kaannosseminaari_Kuvapohja_800_415

Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä

Helsingin yliopiston Kääntämisen ja tulkkauksen tutkijayhteisö TraST järjesti torstaina 15.5.2014 yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa seminaarin otsikolla ”Kääntäjät maailmankirjallisuuden välittäjinä”. Yliopiston pieneen juhlasaliin oli kokoontunut joukko tutkijoita, kääntäjiä ja kustannusalan ihmisiä pohtimaan sitä, tarvitaanko suomennoksia vielä, vaikka alkuperäisteosten saatavuus on hyvä ja yhä useammat kertovat lukevansa kirjansa alkukielellä. Erityishuomion kohteena olivat Tammen Keltaisessa kirjastossa ilmestyneet käännösromaanit. Sarja täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja se on koko olemassaoloaikansa toiminut suomalaisille merkittävänä väylänä maailmankirjallisuuteen. Ohjelmassa oli myös provosoiva kysymys: mihin tarvitaan enää suomentajia, jos Google kääntää myös romaaneja?

 

901795_715467575170962_4085110818372208474_o

Aamupäivän osuudesta vastasivat tutkijat. Professori Hannu Riikonen loi aluksi yleiskatsauksen suomennoskirjallisuuden historiaan. Tutkija Martin Ringman Lundin yliopistosta valotti välillisen kääntämisen käytäntöjä ja ongelmia ja lopuksi käännöstieteen professori Kaisa Koskinen Itä-Suomen yliopistosta kertoi uudelleenkääntämisestä, sen kytkeytymisestä sarjallisuuteen ja kirjallisen kaanonin muodostumiseen.

 

Munro ei suoraan kerro, miksi…

394px-Kristiina_Rikman

Kristiina Rikman

Iltapäivä alkoi Kristiina Rikmanin ja Marja-Leena Mikkolan keskustelulla Alice Munron tuotannosta. Rikman kertoi ensimmäisen Munro-suomennoksensa olevan 1980-luvun puolivälissä julkaistun Kerjäläistytön ja tunnusti Munron teemojen uponneen häneen jo nuorena naisena. Marja-Leena Mikkola tutustui kirjailijan teoksiin niinkin aikaisin kuin 1970-luvulla asuessaan Kanadassa. Hän ihastui erityisesti Munron taitavuuteen novellistina, hän kun ei koskaan kerro suoraan miksi, vaan vastaukset on hienovaraisesti upotettu novelleihin. Rikman ja Mikkola olivat samaa mieltä siitä, että Munron syvällisyys on vain lisääntynyt kirjailijan vanhetessa, alkuaikojen rönsyilevä kirjoitustyyli on jalostunut ja tekstistä tullut yhä enemmän loppuun ajateltua ja puhtaaksiviljeltyä.

Munron tarinoissa on usein erikoisia naiskuvia ja melko armotonta kuvausta seksuaalisuudesta, rakkaudesta, julmuudesta ja laskelmoinnista. Isättömyys ja äidin ja aikuisen tyttären suhde ovat tärkeitä teemoja. Omakohtaisista kokemuksista ja köyhästä lapsuudesta Lounais-Ontarion pikkukaupungissa ammentavan kirjailijan elämänotteessa on kuitenkin jotain yllättävänkin tuttua suomalaiselle naiselle. Kun Munro sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013, häntä kehuttiin erityisesti arjen kuvauksen mestariksi. Rikman ja Mikkolakin korostavat sitä, kuinka Munro osaa tuoda esille arjen kauneutta pienin keinoin, täsmällisellä ajankuvalla vaikkapa kuvailemalla tiskipöytää tai linoleumilattiaa.

Suosikeikseen Munron tuotannosta Marja-Leena Mikkola mainitsee teoksen Julkisia salaisuuksia ja Kristiina Rikman kokoelmat Valkoinen tunkio ja Liian paljon onnea.

 

Kersti Juva ja vaikea mutta vaikuttava Tristram Shandy

Kersti Juvan puheenvuoro kääntäjän henkilökohtaisesta suhteesta kirjailijaan oli hauska ja rohkea. Hän sanoi, että vaikkei kirjailijan kanssa voisikaan puhua kirjoista, suomentajan on silti tärkeää tutustua kirjailijan maailmaan ja oppia tuntemaan hänen äänensä tekstien kautta. Juvan ajatuspyramidi siitä, ketä hän suomennoksillaan palvelee, on huikea. Ensimmäinen palveltava on luonnollisesti kirjailija, jolle täytyy olla uskollinen ja jolle ei käännöksellä saa tehdä minkäänlaista vääryyttä. Seuraava palveltava on taloudellista valtaa käyttävä kustantaja, ja sitten onkin jo vuorossa lukija, jolle tulee taata lukemisen elämys. Mutta lopulta, kun suomentaja tekee tekstistä oman tulkintansa, hän palvelee joko jumalaa tai – taidetta tehden – ei ketään!

