anni_kytomaki_kuva gummerus_anniina mannila

Anni Kytömäki: Kultarinta on kiteytymä elämäni metsäretkistä

Anni Kytömäen esikoisromaani Kultarinta on yksi tämän vuoden Finlandia-palkinnon ehdokkaista. Kirjailija kertoo romaanin syntyvaiheista, kirjailijana olemisesta ja siitä, millaista on ilmaista itseään kirjoittamalla. Onko Kultarinnan menestys muuttanut Kytömäen suhdetta metsään?

 

Olet kertonut aiemmin Lukulampun haastattelussa, että Kultarinnan tarina oli kauan mielessäsi ja kirjoitit tarinan, koska halusit itse lukea Kultarinnan kaltaisen teoksen. Miten juuri Kultarinnan tarina alkoi syntyä mielessäsi? Entä ajattelitko kirjoittaessasi tietynlaista lukijaa?

Olen nuoresta asti ollut kiinnostunut kansanperinteestä. Kautta pohjoisen pallonpuoliskon tunnetaan ikivanha tarina tytöstä ja karhusta, jotka rakastuvat ja saavat lapsen. Myytti on eräänlainen ihmiskunnan syntyselitys. Minua kiehtoo siinä mutkaton, alkuperäinen suhtautuminen luontoon: tarinassa ihmisen ja karhun rinnakkaiseloa ei pidetä mitenkään ihmeellisenä.

2000-luvun puolivälissä aloin kehitellä mielessäni omaa tarinaa tytöstä ja karhusta. Sijoitin kertomuksen kaukaisen menneisyyden sijasta lähes nykypäivään, jotta itseni ja lukijoiden olisi helpompi samaistua tapahtumiin. Kultarinnassa metsä on loitonnut jo kauas ihmisten arkitodellisuudesta, mutta päähenkilöt hakeutuvat sinne, kukin omista syistään. Ympäröivä yhteiskunta on kuitenkin  jatkuvasti sotatilassa: milloin ihmiset toisiaan, milloin luontoa vastaan. Metsää turvapaikkanaan pitävät päähenkilöt joutuvat luovimaan ja sovittamaan ristiriitoja oman luonteensa – oman  luontonsa, kuten ennen vanhaan olisi sanottu – ja ihmisyhteisön vaatimusten kanssa.

Karhu esiintyy Kultarinnassa pääosin biologisena metsäneläimenä mutta myös myyttisenä olentona. Se symboloi metsää kokonaisuudessaan, kuten se on Suomessa aina symboloinut. Yksi karhun vanhoista kutsumanimistäkin on ”metsä”. Mitä tapahtuu karhulle, tapahtuu koko metsälle – ja Kultarinnassa se mitä tapahtuu karhulle ja sen pennulle, tapahtuu myös Erikille ja Mallalle. Tällaisia rinnastuksia halusin mukaan Kultarintaan, mutta koetan esittää ne niin, etteivät ne määrittele lukukokemusta vaan ovat löydettävissä, jos lukija niin haluaa.

En kirjoittaessani ajatellut ketään tietynlaista lukijaa. Kirjoitin tarinan, jollaisen itse olisin halunnut lukea ja luotin siihen, että hengenheimolaisia on.

 

Olet kertonut myös, että kirjoittaminen kesti kauan. Miltä kirjoittaminen tuntui?

Kirjoittaminen on hirvittävän vaikeaa enkä usko, että se on luontaisin ilmaisutapani, vaikkakin se on ehdottomasti helpompaa kuin puhuminen. Aluksi podin pitkällistä lamaannusta enkä saanut kirjoitettua oikein mitään. Sitten luovuin täydellisyydentavoittelusta ja päätin, ettei näytölle tarvitse virrata heti julkaisukelpoisia lauseita. Kirjoitin vain juonta muistiin, ja sitä tuli ja tuli. Kun ensimmäinen versio oli valmis, aloin muokata ilmaisua haluamaani suuntaan.

 

anni_kytomaki_gummerus_anniina mannila

Miten löysit romaanillesi kustantajan?

Lähetin käsikirjoitukseni monelle eri kustantajalle. Jossain näytettiin heti alkuun vihreää valoa, mutta käsikirjoitukseen olisi pitänyt tehdä muutoksia, joita en voinut allekirjoittaa; Kultarintaa olisi pitänyt roimasti lyhentää ja sovittaa selkeämmin rakkausromaanin genreen. Aikaa kului neuvotteluissa ja vastausten odottelussa kaikkiaan yli vuosi. Lopulta uuvuin ja päätin testata uutta joukkoa kustantajia.

Gummeruksesta vastaus tuli seuraavana päivänä siitä, kun olin käsikirjoituksen lähettänyt. Kolme päivää myöhemmin oli kustannussopimus allekirjoitettu. Hienointa oli, että minun ei tarvinnut toimia vastoin omaa näkemystäni: sisällöllisiä muutoksia Kultarintaan ei pyydetty tekemään. Päinvastoin, kustantaja oli sitä mieltä, että he ovat ”juuri tällaista etsineetkin”.
Olitko kirjoittanut jo ennen Kultarinta-romaania?

