ekirja_vko_3

E-kirjat, osa 3: Mistä ostaa, ladata ja lainata e-kirjoja

Lukulampun e-kirja-artikkelisarjassa on otettu haltuun E-kirjojen ABC ja tutustuttu lukulaitevaihtoehtoihin. Nyt listaamme eri tapoja ja tahoja, joiden kautta voi tutustua e-kirjoihin. Useimmiten e-kirjojen hankkimiseen ja lukemiseen riittää tietokone, jossa on internetyhteys; kaupoilla ja lukulaitteilla on lisäksi omat lukemissovelluksensa.

 

Elisa Kirja

Kuvankaappaus Elisa Kirjan etusivulta.

E-kirjakauppoja

 

Suosittuja suomalaisia e-kirjakauppoja ovat esimerkiksi Elisa Kirja (Lukulampun yhteistyökumppani) sekä Ellibs.

Elisa Kirjasta löytyy sekä uutuuksia että klassikkoja. Suuri osa uutuuskaunokirjallisuudesta julkaistaan nykyisin myös e-kirjamuodossa, ja e-kirja on saatavana usein jopa ennen painetun kirjan ilmestymistä. Elisa Kirjan valikoimissa on myös maksutta ladattavia ja luettavia teoksia: ilmaisia klassikkoja on lähes 400 ja yksittäisistä uutuusteoksista löytyy ilmaisia näytelukuja. Teoksia löytyy suomen kielen lisäksi myös ruotsiksi, englanniksi ja jonkin verran viroksi.

Ellibs-palvelu tekee yhteistyötä kirjastojen ja yritysten kanssa, mutta myy e-kirjoja myös kuluttajille. Myös Ellibsin e-kirjakaupasta löytyy ilmaisia teoksia, ja ennen ensimmäistä kirjaostoa kauppa suosittelee lataamaan testikirjan.

Myös kotimainen Readberry tarjoaa e-kirjoja luettavaksi – vaikka omalla tietokoneella. Readberryssä, samoin kuin Elisa Kirjassa,  kirjoja voi myös kommentoida ja arvioida.

Lukulaitevalmistajilla voi olla lisäksi yhteistyösopimuksia e-kirjakauppojen kanssa tai omia kauppoja. Amazonin Kindle Books -kaupassa on jopa miljoona e-kirjaa. Myös Kobolta saa lukulaitteen ja e-kirjat samasta paikasta.

 

 Ellibs

Kuvankaappaus Ellibsin e-kirjakaupan etusivulta.

 

Mistä e-kirjoja voi lainata?


E-kirjoja voi lainata nykyisin varsin kattavasti myös kirjastoista – tarvitset internetyhteyden ja kirjastokortin sekä tunnuksen sähköistä asiointia varten.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun HelMet-kirjastojen lainauspalvelu kattaa aiemmin mainitun Ellibsin lainattavien kirjojen valikoiman lisäksi myös OverDrive-mobiilikirjaston. Lisätietoa HelMet-kirjasto e-kirjanlainauspalveluista löydät täältä.

Monilla oppilaitoksilla on lisäksi digitaalisia kurssikirjastoja. Suomen Kansalliskirjaston digitaalisiin aineistoihin ja digitointihankkeisiin voit tutustua täällä.

 

Michael Hart ja Cregory Newby, Gutenberg-projektin perustajat.

Michael Hart ja Cregory Newby, Gutenberg-projektin perustajat.

 

Ilmaisia e-kirjoja

 

Jo aiemmin mainittujen Elisa Kirjan ja Ellibsin lisäksi veloituksetta luettavia e-kirjoja tarjoaa esimerkiksi Gutenberg-projekti, joka on yksi tunnetuimmista ja monipuolisimmista sähköisten kirjojen kokoelmista.  Lähes täysin vapaaehtoisvoimin toimiva projekti alkoi jo 1970-luvun lopulla. Gutenbergin valikoimassa on paljon suomalaista ja suomenkielistäkin klassikkokirjallisuutta; kaikkiaan Gutenbergin palvelussa on noin 40 000 teosta 40 eri kielellä.

Ilmaisia e-kirjoja saattaa löytää myös jopa kustantamojen sivuilta. Esimerkiksi Poesian kaikki teokset ovat ladattavissa pdf-muotoisina.

Muita paikkoja kirjojen lukemiseen ja ostamiseen löytää internetistä esim. hauilla digitaalinen kirjasto ja  (free) e-books. Älypuhelimien sovelluskaupoissakin on vaihtelevasti toimivia ilmaisten e-kirjojen (usein englanninkielisiä) sovelluksia.

 

Teksti: Lukulampun toimitus / Lukulamppu.fi, kuvat: artikkelikuva John Blyberg / Flickr / Creative Commons, kuvankaappaukset Elisa Kirja & Ellibs, kuva Gutenberg-projektin perustajista / Wikimedia Commons
Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

 

Mistä ostat, lainaat tai luet e-kirjoja?

 

Katso myös tämän viikon e-kirjaedut, jotka saat Elisa Kirjalta vain Lukulampun kautta! Edut voimassa 4.9.2014 asti.

5 comments

  1. saukkis

    Lue kirjoja missä ja milloin tahansa – läppäriltä, älypuhelimelta tai tabletilta:

    Luekirja.fi

  2. Havina

    Dimcos.com antaa myös mahdollisuuden julkaista omia kirjoja. Palvelussa on myös integroitu some kirjojen sisälle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.