jukka_viikilä_akvarelleja_engelin_kaupungista

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Viikon kirjamme on Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Helsingin rakentamista ja kehittymistä kuvaava romaani on vuoden 2016 Finlandia-palkintoehdokas. Akvarelleja Engelin kaupungista on saatavana painettuna ja e-kirjana. Lue e-kirjan alku veloituksetta!

 

Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista sijoittuu syksyyn 1816. Helsingin uudelleenrakennuskomitea on valinnut saksalaisen Johan Carl Ludvig Engelin arkkitehdikseen, ja hän on muuttanut perheineen kaupunkiin, joka on ”harvaan asuttu ulkosaariston kallioniemi, itämeren löytämätön helmi, enimmäkseen vaikeakulkuista vuorta”.

Miten käy arkkitehdin, miten perhe viihtyy, miten kaupunki luodaan? Kaikesta tästä kertoo arkkitehti Engelin ”yöpäiväkirja”, jonka Viikilä on kuvitellut arkkitehdistä ja Helsingistä tekemiensä taustatutkimusten perusteella. Kirsin Bookclub blogissa teosta on kuvattu oivaltavaksi ja sekä sisäisesti että ulkoisesti kauniiksi. Lue blogiarvio.

Akvarelleja Engelin kaupungista on vuoden 2016 Finlandia-palkintoehdokkaana. Raadin perustelujen mukaan kirja on kuin helmi, jossa pienillä vedoilla syntyy suuri kokonaisuus. Tutustu Viikilän teokseen ja muihin Finlandia-ehdokkaisiin Ylen sivuilla.

Verkkolehti Sylvin arviossa teosta kiitetään eläväisyydestä: ”Kirja on itsekin kuin akvarelli: pieniä kokonaisuuksia täynnä kauneutta ja kirkkautta. Parinsadan vuoden takainen Suomi hevosvaunuineen ja pimeitä katuja valaisevine lyhtyineen piirtyy eläväisesti esille.” Lue koko arvio.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Lue e-kirjan alku

 

Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (Gummerus 2016) on saatavana painettuna ja e-kirjana.

Painetun teoksen hinta on 23,90 € Lukulampun kaupassa. Tutustu ja osta täällä.  Lukulampun kauppa on toteutettu yhdessä kotimaisen Booky.fi:n kanssa. Ei toimituskuluja, ja kirjoja voi tilata myös lahjansaajan osoitteeseen.

E-kirjan hinta on 17,90 € Elisa Kirjassa; 30.11.2016 teos on saatavilla hintaan 15,90 €. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös lukea e-kirjan alun veloituksetta. Myös Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Aiemmat viikon kirjat löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.