arto_paasilinna_jäniksen_vuosi

Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi

Viikon äänikirjamme on Arto Paasilinnan klassikko, ilkikurinen Jäniksen vuoksi. Teos on saatavana paitsi äänikirjana myös e-kirjana ja painettuna. Painetusta teoksesta on ilmestynyt juuri uusi juhlapainos satavuotiaan Suomen kunniaksi.

 

Vuonna 1975 ilmestynyt Jäniksen vuosi on Arto Paasilinnan luultavasti tunnetuin teos. Se kertoo tympiintyneen toimittajan Vatasen Suomen-kierroksesta, jolla hänellä on seuranaan aivan oikea jänis. Yhdessä kumppanukset pakenevat arjen rutiineja ja etsivät rauhaa luonnosta. Kuten arvata saattaa, matkalla sattuu ja tapahtuu. Sujuvasti kulkeva veijariromaani huvittaa lukija sekä hassuilla sattumuksillaan että nokkelalla kielenkäytöllään.

Kirjan nurkkaan -blogissa kirja on aikoinaan luettu ”paikkaamaan suhdetta suomalaiseen kirjallisuuteen”. Teos onkin innostanut: ”Paasilinna on tosiaankin järkyttävän hauskaa luettavaa, mutta huumorin takana vilkkuu myös suurta viisautta.” Lue koko blogiarvio.

 

sisaltoalue_mainospalkki

Kuuntele äänikirjan alku

Arto Paasilinnan Jäniksen vuosi (WSOY 1975, myöh. myös Gummerus) on saatavana äänikirjana, e-kirjana ja painettuna teoksena.

Äänikirjan hinta on 8,90 € Elisa Kirjassa. Kirjan pituus on 4 h 57 min, lukija on Ahti Jokinen. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös kuunnella teoksen alun veloituksetta

E-kirjan hinta on Elisa Kirjassa 8,90 €. Tutustu ja osta täällä: Elisa Kirjassa voit myös lukea teoksen alun veloituksetta. Sekä e- että äänikirjoja voi ostaa itselle tai antaa lahjaksi. Elisa Kirja on Lukulampun yhteistyökumppani.

Painetun teoksen hinta on 28,10 € Lukulampun kaupassa. Kyseessä on juhlapainos, kolmas kirja WSOY:n tänä vuonna julkaisemasta 12 klassikkoa sarjasta. Tutustu ja osta täällä.

Tutustu myös 12 klassikkoa -sarjaan, jossa on ilmestynyt jo Jäniksen vuoden lisäksi Tove Janssonin Kesäkirja ja Juhani Ahon Rautatie. Nämä ja myös tulevat klassikkosarjan teokset ovat tutustuttavissa Lukulampun kaupassa, täällä. Lukulampun kauppa on toteutettu yhdessä kotimaisen Booky.fi:n kanssa. Ei toimituskuluja, ja kirjoja voi tilata myös lahjansaajan osoitteeseen.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Aiemmat viikon kirjat löydät täältä.

1 comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.