Kääntäjänuransa aikana Juva kertoi läheisimmiksi itselleen tunteneensa Charles Dickensin, Dorothy L. Sayersin ja Jane Austenin kertojanäänet. Vuolaimmin Juva kuitenkin puhui yhdestä ylitse kaikkien muiden, nimittäin Laurence Sternestä, joka Juvan mukaan on teksteissään läsnä niin voimakkaasti, että lukija tuntee koko ajan olevansa henkilökohtaisessa suhteessa kirjailijaan. Sternen suurtyö Tristram Shandy on Juvan suomentama.

614px-Laurence_Sterne_by_Sir_Joshua_Reynolds

Laurence Sterne

 

Vappu Orlovin pitkä ura Keltaisen kirjaston parissa

Vappu Orlovia haastatteli hänen kollegansa Alice Martin. Orlov on toimittanut Keltaisen kirjaston kirjoista suuren osan, kaikkiaan noin kaksisataa teosta, ja suomentanutkin niistä muutaman. Pitkän uran varrelle mahtuu monenlaista sarjan vaiheilta, ja Orlov kertoi muun muassa kustantajien yhteistyöstä Neuvostokirjallisuutta-sarjaa luotaessa, kääntäjien valinnasta ja käännöskirjallisuuden vaihtelevasta ”muodikkuudesta” eri vuosikymmeninä. Uudelleenkääntämisestä syntyi keskusteluakin, kun pohdittiin syitä siihen, miksei vanhoja suomennoksia aina haluta tai voida pitää saatavilla enää uuden ilmestyttyä.

 

Ja lopultakin: miksi pitää suomentaa?

406px-Kersti_Juva

Kersti Juva

Seminaari päättyi paneelikeskusteluun, jonka vetäjänä toimi professori Liisa Tiittula. Keskusteluun osallistuivat espanjalaisen ja portugalilaisen kirjallisuuden suomentaja Tarja Härkönen, englanninkielisen kirjallisuuden suomentaja Kersti Juva, ranskankielisen kirjallisuuden suomentaja Ville Keynäs, saksankielisen kirjallisuuden suomentaja Jukka-Pekka Pajunen sekä arabiankielisen kirjallisuuden suomentaja Sampsa Peltonen.

Syitä suomentamiseen löytyi paljon. Monien ihmisten hyvästä ja monipuolisesta kielitaidosta huolimatta aina löytyy kuitenkin vielä niitäkin, joille alkukielellä lukeminen on mahdotonta, ajatellaanpa vaikka lapsia ja nuoria. Olen samaa mieltä Ville Keynäsin kanssa siitä, että Hermann Hessen kirjat kannattaa lukea viimeistään ennen kuin täyttää 23, mutta eiväthän kaikki voi valita koulussa pitkää saksaa!

Jukka-Pekka Pajunen totesi osuvasti, että ihmisen on hyvä pystyä katsomaan itseään toisen silmin, mitä vieraammin, sen parempi. Harvinaiskielten käännökset ovat siis tarpeellisia ja kääntäjän rooli välittäjänä vastuullinen. Myös Tarja Härkönen ja Sampsa Peltonen korostivat sitä, kuinka tärkeää on saada tietää mitä muualla tapahtuu ja pyrkiä myös kaunokirjallisuuden avulla vähentämään vääriä käsityksiä ja ennakkoluuloja.

Äidinkielen merkitys on suuri nimenomaan tunnekielenä, jota ymmärretään kaikkein syvällisimmin. Peltonen kertoi saaneensa ilahduttavaa palautetta Hassan Blasimin kirjojen käännöksistään, kun teokset aiemmin englanniksi lukeneet fanit olivat hämmästelleet siitä, mitä kaikkea uutta olivat suomennoksista omalla äidinkielellä lukiessaan löytäneet.

