100-sosiaalista-innovaatiota-suomesta

Ilkka Taipale: 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta

Itsenäisyyspäivän kunniaksi viikon kirjamme on Ilkka Taipaleen 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta. Kirjan ensimmäinen laitos ilmestyi vuonna 2006 ja uudistettu laitos vuonna 2013. Kirjaa on edelleen saatavana kätevästi e-kirjana.

 

Suomen talousnäkymät ovat edelleen melko synkät ja huonoja uutisia tuntuu tulevan joka puolelta. Itsenäisyyspäivänä on oivallista muistella, mitä kaikkea hyvää Suomessa on kehitetty ja ammentaa positiivisuutta ja rohkeutta uusiin aikaansaannoksiin. Ilkka Taipaleen 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta palauttaa mieleen suomalaisen osaamisen parhaita puolia.

 

Kirjasta sanottua

 

Ilkka Taipaleen toimittama 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta avaa varmasti monen silmät. Vaikka me suomalaiset emme ole keksineet pyörää tai tulen käyttöä, niin hyvin moni asia ilman meidän keksimiä oivalluksia olisi paljon huonommalla tolalla. Niistä keksinnöistä tai innovaatioista voimme oikeasti olla ylpeitä. – Juha Pikkarainen, Yle

Parhaimmillaan tekstit ovat asiantuntevia pamfletteja, kuten Ilkka Taipaleen oma puheenvuoro ”Kolmen prosentin teoriasta”. Teorian mukaan Suomessa tehtyjen tappojen taustalla on aina sama syrjäytyneiden miesten porukka, johon kuuluu kolmisen prosenttia väestöstä. Jos huolehtisimme tästä joukosta paremmin, säästyisi paljon rahaa ja huolta. – Mirva Heiskanen, Talouselämä

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Painettuna tai e-kirjana

 

Ilkka Taipaleen 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta (SKS 2013) on saatavana e-kirjana.

E-kirjan hinta on Elisa Kirjassa 5,90 €, kun ostat kirjan. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös lukea teoksen alun veloituksetta. Kirjan voi ostaa myös lahjaksi. Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Aiemmat viikon kirjat löydät täältä.

1 comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.