perustuksiaan myöten, Elias tokaisi autettuaan minut reestä ja sidottuaan Vääpelin puomiin.

 

Lapsenpiika7_Alppihytti

 

Lapsenpiika_Alppipuisto

 

Eliaksen esittelemä ravintola Alppihytti eli Alphyddan toimi Alppilassa 1950-luvulle asti. Helsingin Kaupunginmuseon sivuilla voi tutustua Alppihytin vaiheisiin. Huvitteluperinne jatkuu Alppipuistossa vieläkin, sillä Linnanmäen huvipuisto sijaitsee Alppipuiston laidalla ja puistossa järjestetään erilaisia tapahtumia.

Pitkään aikaan ei sanottu mitään. Katseltiin vain auringossa kimaltavia lumisia puita ja kaupunkia, joka häämötti kaukaa niiden takana. Vasta nyt tajusin, miten korkealla oltiin.

Kenties Ida ja Elias liikuskelivat Alppipuiston korkeimmilla kallioilla, joiden päälle on sittemmin rakennettu näköalapaviljonki. Paviljonki ja sen ympäristö on nykyään hieman ryteikköistä ja rähjäistä, mutta Helsingin kaupungin rakennusvirasto on kirjannut kunnostussuunnitelmia vuosien 2007-2016 hoito- ja kehittämissuunnitelmaansa.

 

Uusia ja vanhoja ystäviä

 

Lapsenpiika8_Fontellin kulma

 

Kellonkilistäjä seisoi yhä paikoillaan, mutta minut nähdessään hän keskeytti huutonsa ja kysyi:

– No, eikö sieltä löytynyt mitään?

– Liian kallista, mutisin nolostuneena.

– Sitten pitää mennä Fontellin puotiin, poika neuvoi. – Tuosta vaan Kappelin ohi ja Esplanadin etelänpuolta oikealle kädelle! Siinä se on Kasarminkadun kulmassa.

Kiitin tietysti ja kun en muutakaan keksinyt, lähdin pojan osoittamaan suuntaan.

Fontellin puotia ei enää löydy, mutta kulmassa sijaitseva Wasa-Aktiebankin talo, jossa vielä nykyäänkin on eri pankkiryhmien toimintaa, on rakennettu vuonna 1899. Toisen kulman talo, jonka alakerrassa on Finlaysonin myymälä, on rakennettu vuonna 1937.

 

Lapsenpiika_Kurvinkalliot

 

Lapsenpiika Kurvi

 

Kahteen kertaan ehti hevosraitiovaunu kolistella ohitseni kumpaankin suuntaan ennen kuin edessä häämötti kapea silta, joka johti rautatien yli. Ennen sitä piti Johanssonin mökin olla jossakin kallioiden välissä oikealla puolella Itäistä viertotietä. Korkeiden kallioiden vierellä näkyi kyllä muutama pitkä puutalo, mutta mikään niistä ei näyttänyt siltä suutarin mökiltä, josta Johanssonska oli kertonut.

Ida etsi Johanssonskan kotia ollessaan hakemassa nimiä Suureen adressiin Aino-rouvan lähettämänä. Hän kohtaa kallioilla myös entisen piikatoverinsa Malinin, jolle ei ole käynyt yhtä hyvin kuin Idalle. Nykyään Hämeentien päässä sijaitsevissa kortteleissa on mökkien tilalla vankkoja kivitaloja, mutta muuten meno saattaa olla yhtä levotonta kuin Idankin aikana. Sörnäisten metroaseman alue tunnetaan Ikuisen vapun aukiona ja varsinkin iltaisin siellä näkee myös elämän nurjaa puolta.

 

Lapsenpiika Mattila

 

Lapsenpiika Mattilan talo

 

– Jaha, tästä pitää varmaan ajaa suoraan, Elias totesi seuraavassa tienhaarassa. – Mitenkäs se nyt menikään, ei ensimmäinen talo oikealla vaan vasta toinen.

Ensimmäinen talo, joka häämötti peltojen takana, oli varmaan jokin kartano, mutta kun ajettiin vielä vähän matkaa eteenpäin, näkyi kauempana tien varressa tosiaan monta pytinkiä mäensyrjässä. Varmuuden vuoksi Elias seisautti hevosen vähän ennen taloa, kun vastaan tuli vanha pitkäpartainen äijä keppiinsä nojaten.