Kirjoitin aiemmin lyhytproosaa. Novelleissani seurataan pääsääntöisesti ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella kodittomia omassa ajassaan ja tuntevat suurempaa yhteenkuuluvuutta luonnon kuin ihmisten kanssa. Muutama novellini on julkaistu eri kirjoituskilpailujen antologioissa.

 

Mikä on sinulle parasta kirjoittamisessa ja kirjailijana olemisessa?

Kirjoittamisessa parasta on se, että minulla on tarpeeksi aikaa miettiä, miten tietyn asian haluan ilmaista. Kirjoittaminen on ainoa keino, jonka kautta pystyn kertomaan mielenliikkeistäni ja havainnoistani suunnilleen sellaisessa muodossa kuin ne itse koen.

Kirjailijana olemisessa tuntuu ainakin tällä hetkellä parhaalta se, että saan itse määrittää työni sisällön ja aikataulut ja vastata itse siitä, mihin suostun ja mihin en.

 

Miten kirjan julkaisu ja teoksen saama julkisuus on muuttanut elämääsi?

Olen joutunut esiintymään enemmän kuin koskaan ennen. En erityisemmin pidä esiintymisestä, mutta Kultarinnan kanssa se ei ole ollut niin hermostuttavaa kuin muuten. Tunnen aiheeni  läpikotaisin, ja lisäksi on hauskaa tavata lukijoita ja kuulla, miten tarina on heidän mielissään elänyt ja miten he ovat tietyt kohdat tulkinneet.

 

Onko metsä- tai luontosuhteesi muuttunut ”metsäromaanin” menestyksen myötä?

Kuljen metsässä samaan tapaan kuin ennenkin. Kultarinta on eräänlainen kiteytymä tähänastisen elämäni metsäretkistä; se tapa jolla kirjassa metsää kuvaan on omien kokemusteni summa. Jonkinlaista huojennusta tunnen siitä, että olen saanut sen nyt muistiin kirjoitettua.

Luontosuhteeni on yksinkertainen: kun lähden ulos, alan havainnoida luontoa, missä tahansa olenkin. Periaatteessa vältän käyttämästä sanaa ”luontosuhde”, se kuulostaa ulkokohtaiselta. Ihminen on luontoa itsekin, joten erillistä suhdetta siihen ei mielestäni voi olla. Emme pääse luontoa pakoon minnekään, onneksi. Omien kokemusteni mukaan nimenomaan luontoon kannattaa paeta, jos elämä ei suju. Niin täällä on aina tehty: kansanrunoista kuulee, miten ihmiset ovat menneet metsään tai rannoille kertomaan murheitaan puille ja tuulelle, saaneet voimia ja kyenneet taas palaamaan lajitoverien pariin.

 

anni_kytomaki_gummerus_kuvaajana anniina mannila

 

Olet maininnut, että seuraava romaani on jo työn alla. Haluatko kertoa sen teemoista enemmän?

En vielä voi kertoa mitään enempää – minun on helpompi kirjoittaa, kun tiedän, että kukaan ei aavista, millaisessa maailmassa tällä kertaa liikun.

 

Oletko lukenut muita tämän vuoden kotimaisia esikoisteoksia tai seurannut niiden vastaanottoa?

Olen seurannut kirjallista kenttää tänä vuonna tarkemmin kuin ennen, mutta en ole vielä ehtinyt lukea muita esikoisia. Muutenkin olen lukenut tänä vuonna todella vähän romaaneja. Minulla romaanien lukeminen valitettavasti häiritsee omia kirjoitusprosesseja: eniten sen takia, että luen vain kirjoja, joiden juoni vie totaalisesti mennessään, ja se aika on sitten kirjoittamisesta poissa. Välillä toki otan lomaa ja käytän päivän tai pari jonkin romaanin ahmaisuun.

 

Tämän vuoden Finlandia-palkinto jaetaan tänään 27.11.2014. Palkinnon saajan valitsee professori Anne Brunila. Anni Kytömäen Kultarinnan lisäksi ehdokkaina ovat Tommi Kinnusen Neljäntienristeys, Jussi Valtosen He eivät tietä mitä tekevät, Heidi Jaatisen Kaksi viatonta päivää, Sirpa Kähkösen Graniittimies sekä Olli Jalosen Miehiä ja ihmisiä.

Lue myös Anni Kytömäen vastaukset Lukulampun Mitä luet -haastattelusarjassa
Olli Jalonen kertoo teoksestaan Miehiä ja ihmisiä Lukulampun artikkelissa ”Muistumia ja mieleen auenneita uusia hetkiä”

 

Teksti: Jenni Saarilahti / Lukulamppu.fi, kuvat: Gummerus / kirjailijan kuvat Annina Mannila
Artikkelin teksti  on lisensoitu Creative Commons Nimeä 1.0 -lisenssillä.

Anni Kytömäki Kultarinta

 Tutustu Kultarintaan Lukulampun kaupassa tai Elisa Kirjalla.

 

Oletko lukenut vuoden 2014 Finlandia-palkintoehdokkaita?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.