Hassan_Blasim_10.jpg

Hassan Blasim

Kersti Juva toi keskusteluun mukaan myös käännösten laadun. Ei riitä, että suomennetaan, vaan suomennosten on oltava myös hyviä. Huonot käännökset sumentavat suomen kieltä ja sitä kautta ihmisten ajattelua ja käsityskykyä laajemminkin. Myös kirjallisuuskritiikistä keskusteltiin. Jukka-Pekka Pajunen toi esiin sen, kuinka harvoin suomentajan työ saa kritiikeissä tilaa. Kun kääntäjä sitten joskus huomataan, kyseessä on yleensä käännösvirhe. Kielen sujuvuus ja moni muu kääntäjästä riippuva seikka taas saatetaan helposti lukea vain kirjailijan ansioksi.

Sampsa Peltonen pohti myös julkaisumääriä. Julkaistaanko nykyisin jo liikaa, ehtiikö kukaan enää lukea kaikkea mitä on tarjolla? Kun nimekkeiden määrä jatkuvasti kasvaa, yksittäisiin kirjoihin ei voida enää panostaa samalla tavalla kuin aikaisemmin ja käännöspalkkiotkin tuntuvat vain huonontuvan. Kersti Juva kannusti kuitenkin ajattelemaan kehitystä positiivisemmin. Hän toivoi, että jatkuva leikkaaminen ja säästäminen voitaisiin jo unohtaa ja sen sijaan perustettaisiin esim. kirjastoihin yhä lisää tuettuja lukupiirejä, joissa kirjailijat ja kääntäjät keskustelisivat kirjallisuudesta lukijoiden kanssa. Kirja elää puheesta!

Entäpä se Google Translate? Sen merkityksestä kaunokirjallisuudelle kertonee jotain jo se, ettei kukaan muistanut oikein kunnolla edes mainita koko konetta.

 

Tutustu artikkelissa mainittuihin kirjoihin

Alice Munron Kerjäläistyttö Lukulampussa

Alice Munron Julkisia salaisuuksia Lukulampussa

Alice Munron Valkoinen tunkio HelMet-kirjastossa

Alice Munron Liian paljon onnea Lukulampussa

Laurence Sternen Tristram Shandy Lukulampussa

Neuvostokirjallisuutta HelMet-kirjastossa

 

Teksti: Erja Metsälä / Lukulamppu.fi
Kuvat: Kersti Juva: Soppakanuuna, Creative Commons -lisenssi CC BY-SA 3.0
Marja-Leena Mikkola: Soppakanuuna,  Creative Commons -lisenssi CC BY-SA 3.0
Kristiina Rikman: Soppakanuuna, Creative Commons -lisenssi CC BY-SA 3.0
Keltaisen kirjaston kirjoja: Tammi
Laurence Sterne: Sir Joshua Reynolds, digitoitu kuva Dcoetzee
Hassan Blasim: Harri Hinkka / WSOY

 

Artikkelin teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

 

Mitä mieltä olet käännöskirjallisuuden lukemisesta? Entä suomentamisen laadusta?

2 comments

  1. Kiitos hienosta raportista, Erja! Olisi ollut mahtavaa päästä paikalle, mutta tämän tekstin kautta pääsi hyvin tunnelmaan. Erityisen mukava oli lukea Kristiina Rikmanin ja Marja-Leena Mikkolan Munro-keskustelusta.

    Näen käännöskirjallisuuden tavallaan osana suomalaista kirjallisuutta. Ne avaavat ikkunan ulos maailmaan, mutta tutulla äidinkielellä, jolla ymmärrämme parhaiten vivahteita. Suomentajat toimivat tässä välittäjinä, kielten ja kulttuurien ammattilaisina. Laadukkaita suomennoksia tarvitaan, ehdottomasti.

  2. Kiitos Maria, seminaari oli mielenkiintoinen, hauskaa saada siitä välitettyä edes osa.

    Olen aina lukenut paljon käännöskirjallisuutta ja pitänyt sitä aika itsestäänselvänä osana tarjontaa. Erilaiset tavat ilmaista asioita eri kielissä kiinnostavat, mutta silti kääntäjän osuus romaanin kokonaisuudessa on minultakin usein jäänyt lukiessa miettimättä. Siksipä olikin niin hauskaa päästä kuulemaan kääntäjien mielipiteitä ja ajatuksia.

    Väite, ettei kääntäjiä tarvittaisi, on minusta lähinnä absurdi! Mutta huoli alan tulevaisuudesta vaikuttaa olevan ikävän todellinen. Google translator ei ehkä ole suurin uhka, mutta ajatus, että paras kääntäjä olisi näkymätön kääntäjä, ei sekään enää toimi.

Vastaa käyttäjälle Maria/Sinisen linnan kirjasto Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.