Lukulampun blogi

Kerro, kerro kirjahylly

Usein sanotaan, että kirjahylly kertoo omistajastaan. Myös kirjahyllyntarkkailukäytös kertoo ihmisestä.

Olen aiemmin kirjoittanut muun muassa lukutoukan tunnusmerkeistä ja siitä, miten matkakirja valitaan. Nyt, hiljattain muutaman päivän matkalta palattuani, mieleni tekee ensinnäkin kertoa, että lähdin Espoosta Ouluun saakka pöyristyttävästi ilman matkakirjaa! Tämä oli luultavasti ensimmäinen kirjaton yli 20 kilometrin matka elämäni aikana.

Uskalsin ottaa riskin, koska tiesin, minne menen. Junassa tein etätöitä (ja luin vähän e-kirjaa) ja perillä odotti hyväksi havaittu kirjahylly. Sain sieltä matkakirjaksi Khaled Hosseinin Leijapojan, johon en ollut jostain syystä aiemmin tutustunut. Erinomainen kirja, jota lukiessani en kertaakaan ajatellut kotihyllyn aarteita.

Sen sijaan ajattelin sitä, miten hyvin tunnen monet kirjahyllyt.

Tiettyjen sukulaisten ja ystävien sekä kummitädin luona pitää aina katsoa, mitä hyllystä löytyy: on kuin kirjahyllyäkin pitäisi tervehtiä. Pyrin olemaan kyläillessäni hienotunteinen enkä yleensä ainakaan heti tapaamisen alussa utele ihmisiltä kovin henkilökohtaisia kuulumisia. Sen sijaan minulla ei ole mitään estoja tutkia heidän kirjahyllyjään. Veikkaan, että joistakuista se on mitä ymmärrettävintä ja jopa jopa suotavaa käytöstä, toisista ehkä hieman rasittavaa. Todennäköisesti he kuitenkin tietävät, etten voi mitään kirjahyllyn kutsulle.

Olen myös niin tympeä, että muistan kodit, joissa ei ole kirjahyllyä. Tiedän, että on olemassa e- ja äänikirjoja sekä kirjastoja, niin ettei kirjahyllyttömyys välttämättä edes kerro siitä, etteivät kirjat kiinnosta. Kaikki eivät halua omistaa kirjoja. Ja omassa kodissanikin kaikki kolme kirjahyllyä ovat piilossa. Jos vieras ei tee kunnon tupatarkastusta, hän voi luulla, ettei meillä ole kirjoja. (Toisaalta sirottelen jälkeeni yksittäisiä opuksia ja kirjapinoja sinne sun tänne.)

Muistan vieläkin kodin, jossa olin noin 25 vuotta sitten kerran lastenvahtina: se oli aivan täynnä kirjoja! Yksityiskotien lisäksi muistan joistakin museoista parhaiten sen, että niissä on kirjahyllyjä. Esimerkiksi Didrichsenin taidemuseo voisi vaikkapa vuokrata kirjastohuonettaan ihania lukuhetkiä varten.

Kuten kirjapinosirottelusta voi päätellä, en ole kovin järjestelmällinen. Silti ajattelen aika ajoin, että kirjahyllynjärjestäjän ammatti olisi unelma: saisi kurkistaa toisten kirjakokoelmiin luvan ja ajan kanssa.

 

Jenni / Lukulamppu

Kurkisteletko sinäkin muiden kirjahyllyihin?

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.