elena_ferrante_kadonneen_lapsen_tarina

Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina

Viikon kirjamme on Elena Ferranten odotettu uutuus, Kadonneen lapsen tarina: Kypsyys – vanhuus. Se on viimeinen osa Ferranten Napoli-sarjaa. Teos on saatavana e-kirjana, äänikirjana ja painettuna. Lue e-kirjan alku tai kuuntele äänikirjan alku veloituksetta.

”LOKAKUUSTA 1976 vuoteen 1979, jolloin muutin takaisin Napoliin, vältin pitämästä Lilaan säännöllistä yhteyttä. Mutta helppoa se ei ollut. Hän yritti melkein heti palata väkisin elämääni ja minä puolestani yritin olla välittämättä hänestä, sietää häntä, alistua hänen tunkeiluunsa. Vaikka hän käyttäytyi kuin haluaisi vain tukea minua vaikeassa elämäntilanteessa, en pystynyt unohtamaan, kuinka halveksuvasti hän oli minua kohdellut.” (kirjan alku)

Elena Ferranten Napoli-sarjan neljäs ja viimeinen osa Kadonneen lapsen tarina kertoo Ferranten päähenkilöistä Elenasta ja Lilasta keski-ikäisinä ja vanhoina. Molemmat asuvat Napolissa, joka elää muutoksen aikaa, kun järjestäytynyt rikollisuus siirtyy huumekauppaan. Vaikeat olot poistavat jännitettä Elenan ja Lilan välillä.

Kirja vieköön -kirjablogin pitäjä on lukenut teoksen englanniksi ja sanoo olevansa myyty. Hän kuvailee Kadonneen lapsen tarinaa tarkasti ja luonnehtii koko Napoli-sarjaa mestarilliseksi. Lue koko blogikirjoitus. Reader why did I marry him? -bloggarille Kadonneen lapsen tarina, niin ikään englanniksi luettuna, on tarjonnut yllätyksiä ja ollut muutenkin palkitseva lukukokemus: ”The Story of the Lost Child (SLC) kutoo yhteen ja syventää aiemmissa osissa esitettyjä teemoja. Erityisesti Napolin väkivaltaisuus ja se voima, jolla se ihmisen merkitsee saavuttaa tässä päätösosassa huipentumansa. Ferranten kuvaama Napoli ei ole pelkästään kirjan henkilöiden kasvuympäristö, vaan se nousee Lilan ja Elenan rinnalle romaanihenkilöksi itsekin. Se huokuu, haisee ja pitää otteessaan.” Lue koko blogikirjoitus. Kustantamon kirjaesittelyssä luvataan, että Ferranten kirjoista voi lähivuosina nauttia eri formaateissa: ”TV-sarjana, elokuvina, näytelminä ja yhä uudenlaisina taiteellisina tulkintoina vielä vuosia eteenpäin.”

Tutustu Elena Ferranten Napoli-sarjan aiempiin osiin Lukulampun Viikon kirja -juttusarjassa.

 

sisaltoalue_mainospalkki

Lue e-kirjan alku

Elena Ferranten Kadonneen lapsen tarina: Kypsyys – vanhuus (Storia della bambina perduta, WSOY 2018, suom. Helinä Kangas) on saatavana e-kirjana, äänikirjana ja painettuna teoksena.

E-kirjan hinta on 16,90 € Elisa Kirjassa; teos on saatavana hintaan 12,90 € 30.11.2018 saakka. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös lukea e-kirjan alun veloituksetta.

Äänikirjan hinta on 21,90 € Elisa Kirjassa; teos on saatavana hintaan 14,90 € 30.11.2018 saakka. Kirjan pituus on 18 t 23 min, lukija on Erja MantoTutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös kuunnella äänikirjan alun veloituksetta Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani.

Painetun teoksen hinta on 29 € Lukulampun kaupassa. Tutustu ja osta täällä.  Lukulampun kauppa on toteutettu yhdessä kotimaisen Booky.fi:n kanssa. Ei toimituskuluja, ja kirjoja voi tilata myös lahjansaajan osoitteeseeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.