elizabeth_gilbert_the_big_magic

Elizabeth Gilbert: Big Magic – uskalla elää luovasti

Viikon kirjamme on Elizabeth Gilbertin Big Magic – uskalla elää luovasti, helppolukuinen tietokirja, joka kannustaa luovuuteen ja innostumiseen, omannäköiseen elämään. Teos on saatavana e-kirjana ja painettuna.

Elizabet Gilbert tunnetaan teoksestaan Eat Pray Love – omaa tietä etsimässä, josta on tehty myös elokuva. Siinä Gilbert kertoi matkanteosta sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti.

Big Magic – uskalla elää luovasti keskittyy nimensä mukaisesti luovuuteen. Elämänmuutos on mahdollinen ilman suuria, näkyviä ulkoisia muutoksia. Romaanimaisessa tietokirjassaan Gilbert kertoo omista kokemuksistaan ja erityisesti oivalluksistaan: luovuutta edellyttää usein oman ajattelutavan muutos.

Kirjasta on kerrottu monipuolisesti Lumiomena-blogissa. Tietyistä ärsyttävistä sanavalinnoista huolimatta bloggari pitää kirjaa ahmittavana ja sen tyyliä koukuttavana: ”Ensiksikin Gilbert kirjoittaa hyvin ja Laura Beckin suomennos on sujuvaa luettavaa. Gilbert kirjoittaa omasta itsestään ja omista kokemuksistaan, oman luovuutensa perustasta, peloista ja rohkeudesta tavalla, joka saa lukemaan hänen tekstiään kuin romaania. – – vetävään kerrontaan on helppo eläytyä ja samalla saada inspiraatiota omiinkin pohdintoihin. Ne omat pohdinnat ovat tietenkin toinen ja suurempi syy, miksi kirja minua otteessaan piti. Gilbertin teksti antaa potkua arkisen luovuutensa kipukohtien kanssa kamppailevien takalistoon.” Lue koko bloggaus.

Teoksesta löytyy pitkä esittely myös The New York Timesin sivustolta, täältä. Youtubessa on useita videoita, joissa Elizabeth Gilbert kertoo The Big Magic -teoksesta. Tutustu täällä.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Osta e-kirjana tai painettuna

Elizabeth Gilbertin Big Magic – uskalla elää luovasti (Gummerus 2016, suom. Laura Beck) on saatavana e-kirjana ja painettuna teoksena.

E-kirjan hinta on 21,50 € Elisa Kirjassa; kirja on saatavana hintaan 9,90 € 31.1.2018 saakka. Tutustu ja osta täällä. E-kirjoja voi ostaa itselle tai antaa lahjaksi. Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani.

Painetun teoksen hinta on 28,10 € Lukulampun kaupassa. Tutustu ja osta täällä.  Lukulampun kauppa on toteutettu yhdessä kotimaisen Booky.fi:n kanssa. Ei toimituskuluja, ja kirjoja voi tilata myös lahjansaajan osoitteeseen.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Aiemmat viikon kirjat löydät täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.