Kuvapohja_800_415_oranssi_reunus_Ilmestyskirjan_tati

Anu Holopaisen Ilmestyskirjan täti yhdistää hömpän ja talousuutiset

Mitäpä nainen ei tekisi sukuidyllin vuoksi? Tai saadakseen pitää työpaikkansa?

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

anuh_5Helsinkiläinen Anu Holopainen (s. 1968) on julkaissut ahkerasti 1990-luvulta alkaen. Holopaisen tuotanto on ollut tähän asti pääasiassa nuorille suunnattua fantasiakirjallisuutta, mutta tuore teos Ilmestyskirjan täti edustaa Holopaiselle uutta tyylilajia. Kyseessä on viihteellinen chick lit, jota maustetaan kevyesti fantasialla. Vakavuutta kirjalle tuo teema: työelämän paineiden kiristyminen ja tavallisen palkansaajan kohtalo yrityskauppojen ja yhteistoimintaneuvottelujen kurimuksessa. Tyylilajin vaihdoksen yhteydessä Holopainen on vaihtanut myös kustantamoa. Aiempien teoksien julkaisija on ollut Karisto, mutta Ilmestyskirjan tädin kustantaja on Myllylahti.

 

Organisaatiouudistusten pyörteessä

Yt-neuvottelut eivät vielä ole kovin suurta huomiota kotimaisessa kaunokirjallisuudessa saaneet – kenties ne nousevat teemoiksi hieman viiveellä, kuten suurilla yhteiskunnallisilla murroksilla on tapana? Ainakin Miika Nousiainen on Metsäjätissä samaa teemaa käsitellyt. Ilmestyskirjan tädissä ei kuitenkaan kuvata perinteistä savupiipputeollisuutta vaan näppäimistön ja näytön äärellä töitä paiskivaa asiantuntijaorganisaatiota.

Kirjan minäkertoja on Airi, kahden pienen pojan äiti, joka on palaamassa pitkältä perhevapaalta takaisin työelämään. Avomies Jarmo tukee Airia työhönpaluussa, mutta kenties tärkein Jarmon ominaisuus on hänen ihana sukunsa. Pienestä perheestä tuleva Airi rakastaa Lampisten lämminhenkistä, suurta sukuyhteisöä, jossa voi nauttia idyllisistä perhejuhlista. Mutta kantona kaskessa on ainoa muotista poikkeava Lampinen: Jarmon kovaääninen ja huonosti käyttäytyvä Liila-täti.

Töihin palattuaan Airi joutuu välittömästi 2010-luvun työelämälle tyypiseen myllerrykseen: firma myydään ja uusi omistaja ryhtyy käsittelemään kaupanpäällisenä tullutta henkilökuntaa vähemmän helläkätisesti. Airi huomaa olevansa keskellä organisaatiomuutoksia ja yt-neuvotteluja ja päätyneensä samaan työyhteisöön Liilan kanssa. Univaikeudet ja henkiset paineet kiristävät Airin hermoja, mutta Liilan tapa tuppautua liian lähelle tuntuu silti suurimmalta vastoinkäymiseltä.

 

Persoonallinen säväys yliluonnollisuutta

Holopainen liikuttelee henkilöhahmojaan tunnelmasta toiseen. Perheidyllille hymyillään pilke silmäkulmassa, työelämän paineet saavat kylmät väreet menemään selkäpiissä. Chick litin tehtävänä on viihdyttää, ja siinä Holopainen onnistuu. Värikkäimmille käänteille nauraa ääneen, sivuhenkilöiden tunnistettavuus milloin ilahduttaa, milloin raivostuttaa. Airia Holopainen kuvaa taitavasti kaksoisvalottaen. Vaikka Airi ei pysty näkemään malkaa omassa silmässään, huomaa lukija kirjan edetessä, ettei Airi taida aivan niin ihana sukulainen tai työtoveri olla kuin millaisena hän itseään pitää.

Airin työnantajayrityksen uskottavuus ja jotkut yksityiskohdat ovat hieman heppoisammalla pohjalla, minkä tosin voi kenties tulkita tarkoitushakuiseksi kärjistämiseksi. Kirjan kielellinen viimeistely tuntuu välillä jääneen hieman puolitiehen, vaikka pääsääntöisesti Holopainen kirjoittaa varmaa ja osuvaa kieltä.

Ilmestyskirjan täti yhdistää onnistuneesti hömpähtävän naistenlehtijatkiksen viiltävän osuvaan työelämäkuvaukseen. Persoonallisen säväyksen Ilmestyskirjan täti saa maltillisesti annostellusta yliluonnollisuudesta. Kirjan lopussa keskeinen mysteeri jää sopivan avoimeksi, mutta samalla päähenkilöiden kohtalot solmitaan napakasti yhteen.

 

Lue lisää Ilmestyskirjan tädistä

Anu Holopainen kertoo Ilmestyskirjan tädistä Lukulampun haastattelussa.

Testaa, oletko Ilmestyskirjan täti.

Osta Ilmestyskirjan täti Lukulampun verkkokaupasta.

 

 

Teksti: Salla Brunou / Lukulampun toimitus

Artikkelin teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

 

sisaltoalue_mainospalkki

 

Artikkeli on sponsoroitua sisältöä ja se on julkaistu osana Lukulampun ja Myllylahden sisältömarkkinointikampanjaa. Lue lisää Lukulampun yritysyhteistyöstä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.