– Onko tuo Mattilan talo? Elias kumartui kyselemään.

Sibeliukset muuttavat kalliista Helsingistä edullisempaan asuntoon Keravalle ja Ida seuraa mukana. Vehreässä maalaismaisemassa riittää töitä ja pihapiirin tytöistä Ida saa uusia ystäviä – ja isäntäväen pojasta Teodorista uuden ihailijan.

Sibeliusten asuinpaikka Keravalla on helppo löytää, sillä osoitteessa Kytömaantie 59 on seinässä muistolaatta Sibeliuksen kunniaksi. Pihalla on helppo aistia Idan kokema tunnelmallinen ja työntäyteinen maalaiselämä, mutta historiallista autenttisuutta kaipaavan kannattaa pitää katse vain Mattilan puolella tietä. Tien toiselle puolelle on nimittäin rakennettu laaja Itellan logistiikkakeskus.

 

Lapsenpiika Keravan asema

 

Onneksi Pietariin menevä juna tulla jyskytti juuri silloin etelästä päin ja seisahtui asemalle. Pyörämiehet olivat jo radan toisella puolella ennen kuin veräjä oli saatu edes kunnolla auki. Vilkkaasti minäkin kiiruhdin kiskojen yli.

Postikonttori oli aseman toisessa päässä. Sielläkin oli jonoa, kun luukun takana oli vain yksi nainen.

Vuonna 1878 rakennettu Keravan asemarakennus on säilynyt Idan ajoista tähän päivään.. Junamatkustaminen on tärkeässä roolissa koko kirjan ajan. Ida pääsee Keravalta junalla Helsinkiin Eliasta tapaamaan. Junalla myös Aino-rouvan äiti, Kenraalskana tunnettu Elisabet Järnefelt, saapuu Vieremältä tyttärensä perheen vieraaksi useita kertoja kirjan aikana.

 

Sydämeni laulu jää soimaan

Kirjan lopussa Idaa odottavat uudet tuulet. Janne-herran sävellykset tuntuvat tehneen Idaan vaikutuksen, vaikka herra kotioloissa onkin ollut välillä hieman äksy tai poissaoleva. Sibeliuksesta kiinnostunut lukija taas voi kuunnella säveltäjän musiikkia vaikkapa Ylen Elävän arkiston taltiointeina.

Kun lauantai-iltana tulin saunalta viimeisenä, pysähdyin hetkeksi kasvimaan laidalle. Salin ikkunoista loistivat valot pimeään elokuun iltaan. Janne-herra kuului soittavan flyygelin ääressä vaimolleen tuttua laulua.

 

Kursivoidut sitaatit ovat Enni Mustosen teoksesta Lapsenpiika (Otava, 2014). Lue myös kirjailija Enni Mustosen,  oikealta nimeltään Kirsti Mannisen haastattelu Lukulampussa. Kirjasarjaan liittyviä kuvia ja tarinoita löytyy myös Facebookista Syrjästäkatsojan tarinoita -sivulta. Voit ostaa kirjan Lukulampun kirjasivulta.

 

Katso lisää kuvia Lukulampun matkasta lapsenpiika Idan kintereillä:

 

Lapsenpiika2

 

Lukulamppu liikkuu sekä kirjailijoiden että kirjallisten hahmojen kintereillä kameran kanssa. Muut artikkelimme löydät hakusanan Kirjailijan kintereillä alta.

 

Teksti ja kuvat: Salla Brunou ja Jenni Saarilahti / Lukulamppu.fi
Artikkeli on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Artikkeli on sponsoroitua sisältöä ja se on julkaistu osana Lukulampun ja Otavan sisältömarkkinointikampanjaa. Lue lisää Lukulampun yritysyhteistyöstä.

 

Seuraatko kirjallisten hahmojen jalanjälkiä kotiseudullasi? Tai harrastatko kirjallista matkailua?

2 comments

  1. Hei, pakko kommentoida nyt tällä kertaa, että tää Kirjailijan kintereillä -tekstisarja on ihan mahtava! Parasta koko Lukulampussa, vaikkei noi muutkaan artikkelit huonoja ole.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.